Ilta Sanoma

FBI pidätti lentoemännän pahoinpitelystä sekä matkustamohenkilökunnan häirinnästä syytetyn miehen maanantaina Kaliforniassa.

Välikohtaus tapahtui New Yorkista Santa Anaan suunnanneella lennolla viime viikon keskiviikkona.

Välikohtaus tapahtui New Yorkista Santa Anaan suunnanneella lennolla viime viikon keskiviikkona. Kuva: Loren Elliott / Reuters

Yhdysvalloissa 20-vuotias kalifornialaismies on saanut liittovaltiotason syytteet American Airlinesin lennolla viime viikolla tapahtuneesta väkivaltaisesta välikohtauksesta, jota toimitusjohtaja Doug Parker kuvaili aiemmin yhdeksi pahimmista yhtiön historiassa. Syytteistä uutisoivat muun muassa Reuters, CNN ja Los Angeles Times.

Syyttäjien mukaan Brian Hsu -nimistä miestä syytetään lentoemäntään kohdistuneesta pahoinpitelystä sekä lentokoneen miehistön häirinnästä. New Yorkista Kalifornian Santa Anaan suunnannut lento jouduttiin käännyttämään välikohtauksen vuoksi Denveriin viime viikon keskiviikkona.

FBI pidätti Hsun tämän kotona Kalifornian Irvinessä maanantaina.

FBI:n julkisista dokumenteista käy ilmi, että väkivallan uhriksi joutunut lentoemäntä kertoi tapauksen tutkijoille tilanteen saaneen alkunsa, kun miesmatkustaja lähestyi häntä koneen käytävällä. Nainen kertoi tunteneensa yhtäkkiä iskun, joka kohdistui hänen päähänsä.

Kun lentoemäntä kääntyi katsomaan, mikä häneen osui, hän näki Hsun ja kysyi, oliko tämä kunnossa. Hsu ei pyytänyt naisen mukaan anteeksi, vaan ilmoitti, että hänen oli päästävä lentokoneen käymälään.

Lentoemäntä kertoi miehelle käymälän olevan varattu ja että tämän tulisi odottaa sen vapautumista omalla paikallaan, koska matkustamon turvavyövalot olivat päällä.

-?Uhrin mukaan miesmatkustaja kohotti kätensä ylös ikään kuin venytelläkseen, mutta sitten tämä laski alas kyynärpäänsä, joka osui uhria päähän, FBI:n dokumentissa kerrotaan.

Syytetty kuvattiin viime viikon keskiviikkona Denverin lentoasemalla, jolle lento jouduttiin käännyttämään kesken matkan.

Syytetty kuvattiin viime viikon keskiviikkona Denverin lentoasemalla, jolle lento jouduttiin käännyttämään kesken matkan. Kuva: Mackenzie Rose / Social Media / Reuters

Lentoemäntä kertoi asettuneensa "puolustusasentoon", jolloin Hsu perääntyi hetkeksi. Pian mies kuitenkin hyökkäsi naisen kimppuun "käsillään huitoen".

-?Tämä kiinnitti toisen matkustamotyöntekijän huomion, ja hän tuli apuun. Miesmatkustaja perääntyi uudelleen hetkeksi, mutta hyökätessään uudelleen lentoemännän kimppuun hän iski tätä "suljetulla oikean käden nyrkillä" kasvoihin.

FBI:n puhuttaman silminnäkijän mukaan Hsu löi lentoemäntää "täydellä voimalla".

Dokumentissa kerrotaan naisen kärsineen iskun jälkeen huimauksesta, pahoinvoinnista sekä nenän verenvuodosta. Myöhemmin lentoemännän nenä todettiin murtuneeksi.

Hsu saatiin lopulta aisoihin, kun miehistön jäsenet kiinnittivät tämän matkustajien avulla istumapaikalleen ilmastointiteippiä sekä nippusiteitä käyttäen.

Syytetty kertoi FBI:lle lennon laskeutumisen jälkeen, että hän oli ollut palaamassa Kaliforniaan oltuaan aivoleikkauksessa. Siihen hän oli joutunut New Yorkissa vuonna 2020 tapahtuneen pahoinpitelyn vuoksi.

-?Hsu kertoi leikkauksen aiheuttamista psyykkisistä vahingoista kuten korvien soimisesta, pahoinvoinnista, huimauksesta ja tasapainohäiriöistä. Hän kuvaili olevansa herkkä äänille ja kokevansa toisinaan "aivosumua", joka vaikeuttaa ajattelemista, FBI:n dokumentissa kerrotaan.

Mies kuitenkin väitti kuulustelussa puolustaneensa itseään lentoemännältä, joka hänen mukaansa oli ärsyyntynyt koneen käytävällä vahingossa tapahtuneesta törmäyksestä. Hsun version mukaan lentoemäntä olisi hyökännyt hänen kimppuunsa ja lyönyt oman nenänsä hänen oikeaa kämmentään vasten.

Hsu sanoi tutkijoille pelästyneensä, koska terveydentilansa vuoksi mahdollinen isku hänen omaan päähänsä olisi voinut aiheuttaa vakavan vamman tai jopa kuoleman. Lisäksi mies kertoi, ettei hän edes voinut panna kättään nyrkkiin siinä olleen, hieman aiemmin tulleen vamman johdosta.

American Airlinesin toimitusjohtaja Doug Parker julkaisi viime viikolla sosiaalisessa mediassa lausunnon, jossa hän kertoi Hsun saaneen elinikäisen porttikiellon yhtiön lennoille.

-?Se ei riitä. Teemme kaikkemme varmistaaksemme, että häntä syytetään ankarimmalla mahdollisella tavalla, Parker sanoi.

Parkerin mukaan väkivaltainen välikohtaus oli "yksi pahimmista kurittoman käytöksen ilmentymistä, joita me olemme koskaan todistaneet".

Ilta Sanoma
mercredi 3 novembre 2021 13:12:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.