STT

EK vaatii koronapassien ottamista käyttöön työpaikoilla - järjestön mukaan työnantajan on saatava tietää, ovatko työntekijät ottaneet koronarokotteen

STT - logo STT 04.11.2021 16:45:43 STT
Järjestön mukaan työnantajan on saatava tietää, ovatko työntekijät ottaneet koronarokotteen, jotta työnantaja voi turvata työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuuden. LEHTIKUVA / Markku Ulander

Elinkeinoelämän keskusliitto EK vaatii, että koronapassit otetaan käyttöön työpaikoilla. EK:n johtaja Ilkka Oksala painottaa blogissaan, että työnantajan on saatava tietää, ovatko työntekijät ottaneet koronarokotteen, jotta työnantaja voi turvata työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuuden.

- Esitän, että välittömästi käynnistetään lainvalmistelu, jonka tarkoituksena on mahdollistaa koronarokotteen edellyttäminen työntekijöiltä. Koronapassi on voitava ottaa käyttöön työpaikoilla, Oksala kirjoittaa.

Hän viittaa oikeuskansleri Tuomas Pöystin kantaan, että voimassa olevan lainsäädännön mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon (sote) henkilöstöltä voidaan edellyttää koronarokotuksia asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi.

- Rokottamisen edellyttäminen vain sote-henkilöstöltä ei kuitenkaan riitä. Monessa muussakin ammatissa rokottamattomat työntekijät vaarantavat asiakkaiden sekä työkavereiden hengen ja terveyden, Oksala huomauttaa.

Tieto rokotuksista antaa hänen mukaansa työnantajalle mahdollisuuden järjestää työt niin, että rokottamaton ei vaaranna muiden työntekijöiden tai asiakkaiden henkeä ja terveyttä. Jos töiden uudelleenjärjestely ei ole mahdollista, on työnantajan voitava lomauttaa kyseinen rokottamaton työntekijä.

- Seuraus ei ole mitenkään kohtuuton rokottamattoman osalta. Ongelmasta selviää, kun ottaa rokotteen. Yhteiskuntahan tarjoaa niin rokotteen kuin itse rokottamisen maksutta, Oksala muistuttaa.

Oksala on tyytymätön hallituksen toimintaan asiassa. Hänen mukaansa sosiaali- ja terveysministeriö on koronakriisin aikana onnistunut hyvinkin nopeasti rajoittamaan muun muassa elinkeinotoimintaa. Nyt vauhti on hidastunut.

- Kuinka kauan yhteiskunta voi toimettomana katsoa sivusta, kun rokottamattomat vaarantavat muiden hengen ja terveyden, Oksala kysyy.

Hänen mukaansa koronasta on nyt tullut lähinnä rokottamattomien tauti, ja koronaan sairastuneet kuormittavat rajulla tavalla terveydenhuoltoa.

Rakennusteollisuus RT kertoo, että rakennusalan on saatava lisää keinoja turvallisen työskentelyn varmistamiseksi työmailla. Järjestö vaatii, että koronapassin käyttö pitää voida laajentaa myös rakennusalalle, jossa vallitsee toistaiseksi riittämätön rokotuskattavuus.

Rakennusalalla työskentelee useita kymmeniätuhansia ulkomaisia työntekijöitä. Valtaosa heistä tulee Suomeen Baltian maista, joissa koronatilanne on tällä hetkellä erittäin huono.

RT:n mukaan koronapassilla voitaisiin merkittävästi lisätä työntekijöiden halukkuutta ottaa koronarokote. Työmaan pääurakoitsijalla tai työnantajalla ei ole kuitenkaan laillista oikeutta vaatia koronapassia.

- Työturvallisuuslain mukaan yhteisen rakennustyömaan pääurakoitsijan on huolehdittava siitä, ettei työstä aiheudu vaaraa työmaalla työskenteleville eikä muille työn vaikutuspiirissä oleville. Tätä velvoitetta ei voida nyt kaikilta osin täyttää, sanoo RT:n työmarkkinajohtaja Kim Kaskiaro tiedotteessa.

jeudi 4 novembre 2021 18:45:43 Categories: STT

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.18818 - Firebird 5.0 LI-V6.3.2.1497

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.