Turkin tukemat syyrialaisryhmät ovat hollantilaisen kansalaisjärjestön mukaan rakentaneet ainakin kolme patoa Khaburjokeen. Järjestön raportin mukaan kurd" /> Turkin tukemat syyrialaisryhmät ovat hollantilaisen kansalaisjärjestön mukaan rakentaneet ainakin kolme patoa Khaburjokeen. Järjestön raportin mukaan kurd" />

YLE


Turkin tukemat syyrialaisryhmät vaikeuttavat tarkoituksellisesti Khaburjoen alajuoksulla olevien kurdialueiden veden jakelua Syyriassa.

Näin väittää raportissaan hollantilainen PAX-kansalaisjärjestö. Järjestön mukaan tavallisestikin kuivuudesta kärsivän alueen vesivarat ovat niukentuneet Turkin tukemien aseellisten ryhmien patohankkeiden vuoksi.

PAX-järjestö on tutkinut raporttia varten alueen muun muassa alueen satelliittikuvia.

Useat ryhmät, kuten Syyrian kansallinen armeija (SNA) ovat suitsineet veden virtaamista kurdien SDF-joukkojen kontrolloimille alueille.

Joen juoksua säädellään muun muassa 80 kilometrin päässä Hasakahin kaupungista. Hasakah on Syyrian kurdialueiden keskuksia. 320 kilometriä pitkä Khaburjoki on Eufratjoen Syyrian koillisosiin ulottuva, Turkista alkava sivuhaara.

Alueen paimentolaiset ja maanviljelijät ovat suuresti riippuvaisia Khaburjoen vesivaroista.

Patoja on rakennettu joessa kolmeen kohtaan, Al Manajeeriin, Tall Al Assafiriin ja As Safiriin. Veden sääntely kurittaa myös alueen syyrialaisväestöä.

Poikkeuksellisen kuuma kesä kuivatti laitumia

Patoja on yritetty hajottaa virtaaman lisäämiseksi, mutta aseelliset ryhmät ovat estäneet purkuhankkeita.

Kesä 2021 oli erittäin ennätyksellisen kuuma. Alueen vesivarat vähenivät myös kuivuuden vuoksi ja esimerkiksi tärkeän Aloukin vesiaseman sulkeminen niukensi veden saantia entuudestaan.

Khaburin varrella on 84 kylää tai kaupunkia, joiden veden saanti on vaikeutunut patojen vuoksi.

Veden käyttö aseena on kansainvälisen ihmisoikeuslainsäädännön vastaista.

Turkki toteutti laajan maahyökkäyksen Koillis-Syyriassa vuonna 2019. Alueella toimii edelleen Turkin tukemia ryhmiä.

mercredi 3 novembre 2021 23:45:09 Categories: Syyria YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.