Lisärahat täyttävät osan aukosta, joka on syntynyt avustusrahojen loputtua kesken." /> Lisärahat täyttävät osan aukosta, joka on syntynyt avustusrahojen loputtua kesken." />

YLE


Hallituksen tuore lisätalousarvioesitys sisältää kaksi hyvää uutista taloyhtiöille.

Sähköautojen latauspaikkojen avustusrahoihin ehdotetaan 2 miljoonan euron lisäystä ja energiaremonttien avustukseen 10 miljoonan euron lisäystä.

Kummatkin avustuskassat ovat ammottaneet tyhjyyttään, kun taloyhtiöt ovat hakeneet avustuksia enemmän kuin mitä niitä on jaettavissa.

Energiaremonttien 20 miljoonan euron aukkoa tilkitään 10 miljoonalla eurolla

Suurempi lisäpanostus tulee asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAn myöntämiin energia-avustuksiin. Sitä on myönnetty vuodesta 2020 alkaen 10-50 prosenttia remonttikustannuksista, jos rakennuksen energiatehokkuus paranee riittävästi.

Energiaremontti-into on kuitenkin ollut niin suurta, että avustuksia on haettu paljon enemmän kuin mitä rahaa on ollut jaettavana.

Lisärahaa tarvittaisiin ensi vuoden loppuun mennessä karkeasti ottaen 20-26 miljoonaa euroa, jotta sitä riittäisi kaikille avustuskriteerit täyttäville hakijoille. Lisätalousarvioesityksessä aukosta täytettäisiin nyt noin puolet, 10 miljoonaa euroa. Tällöin rahaa riittäisi nykymenolla ensi vuoden kesän yli, mutta aivan loppuvuoden hakijoiden kohtalo jäisi vielä odottamaan tulevia lisätalousarvioita.

Energiaremontteihin voi saada merkittävän tuen, mutta avustusrahat loppuivat jo kuukausia sitten - jääkö osa taloyhtiöistä nuolemaan näppejään?

Sähköautojen latauspaikkojen 3 - 3,5 miljoonan euron aukkoa tilkitään 2 miljoonalla eurolla

Energiaremonttien tapaan myös sähköautojen latauspisteiden rakentamiseen jaettavat avustusrahat ovat loppuneet kesken.

Kiinteistöliiton mukaan uhkana on se, että rahojen loppumisen takia tämän vuoden hakijoiden päätökset tehdään vasta ensi vuonna kireämpien sääntöjen mukaan.

Kiinteistöliitto on laskenut, että rahoitusta tarvittaisiin tälle vuodelle 3 - 3,5 miljoonaa euroa. Lisätalousarvioesityksessä aukosta täytettäisiin siis yli puolet, 2 miljoonaa euroa.

Lue asiasta lisää kiinteistöliiton lokakuun tiedotteesta.

Voit keskustella aiheesta perjantaihin 5.11.2021 kello 15 saakka.

Lue myös:

Taloyhtiöt rakentavat nyt kiihtyvään tahtiin latauspisteitä sähköautoille - siihen jaettavat avustusrahat saattavat taas loppua kesken

jeudi 4 novembre 2021 16:57:53 Categories: Energiatehokkuus YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.