Ilta Sanoma

Sateen olomuoto muuttuu torstaina paikoin rännäksi tai lumeksi, kun sää alkaa kylmetä Lapissa.

Suomen säässä näkyy kylmenemisen merkkejä. Hajanainen sadealue leviää yöllä pohjoiseen ja sateen olomuoto muuttuu torstaina paikoin rännäksi tai lumeksi kun sää alkaa kylmetä Lapissa.

-?Suomen yli kulkee kaksi matalapainetta, jotka vaikuttavat sään viilenemiseen. Torstain päivän ylimmät lämpötilat ovat maan eteläosissa noin +9 astetta, maan keskiosissa noin +5 astetta, Lapissa ollaan nollan vaiheilla, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Heikki Sinisalo kertoo.

Talvi hiipii vähitellen myös Etelä-Suomeen. Kuva on Helsingin keskustasta 2.11.2021.

Talvi hiipii vähitellen myös Etelä-Suomeen. Kuva on Helsingin keskustasta 2.11.2021. Kuva: IVAN BESSEDIN

Perjantaiksi on luvassa kylmempää, kun toinen matalapaine viistää Suomen itäosia.

-?Eteläisissä osissa päivän ylin lämpötila on noin +5 astetta, keskiosissa hieman alle +5 astetta ja pohjoisemmassa nollan molemmin puolin, hän kertoo.

Viikonlopuksi on luvassa vielä hieman kylmempää.

-?Yöllä voi olla pakkasta myös maan eteläosissa. Lapissa voi tulla lunta muutamia senttejä. Etelä- ja Keski-Suomessa sada tulee vetenä tai räntänä, hän sanoo.

Ilmatieteen laitoksen Sinisalon mukaan liikenteessä pitää olla tarkkana.

-?Tiet voivat muuttua liukkaiksi myös maan eteläosissa.

Foreca kertoo muutoksesta Twitter-tilillään.

Forecan meteorologi Joanna Rinne kertoo verkkosivuilla, että lauha etelänpuoleinen ilmavirtaus päättyy viikon lopulla ja vaihtuu vähitellen pohjoisenpuoleiseksi.

-?Suomeen virtaa väliaikaisesti kylmää ilmaa loppuviikolla ja ensi viikon alussa, hän sanoo.

Kylmeneminen vaikuttaa ajokeliin.

-?Paikalliseen huonoon ajokeliin kannattaakin viikonloppuna ja ensi viikon alussa varautua maan eteläosaa myöten. Koko maassa, jopa maan eteläosassa, saattaa paikallisesti esiintyä liukkautta teillä, Rinne sanoo.

Ilta Sanoma
jeudi 4 novembre 2021 00:51:00 Categories: Ilta Sanoma Kotimaa

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.