Ilta Sanoma

Jyrki Kasvi vieraili keskiviikkoiltana Sanna Ukkola Livessä.

Jyrki Kasvi (vihr) on sairastanut syöpää usean vuoden ajan. Kuva on vuodelta 2019.

Jyrki Kasvi (vihr) on sairastanut syöpää usean vuoden ajan. Kuva on vuodelta 2019. Kuva: Terhi Ylimäinen

Entinen kansanedustaja Jyrki Kasvi kertoi keskiviikkoiltana AlfaTV:n Sanna Ukkola Livessä voinnistaan syövän kanssa. Hän on sairastanut syöpää usean vuoden ajan.

Ensimmäisen kerran häneltä operoitiin virtsarakon syöpä vuonna 2003. Syyskuussa uutisoitiin, että hänen syöpänsä on uusiutunut jälleen.

-?Näiden hoitojen kanssa usein käy näin, että hoitojen teho alkaa jossain vaiheessa hiipumaan, hän kertoi tuolloin Ilta-Sanomille.

Lue lisää: Jyrki Kasvi suunnitteli jo hautajaisensa - sitten tuli yllättävä käänne: "Kuolema kävi kahvilla ja possolla"

Kasvi sai tammikuussa saattohoitolähetteen, joka peruttiin myöhemmin, kun lääkehoito toimi syöpään. Hän kertoo, että lääkäri lupasi kirjoittaa uuden lähetteen, mikäli saattohoidolle tulee tarvetta.

-?Ne ihmiset olivat todella ihania, hän sanoi saattohoidon henkilökunnasta AlfaTV:llä.

Hän kertoi myös saaneensa tukea saattohoidossa työskenteleviltä.

Alkuvuonna hän ehti suunnitella myös hautajaisiaan ja kirjoitti hautaustahdon.

Lue lisää: Jyrki Kasvi uskaltaa taas elää uuden lääkkeen tuomalla toivolla: "Arki on palannut"

Kasvi kertoi, että keväällä aloitetut täsmälääkkeet toimivat elokuuhun, jolloin syöpäsoluissa alkoi näkyä uutta kasvua.

- Nyt on kokeiltu yhtä vaihtoehtoa, mutta sain tänään kuulla, että se ei ilmeisesti auta. Varmaan kuulen lähipäivinä, mitä muuta keksitään.

-?Ollaan hyvin tukevasti siellä kokeellisella puolella, hän kuvailee hoitojaan.

Kasvi kertoi ohjelmassa, että hänen henkeään ahdistaa jonkin verran, koska hänen keuhkoissaan on vettä.

-?Se on ehkä päällimmäinen. Muuten en muuta huomaa.

Hän kertoo kuitenkin, että hänen olkapäähänsä on ilmestynyt "pieniä ryhelmiä", joista otetaan lähiaikoina koepala.

-?Ilmeisesti ihon alla olevissa imusolmukkeissa on syöpää myös.

Lue lisää: IL: Jyrki Kasvin syöpä uusiutui jälleen: "Kyllähän tätä on osannut jossain määrin odottaa koko ajan"

Hän kertoi, että hänen tiedossaan ei ole, kuinka paljon hänellä on aikaa jäljellä. Aiemmin tänä vuonna hän asetti itselleen tavoitteeksi selvitä kesällä kirjoitetun elämäkerran julkaisuun asti. Kirja julkaistaan helmikuun 2. päivänä.

-?Sitten voi asettaa taas seuraavan päämäärän.

Kasvi vastaa, että "teoriassa kyllä", kun häneltä kysytään, onko mahdollista, että hän eläisi vielä vuosia.

-?Syövät ja potilaat ovat yksilöitä. Kun joku lääke osuu oikeaan paikkaan, sen vaikutus voi olla tosi dramaattinen.

Ilta Sanoma
jeudi 4 novembre 2021 01:37:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.