Ilta Sanoma

Keskon mukaan sillä on ruuan verkkokaupan markkinajohtajuus.

Verkkotilausten kerääjät toivat valmiita tilauslaatikoita kylmiöön Citymarket Iso Omenassa.

Verkkotilausten kerääjät toivat valmiita tilauslaatikoita kylmiöön Citymarket Iso Omenassa. Kuva: Sami Kero

Kaupparyhmä Kesko tuo tukun uusia konsepteja ja teknisiä uudistuksia ruuan verkkokauppaan vahvistaakseen asemaansa kovenevassa kilpailussa.

Antti Rajala, Keskon ruoan verkkokaupasta vastaava johtaja, kertoi mediatilaisuudessa keskiviikkona, että pandemian aikana verkkokauppa kasvoi "räjähdysmäisesti", rauhoittui sitten, mutta on jäämässä huomattavasti korkeammalle tasolle kuin ennen koronaa.

Keskon ruuan verkkomyynti nousi 251 miljoonaan euroon viime vuoden lokakuun ja viime kuun välisenä aikana. Kasvua oli 55 prosenttia. Vuoden 2019 tasoon verrattuna. myynti oli tämän vuoden kolmannella neljänneksellä yli nelinkertainen.

Kesko sanoo, että sillä on Suomen kattavin ruuan verkkokauppa, jonka markkinaosuus on yli 50 prosenttia.

Kilpailu on kiristynyt ja kiristyy entisestään. Nykyiset toimijat kehittävät palvelua aktiivisesti, ja uusia pelureita on tulossa, Rajala kertoi.

Norjalainen Oda on ilmoittanut, että se laajenee Suomeen loppuvuonna.

Lue lisää: Norjalainen Oda aikoo mullistaa Suomen ruoka­kaupan - yhtiön perustaja kertoo nyt, miten se tapahtuu

Oda on kertonut, että pystyy tarjoamaan jopa ilmaisia kuljetuksia pitkälle automatisoidun keräilykeskuksen avulla. Odan valikoima on suppeahko.

Kesko ei usko hintakisaan toimitusmaksuissa eikä lupaa ilmaisia kuljetuksia.

-?Mitä tulee toimitusmaksuihin, tällä hetkellä viikko-ostosten keräilyä tehdään jopa puoli tuntia, johon tulee kotiinkuljetus päälle. Siitä tulee lähes tunti ihmistyötä, Rajala sanoi.

Siihen nähden tälläkin hetkellä olevat toimitushinnat eivät kata kaikkea käytettyä ihmistyötä.

-?Toki seuraamme kilpailua ja teemme toimenpiteitä riippuen markkinan kehittymisestä.

Rajala huomautti myös, että kuljetusmaksu ei noussut suurimmaksi kipukynnykseksi Keskon tänään julkistamassa asiakaskyselyssä, sillä 10 euroa ei pidetty kovin suurena maksuna palvelun hyötyyn nähden.

Kesko aikoo vastata kilpailuun useilla tavoilla, kuten automaattiavusteisella keräysjärjestelmällä. Ostoksia kerääviä robotteja on 45 kappaletta.

Järjestelmä otetaan käyttöön K-Citymarket Ruoholahdessa arviolta ensi vuoden alkupuoliskolla. Vastaava MFC-konsepti (micro fullfillment center) on käytössä muun muassa Walmartissa ja Tescossa.

Rajala lupaa asiakkaille lisää nopeita toimituksia, tarkempaa keräilyä ja myös palvelutiskin tai tuoreleipomon tuotteita. Teho nousee manuaaliseen keräilyyn verrattuna noin nelinkertaiseksi.

Erilaiset K-ryhmän kaupat pystyvät myös tarjoamaan erilaisia palveluita, pieni kauppa pikatoimituksia, isot laajan valikoiman viikkotoimituksia.

Keskon mukaan asiakkaat toivovat muun muassa pikatoimituksia. Kesko on testannut näitä kesällä ja laajentunut uusiin kaupunkeihin, kuten Tampereelle, Jyväskylään ja pian Turkuun.

Nopeimmillaan ruuat saa kotiin jopa alle 15 minuutissa, yhdessä Woltin kanssa. Pikatoimitusten hinnoittelu pohjaa Wolt-sovelluksen hinnoitteluun ja etäisyyteen.

Noudon osuus on sen sijaan Suomen ruokaverkkokaupassa erittäin pieni kansainvälisesti ja esimerkiksi Ruotsiin verrattuna. Vaihtoehto on kotiinkuljetusta halvempi, kun siinä maksetaan vain keräilystä.

Mankkaalla on pilottikohde, jossa noutoa on Helsingin K-Citymarket Eastonin tavoin, ja asiakas voi myös ilmoittaa saapumisajan. Ostokset saa mukaan hyvinkin nopeasti.

Tekemistä on vielä asiakasdatan hyödyntämisessä. Esimerkiksi vähäkalorisia tuotteita painoa pudottavalle asiakkaalle, henkilökohtaisia tarjouksia tai vastuullisia valintoja sellaisista tuotteista kiinnostuneille.

Keskon tekemä kyselytutkimus osoittaa, että ruuan verkkokaupan kasvupotentiaalia on paljon. Asiakkaista 70 prosenttia on ostanut ruokaa verkkokaupasta ja on kiinnostunut kokeilemaan sitä.

Asiakkaista vajaat 200?000 teki ostoksia korona-aikana, kun taas etuasiakkaita Keskolla on yli kaksi miljoonaa. Lapsi- ja eläkeläistalouksissa on suurin potentiaali, Rajala sanoi.

Keskon kysely tosin osoitti myös sen, että nihkeimmin verkko-ostoksiin suhtautuvat ikääntyneet asiakkaat.

Toisen kyselyn mukaan 38 prosenttia suomalaisesta kertoo ostaneensa ruokaa tai päivittäistavaroita verkosta.

Markkinatutkimusyhtiö Kantarin kesäkuussa tekemän tutkimuksen mukaan tärkein syy ruoan ja päivittäistavaroiden ostamiselle oli ajansäästö, sitten mukavuus ja helppous ja kolmanneksi rahan säästäminen.

Ruoan ja päivittäistavaroiden verkko-ostaminen ainakin kertaalleen on Suomessa jo jopa yleisempää kuin Ruotsissa tai Tanskassa, joissa tutkimus tehtiin samanaikaisesti.

Kyselyssä asiakkaat haluavat verkkokauppaan myös laajaa valikoimaa. Eastonin kauppiaan Mika Timosen mukaan verkon valikoima on 40?000 tuotetta käyttötavarat mukaan lukien. Kivijalkamyymälässä valikoima on 34?000.

Oda on kertonut tulevansa markkinaan aikanakin alkuvaiheessa 4?000-5?000 verkon ruokatuotteella.

Ilta Sanoma
mercredi 3 novembre 2021 13:45:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.