Yli 50-vuotiaita suomalaisia on tällä hetkellä noin kaksi miljoonaa kolmesataatuhatta. Sattumalta luku on hyvin tarkkaan sama kuin 15-49 -vuotiaiden suomalaisten määrä. Puolet Suomen nykyisestä aikuisväestöstä on siis yli viisikymppisiä.

Onkin hyvä oivaltaa, ettei Suomi ole nuorten vaan varttuneiden valtakunta. Ja että väestö vanhenee koko ajan.

Tilastokeskuksen ennusteiden mukaan vuonna 2030 pelkästään yli 65-vuotiaita suomalaisia on jo puolitoista miljoonaa. Eli 44 % silloisten 15-64 -vuotiaiden määrästä.

Samaan aikaan aikuisuuden määritelmä kehittyy. Sata vuotta sitten 15-vuotias oli lähes aikuinen, tavallisesti jo töissäkin, ellei kuulunut ohueen yläluokkaan. Nyt 25-vuotias on itseään etsivä, ahdistunut myöhäisteini.

Toisaalta kahdeksankymmentä alkaa jo olla uusi kuusikymmentä. Kasikymppiset ovat paljon terveempiä ja toimintakykyisempiä kuin vuosikymmenien takaiset kuusikymppiset.

Lisäksi tutkimusten mukaan 65-74-vuotiailla on ikäryhmistä suurin nettovarallisuus.

Palveluja ja hyödykkeitä tyrkytetään ikäryhmään, joissa on vähän ihmisiä ja vähiten varoja.

Kaikki nämä huomiot saavat ihmettelemään markkinatalouden toimivuutta. Tuntuu, että palveluja ja hyödykkeitä tyrkytetään ikäryhmään, joissa on vähän ihmisiä ja vähiten varoja. Eli nuorisolle.

Eikö raha kelpaa kapitalistille? Jos varttuneet ovat kaikkein vauraimpia, miksi heille räätälöityjä rahareikiä on niin vähän?

On tietysti totta, että ikääntyneiden joukossa on huonokuntoisia ja liikuntarajoitteisia, joille aktiivielämä ei ole fyysisesti mahdollista. On myös niitä, jotka kitkuttelevat köyhyysrajalla pelkän kansaneläkkeen varassa. Useimmiten he ovat naisia, joilla kauan sitten ei ollut mahdollisuutta kouluttautua.

En nyt puhu heistä. Mielipahaa välttääkseni pyydän jo etukäteen anteeksi koko universumilta kuin Helsingin yliopisto Afrikan tähdestä. Mutta varttuneessa väestössä on myös paljon niitä, jotka ovat hyväkuntoisia ja valmiita kuluttamaan - jos vain sopivia kulutuskohteita olisi tarjolla.

Me varttuneet olemme kiinnostuneita kulttuurituotteista: teatterista, näyttelyistä, henkisen elämän piirissä olevista asioista. Kävisimme ehkä useammin ravintoloissa, jos niissä ei aina jyskyttäisi musiikki. Mainoslause "Syö niin paljon kuin jaksat" ei myöskään vetoa meihin.

Silloin kun markkinapuheeseen liittyy sana "seniori", usein kyse on terveyteen liittyvistä palveluista. Siinä ei ole mitään vikaa. Kaipaamme niitäkin. Mutta tätä kautta varttuneesta piirtyy kuva hauraasta, haudan partaalla hoippuvasta vanhuksesta, joka ei muuta kaipaa kuin mahdollisuutta pidentää pari kuukautta elinaikaansa kevyellä vesijumpalla.

Tosiasiassa yli viisikymppiset elävät, rakastuvat ja eroavat siinä missä nuoremmatkin, kuten Väestöliiton tuore Perhebarometri kertoo.

Nuorempien on vaikea ymmärtää sen väestönosan tarpeita, joka ei ole Instagramissa.

Arvaan, että eräs osatekijä markkinatarjonnan ikävinoutumaan on, että uusia palveluja tai kapineita kaupustelevat yrittäjät ovat nuoria. Kun he kysyvät itseltään, mitä ihmiset haluaisivat, he ajattelevat itseään. Ja vastaavat: parkouria ja hikitreeniä maastopyörällä.

Nuorempien on vaikea ymmärtää sen väestönosan tarpeita, joka ei ole Instagramissa. Heidät huiskaistaan syrjään boomereina ajattelematta, että vaivaisen parinkymmenen vuoden kuluttua nykynuoria itseään jo pilkataan boomereiksi ja että heillä on silloin edessään vielä puolen vuosisadan erämaavaellus.

Seniorit voivat osin syyttää myös itseään. Heidän eetoksensa periytyy heidän vanhemmiltaan. Se heijastaa aikaa ennen kattavaa sosiaaliturvaa ja yhteiskuntaa, jonka suurin yhteinen nimittäjä oli niukkuus.

Tuolloin lasten tulevaisuuden turvaaminen oli oikeasti tärkeää. Boomerit säästivät, hankkivat asunnon, panivat rahaa sukanvarteen lapsia varten.

Nykynuoret valittavat, etteivät pääse vanhempiaan paremmille tuloille. Mutta monille heistä on tiedossa jotakin vielä parempaa: kokonaisen eliniän aikana kartutettu perintö.

Varttuneiden tulisi pyristellä eroon agraarimaailmaan kuuluneesta moraalistaan. Osoittaa enemmän itsekkyyttä ja olla äänekkäämpiä. Muistuttaa useammin poliitikkoja, että boomerit osaavat myös äänestää. Luoda omalla käytöksellään heille sopivaa tarjontaa.

Itse voisin vihjata hyvän bisnesidean: ravintola, jonne pääsemiseksi vaaditaan viidenkymmen vuoden alaikäraja ja koronapassi. Varaisin heti pöydän kahdelle.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian emeritusprofessori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.

Kolumnista voi keskustella 4.11. klo 23.00 saakka..