Ilta Sanoma

Monen 1980- ja 1990-luvulla syntyneen teinin elämään kuului ihanan nostalgisia ja elämää mullistavia asioita, joista osa on nyt muisto vain.

Katseliko Jon Bon Jovi sinua teinihuoneesi seinältä?

Katseliko Jon Bon Jovi sinua teinihuoneesi seinältä? Kuva: Antti Hämäläinen / Ismo Henttonen

Entisaikoina koulun käytävillä lensivät kooshit ja oman talon pihalla treenattiin naapurin kanssa kävelevää koiraa. Kun ikää tuli hieman lisää kiinnostuksenkohteet laajenivat "pakko saada" -härpäkkeistä muihinkin asioihin. Muistelimme vanhoja hyviä - ja ei niin hyviä - aikoja. Parisenkymmentä vuotta sitten jokaisen - tai ainakin hyvin monen - teinin elämään kuului asioita, joista osa on nyt muisto vain.

Suosikki ilmestyi 1961-2012. Se sai kilpailijan Mix-lehdestä, jonka nimi sittemmin muuttui Miss Mix-lehdeksi. Suosikin kaltaiseen suosioon Mix-lehti ei kuitenkaan ikinä yltänyt.

Suosikki ilmestyi 1961-2012. Se sai kilpailijan Mix-lehdestä, jonka nimi sittemmin muuttui Miss Mix-lehdeksi. Suosikin kaltaiseen suosioon Mix-lehti ei kuitenkaan ikinä yltänyt. Kuva: Patrik Lindström

Suosikki on Suomen pitkäaikaisin nuortenlehti ja vaikuttanut monen nuoren mielenmaisemaan. Se on tarjonnut viihdettä ja vertaistukea sekä uusia tuulia musiikki- ja muusta populaarikulttuurista niin 70-luvun, 80-luvun kuin 90-luvun nuorillekin. 90-luvun nuorisokulttuurista ei voida puhua, jos ei mainita Suosikista tuttuja julisteita tai lehden Bees & Honey -palstaa, jossa "Dear Eki" vastasi nuoria lukijoita askarruttaviin "olenko normaali?" -kysymyksiin.

"Suosikin kolahtaminen postiluukusta oli vuosikausia yksi elämäni kohokohdista. En ikinä uskaltanut lähettää kysymystä Ekille, mutta jokaikisen julisteen otin talteen. Vuorasin huoneeni milloin Take Thatin tyyppien, milloin Hollywood-näyttelijöiden julisteilla. Kun seinäpinta loppui kesken, otin kaapin ovet käyttöön. Muistan, mikä pettymys minut valtasi, mikäli julisteeseen oli valittu joku Metallican James Hetfield." Nainen, 39

Nuorisotalo oli monelle teinille henkireikä. Idea oli (ja on yhä) mitä mainioin - siellä pystyi näkemään samaan ikäluokkaan kuuluvia, pelaamaan biljardia, pingistä, videopelejä tai ihan vain hengailemaan sisätiloissa, mikä oli teinille luksusta. Monissa nuokkareissa myös disco kuului ohjelmiston kokokohtiin. Ei nuokkari tietysti ihan jokaista teiniä houkutellut.

"Suht pienen kaupungin lähiössä nuokkari oli täynnä mopopoikia, joiden maine ei ollut kaikista puhtoisin. He olivat mielestäni omineet nuokkarin. Tai näin he ainakin ulospäin viestittivät, kun päivystivät sen ovien edessä päivästä toiseen päristelemässä ja keulimassa. Ehkä tästä syystä en ikinä päässyt osaksi tätä sukupolvikokemusta." Nainen, 37

Kuva: Jarmo Matilainen

Jyrki-ohjelma oli 90-luvun teinille jotain ihan uutta. Musiikkivideoista ja artistihaastatteluista koostunut ohjelma oli todellinen sukupolvikokemus, jota teinit tuijottivat koulun jälkeen kotisohvilla. Ohjelma teki juontajistaan julkkiksia, ja moni ysärinuori muistaa Jyrkistä muun muassa Olli "Molli-Olli" Oikarisen, Katja Ståhlin, Minna O:n, Joonas Hytösen, Jaana Pelkosen ja Tea Khalifan. Hiljattain paljastuneet järkyttävät paljastukset kulissien takaa ovat tosin tehneet surullisen särön tähän sukupolvikokemukseen.

"Olin juuri aloittanut yläasteen, kun Jyrki alkoi. Ensireaktioni oli 'vau, mikä tää on'. Sittemmin ohjelma täytti iltapäiväni koko yläasteen ajan. Eniten odotin aina artistivierailuja, ja joka kerta harmitti, jos en ehtinyt koulusta ajoissa kotiin tv:n ääreen. Fanitin vähän juontaja Micaelaa (ent. Metro, nyk. Röman). Hänessä oli mielestäni jotain omaperäistä ja coolia, koska hän ei näyttäytynyt perusmuikkelina. Haaveilin myös siitä, että olisin itse päässyt pällistelemään Lasipalatsin ikkunan taakse, kun ohjelmaa tehtiin, mutta 140 kilometrin matka ja suora lähetys tekivät sen mahdottomaksi." Nainen, 40

Kuva: ARI-VEIKKO PELTONEN

Summeria on tehty vuodesta 1999 asti. Se oli pitkään suosittu tv-ohjelma, kunnes siirtyi someen. Kuvassa Peltsi, joka juonsi ohjelmaa pari vuotta, vuosin 1999-2001.

Summeria on tehty vuodesta 1999 asti. Se oli pitkään suosittu tv-ohjelma, kunnes siirtyi someen. Kuvassa Peltsi, joka juonsi ohjelmaa pari vuotta, vuosin 1999-2001. Kuva: ISMO HENTTONEN

Ylen nuortenohjelma Summeri oli vuosikausia merkki kesän alkamisesta. Ohjelma teki tunnetuksi monet juontajakaksikot, kuten Silvia Modigin ja Mikko "Peltsi" Peltolan, Nuppu Stenroosin ja Nuutti Takkisen sekä Mirella Pekkosen ja Kalle Lindrothin. Myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuville nuorille ohjelma teki tunnetuksi Helsingin uimastadionin, jossa ohjelmaa kuvattiin vuosina 2003-2009.

Kuva: Vesa Oja

Aikoinaan teinin koti-ilta vaati hieman ponnisteluja. Ennen kuin pääsi rojahtamaan kotisohvalle, piti jaksaa löntystää videovuokraamoon - joko Film Towniin, Makuuniin tai R-kioskille.

"VHS-kasettien aikaan kotileffailtaan sisältyi jännittävä hetki, kun ei voinut olla varma, miten muut vuokraajat olivat leffoja kohdelleet. Sama jännitys liittyi myös DVD:hin. Videovuokraamossa oli oma hohtonsa, mutta joskus leffan palauttaminen tuntui ylivoimaiselta. Mutta pakkohan se oli, koska sakot ja mahdollinen vuokraamiskielto olivat sen verran paha pelote." Nainen, 37

90-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa Suomen valtasi melkoinen lävistysbuumi. Osa teineistä otti lävistyksiä salaa vanhemmiltaan, osa ihan luvan kanssa.

"Kun vanhemmilta ei herunut lupaa lävistykseen, päätin tehdä sellaisen ihan itse hakaneulalla. Omatekoinen napalävistys ei tosin kauaa ilahduttanut, koska se kasvoi nopeasti umpeen. Kun ikää tuli pari vuotta lisää, sain pitkän kinuamisen jälkeen äidiltä luvan ottaa kulmalävistyksen. Sitä seurasi huuli ja kielilävistys, joihin en enää lupia kysellyt." Nainen, 39

"Muistan kun metsästin läväreitä Helsingin Assatunnelista, jossa oli ainakin Cybershop ja Dekadenz." Nainen, 36

Parikymmentä vuotta sitten oli jos jonkin näköisiä web-sivustoja ja kohtaamispaikkoja. Vuonna 1996 moni nuori koki jotain tajunnanräjäyttävää, kun Kiss FM:n chat perustettiin. Chatissä oli "huoneita", joihin mentiin juttelemaan samanhenkisten kanssa. Oli sinkkubaaria, cafe'ta, discoa, erotic housea ja kampaamoa. Usein suosituimmat huoneet olivat täynnä, sillä huoneisiin mahtui kerralla rajallinen määrä ihmisiä.

City-lehden chatti oli samantyyppinen kuin Kissin, mutta imagoltaan se yritti olla coolimpi.

- City.fi:n lepakkoluola oli ensimmäinen kosketukseni naisiin, jotka pitivät naisista. Lepakkoluola avasi 90-luvun lopulla ihan uuden maailman nuorelle, jonka kotikaupungissa kukaan ei ollut julkisesti homo. Joka ilta kuuntelin ruksutusta ja odotin, että puhelin yhdistäisi Compaqini internetiin, että pääsin lepakkoluolaan. Nainen, 39

Habbo hotel oli kova juttu etenkin 90-luvulla syntyneille. Moni oli jopa habbokoukussa.

Monet teinit ja myös esiteinit kuluttivat Habossa aikaa koulun jälkeen. Jotkut tuhlasivat virtuaalihuonekaluihin jopa pienen omaisuuden.

Kuva: Antti Hämäläinen

Ihkuboksi, kommaaminen, heruttaminen. Irc-galleria eli galtsu toi nuoret yhteen 2000-luvulla. Monelle galtsu avasi täysin uuden maailman.

"Sinne laitettiin itselaukaisimella otettuja cooleja omakuvia ja sitten niihin saatiin kavereilta ihailevia kommentteja. Myös ne ryhmät oli cool, mutta niiden pointti oli näyttää hauskalta omassa profiilissa, ei niissä mitään tehty. Ja tietysti galtsussa stalkattiin ihastuksia. Ja jos joku ihastus hylkäsi, piti postata hyytävän upea selfie, jotta rontti ymmärsi, mitä menetti." Nainen, 27

Salkkareiden Silja, (Jonna Keskinen), Kalle, (Pete Lattu) ja Saku (Jasper Pääkkönen).

Salkkareiden Silja, (Jonna Keskinen), Kalle, (Pete Lattu) ja Saku (Jasper Pääkkönen). Kuva: MARIA LÄHTEENMÄKI

Salatut elämät on ollut merkittävä sarja niin 80-luvulla kuin 90-luvulla syntyneillekin. Kun sarjan ensimmäinen jakso pärähti tv-ruudusta tammikuussa 1999, moni teini löysi samastuspintaa sarjan nuorista hahmoista, Saku Salinista ( Jasper Pääkkönen) ja Miia Laitelasta ( Venla Saartamo). Sarja oli teineille merkittävä myös siksi, että siinä käsiteltiin asioita, joista saattoi muuten olla vaikea puhua tai ei jostain syystä vain puhuttu. Suomen tv-historiassa yksi mullistava hetki oli muun muassa se, kun Kalle Laitela ( Pete Lattu) kertoi olevansa homoseksuaali.

"Vuosituhannen vaihteessa vähemmistöt eivät olleet kovin näkyviä ainakaan pikkukaupungissa. Olin nähnyt Melroce Placessa homoseksuaalin (Matt), mutta Salkkareiden Kalle oli suomalaisessa tv-sarjassa ensimmäinen homo, jonka muistan." Nainen, 38

"Itse en saanut katsoa Salkkareita, mutta ilmeisesti kaikki muut saivat, koska IRC-galleria tyhjeni aina kello 19.30, kun Salkkarit alkoivat." Nainen, 29

Lue myös: Suppo vai Tuppo Taalasmaa? Testaa, miten sinulta sujuu Salkkarit-visa - vain tositietäjä saa yli 10 oikein

Demi.fi oli monelle teinille korvaamaton paikka - kuin linkki maailmaan ja samanhenkisten tyyppien seuraan.

"Se oli netissä aikoinaan ainoa paikka, jossa trollien ja limaisten setien osuus oli huomattavan pieni. Siellä sai vertaistukea, keskustella rauhassa, hehkuttaa uusia kirjoja, puhua ihastuksista ja mielenterveydestä ja keho-ongelmista ilman ankeita aikuisia ja outoja huohottajia. Vietin siellä koko teini-ikäni." Maija, 30

Lue myös: Jos tunnistat yli 12 kuvaa näistä 16 kuvasta, olet todellinen nollarin lapsi - testaa, mitä 2000-luvusta jäi mieleesi

Lue myös: Valitse 40 kuvan joukosta 10 kuvaa, niin me kerromme, mille vuosikymmenelle kuulut henkisesti

Lue myös: Tuubitoppi, lantiofarkut, tissivyö - 16 kuvaa osoittaa, miltä 2000-luku näytti! Katso, montako nollarimuodin trendiä kävit läpi

Ilta Sanoma
mercredi 3 novembre 2021 21:00:00 Categories: Ilta Sanoma Vapaalla

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.