STT

Vuoden nimeksi valittiin Koronavilkku - nimi sai inspiraationsa liikenneturvallisuuskampanjoista

STT - logo STT 04.11.2021 16:45:43 STT
Valinnan tehneiden nimistöntutkimuksen asiantuntijoiden mukaan koronatartuntojen jäljittämiseen tarkoitetun mobiilisovelluksen nimi on helppo oppia ja muistaa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Sanna Raita-aho

Tämän vuoden nimeksi on valittu Koronavilkku. Valinta tehtiin Nimistöntutkimuksen päivillä torstaina.

- Koronavilkku on hyvin näkyvä ja yhteiskunnallisesti merkittävä nimi. Se on ollut onnistunut nimivalinta, lyhyt ja helppo muistaa, perustelee valintaa STT:lle tutkijatohtori Lasse Hämäläinen Tampereen yliopistosta.

Lisäksi raati katsoi, että nimen helppous on edesauttanut sovelluksen saamista nopeasti ja kattavasti kansalaisten käyttöön.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tietojohtaja Aleksi Yrttiaho kertoo STT:lle olevansa iloisesti yllättynyt palkinnosta. Hänen mukaansa sovellukselle pyöriteltiin eri nimivaihtoja yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa, mutta lopulta nimeksi valikoitui Koronavilkku. Asiaan vaikutti nimen selkeys ja tuttuus.

- Yhteys liikenneturvallisuuskampanjoihin nähtiin hyvänä. Vilkku on liikenteessä tapa viestiä ja luoda turvallista ilmapiiriä, Yrttiaho kertoo.

Jaetulle toiselle sijalle Vuoden nimi -äänestyksessä tulivat Kääkle ja Nuohtti. Kääkle on tuttu 70 vuotta täyttävästä Aku Ankka -lehdestä, joka tunnetaan nokkelista nimenväännöksistään.

- Google-nimestä väännetty Kääkle sopii erityisen hyvin lehden tyyliin, sillä kääk-huudahdus on yksi Ankkalinnan asukkaiden kielen tunnetuimmista piirteistä, valintaa perusteltiin tiedotteessa.

Nuohtti puolestaan on pian ilmestyvä verkkopalvelu, johon kootaan saamelaiset arkistoaineistot pohjoismaisessa yhteishankkeessa. Pohjoissaamen kielen nuottaa tarkoittava sana on sopiva vertauskuva palvelulle, ja se lienee varsin helppo lausua ja kirjoittaa myös suomenkielisille käyttäjille.

- Nuohtti on siinä mielessä mukava valinta, että se ei ole suomenkielinen nimi. Suomessa puhutaan kuitenkin monia muitakin kieliä kuin suomea, Hämäläinen sanoo.

Nimistöntutkimuksen päivät on Helsingin yliopistolla vuosittain järjestettävä tapahtuma, jossa esitellään erisnimien tieteellistä tutkimusta.

Vuoden nimi on tunnustuspalkinto, joka annetaan kuluneen vuoden aikana esillä olleelle hyvälle nimelle. Palkinnon saaja voi edustaa mitä tahansa erisnimikategoriaa, kuten paikan-, henkilö-, yritys- tai tuotenimiä.

Palkinnolla halutaan nostaa esille onnistuneita nimivalintoja ja kiinnittää huomiota nimenannon merkitykseen yhteiskunnassa.

Palkinto jaettiin nyt viidettä kertaa. Hyviä nimiä on kuvattu muun muassa selkeiksi, informatiivisiksi ja helpoiksi muistaa.

Aiempia voittajia ovatkin olleet usein selkeät ja ytimekkäät nimet, kuten Tikkurilan kirkko (2020) tai ensimmäisenä palkinnon voittanut Tampereen yliopisto (2017).

jeudi 4 novembre 2021 18:45:43 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.