Pfizerin ja Biontechin kehittämällä rokotteella voidaan jatkossa rokottaa maassa jopa 28 miljoonaa lasta." /> Pfizerin ja Biontechin kehittämällä rokotteella voidaan jatkossa rokottaa maassa jopa 28 miljoonaa lasta." />

YLE


Yhdysvalloissa voidaan aloittaa 5-11-vuotiaiden rokottaminen koronavirusta vastaan, maan terveysviranomaiset kertoivat. Maassa voidaan jatkossa rokottaa jopa 28 miljoonaa lasta Pfizerin ja Biontechin kehittämällä koronarokotteella.

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA antoi hyväksyntänsä lasten rokottamiselle jo viime viikolla, mutta viime kädessä vihreää valoa näytti Yhdysvaltain tautikeskus CDC tiistaina paikallista aikaa.

CDC oli kutsunut koolle riippumattomista tutkijoista koostuneen asiantuntijapaneelin. Ryhmän tehtävänä oli arvioida pandemian vaikutuksia lapsiin, Pfizerin rokotteen tehokkuutta ja rokotteen mahdollisia sivuoireita.

Asiaa käytiin tiistaina läpi livestriimatuissa keskusteluissa, ja paneeli antoi yksimielisesti tukensa lasten rokottamiselle.

Hallinto ei jäänyt odottelemaan hyväksyntää, vaan rokotuksien aloittamista on valmisteltu jo hyvissä ajoin. Yhdysvallat on jo hyväksynnän alla hankkinut tarpeeksi rokotuksia 5-11-vuotiaiden rokotuksiin ja rokotteita on alettu myös lähettää ympäri maata.

Valkoisen talon pandemiakoordinaattorin Jeff Zientsin mukaan rokotuksia on suunnitteilla jo tämän viikon lopulle, mutta rokotusohjelman odotetaan pääsevän kunnolla vauhtiin ensi viikolla.

Biden: Käännekohta

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden suitsutti tuoreen päätöksen olevan käännekohta pandemian vastaisessa taistelussa.

Presidentin mukaan aiempaa nuorempien lasten rokottamisen myötä vanhempien ei tarvitse enää kantaa jatkuvaa huolta lastensa puolesta. Lisäksi rokotuksien avulla voidaan rajoittaa sitä, miten lapset levittävät virusta muihin.

- Se on merkittävä askel eteenpäin kansakunnallemme ja taistelullemme viruksen kukistamiseksi, Biden sanoi Valkoisen talon julkaisemassa tiedotteessa.

Presidentti painotti rokotteita riittävän kaikkien Yhdysvaltain lasten rokottamiseen ja alleviivasi kyseisten rokotteiden olevan erityisesti nuorille lapsille suunniteltuja.

Bidenin mukaan yli 78 prosenttia 12 vuotta täyttäneistä yhdysvaltalaisista on tähän mennessä saanut ainakin yhden rokoteannoksen.

mercredi 3 novembre 2021 13:37:47 Categories: YLE rokotteet

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.