Ilta Sanoma

Piirijärjestöjen puheenjohtajille tehty soittokierros paljastaa, että Sdp:n kentällä aletaan olla kyllästyneitä sekä pääministerin toimintaan liittyviin kohuihin että hallituspuolueiden keskinäiseen kinasteluun.

Sdp:n piiripomot uskovat pääministeri Sanna Mariniin liittyvien kohujen ja hallituksen kinastelun vaikuttaneen tuoreisiin gallup-lukuihin.

Sdp:n piiripomot uskovat pääministeri Sanna Mariniin liittyvien kohujen ja hallituksen kinastelun vaikuttaneen tuoreisiin gallup-lukuihin. Kuva: LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Viime viikkoina julkisuudessa on keskusteltu paljon enemmän pääministeri Sanna Marinin (sd) virka-asunnollaan järjestämistä juhlista ja hänen Instagram-kuvapalveluun tekemästään boomer-päivityksestä kuin politiikan asiakysymyksistä. IS:n tavoittamat Sdp:n piirijohtajat toivovat, että katseet kääntyisivät vähitellen esimerkiksi tuleviin aluevaaleihin.

Myös Sdp:n ja keskustan riitely taloudenpidosta, Veikkaus-rahojen käytöstä ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen (kesk) pääministeriltä saamasta kohtelusta ovat saaneet palstatilaa. Useampi piirijärjestön puheenjohtaja sanoo hallituksen sisäisen nahistelun olevan vahingollista molemmille puolueille.

- Tässä on ollut paljon ei niin asiasisältöisiä kohuja. Marinia ei olla aina kohdeltu silkkihansikkain, jonka seurauksena tällaiset päivitykset ja muut nousevat enemmän esiin kuin asiakysymykset. Mutta en ole vielä hirveän huolissani, sanoo Helsingin sosialidemokraattien puheenjohtaja Anita Hellman.

Lue lisää: Bilekohu ja boomer-päivitys söivät Marinin Sdp:n kannatusta Ylen kyselyssä - "Ei välttämättä miellytä varttuneempaa väkeä"

Pääministerin boomer-päivitystä hän pitää jossain määrin harkitsemattomana ja gallup-notkahdusta harmiteltavana. Yle Uutisten torstaina julkaisemassa mielipidemittauksessa Sdp:n kannatus oli laskenut 1,2 prosenttiyksiköllä.

Tutkimusaineiston perusteella Sdp:n kannatus oli pudonnut erityisesti iäkkäämpien kannattajien keskuudessa. Marinin käyttämän, vanhempaan henkilöön viittaavan boomer-sanan arveltiin voineen vaikuttaa asiaan.

- Ei se varmaan kaikkein viisain päivitys ollut, mutta ei myöskään mikään kardinaalimoka. Väärinymmärtämisen vaara on aina olemassa. Mutta aika paljon siinä oli myös myrskyä vesilasissa, Hellman pohtii.

Hellman ei itse koe Marinin loukanneen ikäihmisiä päivityksellään.

- Mutta ymmärrän toki, että joku on voinut kokea sen toisella tavalla. Se on herkkä asia, jos iän perusteella profiloidaan ihminen tietynlaiseksi. Boomer ei ole mukavin sana käyttää kenestäkään. Osa näkee että se viittaa ikään, osa asenteisiin ja käsityksiin.

Hämeen sosialidemokraattien puheenjohtaja Iisakki Kiemunki kertoo olevansa lopen kyllästynyt viimeaikaisiin poliittisiin kohuihin tärkeiden aluevaalien lähestyessä.

- Hävettää kaikkien puolesta, että suomalaisen poliittisen keskustelun taso julkisuudessa on tällainen.

Kiemunki ei näe Sdp:n gallupnotkahduksessa kovin suurta dramatiikkaa. Hän uskoo, että pääministerin boomer-päivitystä suurempi vaikutus tulokseen on ollut Sdp:n ja keskustan julkisella riitelyllä.

Lue lisää: Sanna Marinin johtamiselle rajua kritiikkiä keskustasta: "Mikä tahansa asia voi johtaa hallitus­taipaleen päättymiseen"

- Enemmän siinä varmaan näkyy tämä hallituksen sisäinen nokkapokka. Uskon, että julkinen kinastelu esimerkiksi Veikkaus-rahoista on vaikuttanut enemmän kuin joku somepäivitys. Pääministeripuolueelle on aina huono asia, jos hallitus näyttää epäyhtenäiseltä.

Ylen kyselyssä myös keskustan kannatus laski 0,7 prosenttiyksikköä.

- Kepullakaan ei näyttänyt menevän kovin hyvin tuossa gallupissa. Hallituksessa varmaan ymmärretään, että tällainen hyvin pienistä asioista kiistely julkisuudessa ei aja kenenkään etua. Toivottavasti hallitus ei anna enää lisää sytykkeitä tällaisille kohuille ja pintakuohulle, Kiemunki tuumii.

Saman havainnon kertoo tehneensä Pirkanmaan sosialidemokraattien puheenjohtaja Roope Lehto. Marinin ja Sdp:n jatkuva haastaminen ei näytä satavan keskustan laariin.

- Jos keskusta yrittää profiloitua tällaisella, niin ei se ainakaan heidän kannatustaan ole nostanut. Puolueet saavat kansalaisilta parhaan luottamuksen kun keskittyvät asioihin, hän sanoo.

Sdp:n galluptulosta hän pitää normaalina vaihteluna, vaikka uskookin Marinin somepäivityksen vaikuttaneen lukemiin. Tästä hän syyttää enemmän mediaa kuin pääministeriä.

Lue lisää: Kommentti: Boomerien kosto maksoi Marinille 1,2 prosentti­yksikköä - ikä­ihmiset näpäyttivät Sdp:tä

- Kyllä sillä varmaan vaikutusta on ollut. Ja nimenomaan siksi, että suurin osa medioista on käyttänyt viime viikon tämän aiheen eikä valtion asioiden käsittelyyn, esimerkiksi siihen mitä tulevissa aluevaaleissa päätetään.

Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja Niina Alho pitää Marinin somepäivityksestä noussutta kohuna merkkinä siitä, että Suomessa asiat ovat aika hyvin kun tärkeämpää keskusteltavaa ei löydy.

- Täytyy muistaa, että meillä on nuori pääministeri, joka profiloituu sen mukaisesti. En näe siinä mitään pahaa.

Sdp:n Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Ville Rautiainen ei usko boomer-päivityksen vaikuttavan galluptulokseen.

- En jaksa uskoa, että se olisi realisoitunut noin nopeasti. Boomer-kohu tuli ja meni enkä anna sille kovin suurta painoarvoa, hän sanoo.

- Varsinainen mittari on vaalit. Kentän mieli on vahvasti aluevaaleissa.

Kaikkien muiden piirijohtajien tapaan myös Oulun sosialidemokraattista piiriä johtava Mika Pietilä haluaisi jo kääntää katseen eteenpäin viimeaikaisista kohuista.

- Kyllä se päivitys on varmaan vaikuttanut. Mutta pidän kuitenkin tärkeänä, että päästäisiin pääministerin somepäivityksistä takaisin keskustelemaan kansalaisille ja kuntalaisille tärkeistä asioista, Pietilä sanoo.

- Palautetta on tullut siitä, että tärkeää on hallituksen toimiva yhteistyö ja se, että päästään hallitusohjelmassa sovituissa asioissa eteenpäin.

Ilta Sanoma
jeudi 4 novembre 2021 18:49:00 Categories: Ilta Sanoma Politiikka

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.