Ilta Sanoma

Käytettynä ostetun Mercedes Benzin huoltohistorian piti olla aukoton.

Yksi autonostajan pettymyksistä oli haljennut kesärengas, josta hän vaati korvauksia myyjäliikkeeltä.

Yksi autonostajan pettymyksistä oli haljennut kesärengas, josta hän vaati korvauksia myyjäliikkeeltä. Kuva: Kuluttajariitalautakunnan asiakirjat

Myynti-ilmoituksessa oli maininta huoltokirjasta ja kerrottiin, että Mercedes-Benz CLS 350 d Shooting Brake AMG -auto oli juuri huollettu. Seuraavaan huoltoon olisi matkaa vielä 25?000 kilometriä.

Kuluttaja oli saanut myyjäliikkeeltä tiedon, ettei sähköisestä kertomuksesta puuttunut huoltoja. Kaupanteosta kului muutama viikko, kun omistajalle valkeni, että mahdollisesti kolme huoltoa olisikin jäänyt tekemättä. Niistä ei löytynyt mitään tietoja.

Autolla oli ostohetkellä ajettu 115?000 kilometriä. Myyjä antoi ostajalle paperisen asiakirjan 70?000 kilometrin huollosta. Ostaja piti asiakirjaa väärennettynä.

Myyjä antoi myös tiedon, jonka mukaan Mersuun olisi tehty 95?000 kilometrin huolto. Likaiset suodattimet viittasivat kuluttajan mukaan kuitenkin perättömään tietoon.

Kuluttaja oli yhteydessä saksalaiseen huoltoliikkeeseen, mutta liike ei tiennyt huolloista mitään.

Ostajaa harmitti. Hän oli maksanut seitsemän vuotta ajetusta Mersusta 34?900 euroa. Hän vaati ensisijaisesti kaupan purkua myyjäliikkeeltä ja lähes 7?000 euroa auton huolloista, asennuksista ja uusista kesärenkaista ja lisäksi vielä 1?600 euroa pakollisista korjauksista.

Korvausvaatimus perustui mm. webastoon, ruostesuojaukseen, ratin etäisyydensäädön korjaukseen, viallisiin kesärenkaisiin, vaihteiston huoltoon, termostaatin vaihtoon ja takailmajousitukseen.

Kuluttaja sai maahantuojalta tiedon, joka veti mielen matalaksi. Huoltokirjassa oleva kolmen ja puolen vuoden aukko alentaa auton arvoa tuhansilla euroilla. Huoltoväliksi mainitaan yksi vuosi tai 25?000 kilometriä.

Mersun termostaatti on viallinen eikä lämpötila noussut yli 80 celsius-asteeseen kuten olisi pitänyt. Ostaja nappasi kuvan samana päivänä, jona oli auton ostanut.

Mersun termostaatti on viallinen eikä lämpötila noussut yli 80 celsius-asteeseen kuten olisi pitänyt. Ostaja nappasi kuvan samana päivänä, jona oli auton ostanut. Kuva: Kuluttajariitalautakunnan asiakirjat

Eikä siinä kaikki. Arvon laskua suurempi harmi koski tietoa, jonka mukaan Mersua ei mikään autoliike mahdollisesti ottaisi vaihtoautona.

Kuluttaja ei olisi ostanut autoa, jos tiesi millainen huoltohistoria sillä oli ja mikä oli sen vaikutus auton arvoon.

Myyjäliike osallistui ainoastaan tavaratilan pistokkeen ja ratin korjauskustannuksiin 300 eurolla.

Ostaja vei asiansa kuluttajariitalautakuntaan dokumenttien ja valokuvien kanssa. Yksi kuva kertoi haljenneesta kesärenkaasta ja pari muuta ilmajousituksen viasta.

Myyjäliike kiisti kuluttajan vaatimukset, mutta tarjosi 1?536 euron hyvitystä.

Takapyörien ilmajousitus petti. Kun ilmajousitus on kunnossa (oik.) on pyörällä tilaa, mutta kun ilmajousitus vuotaa (vas.) tilanne on toinen.

Takapyörien ilmajousitus petti. Kun ilmajousitus on kunnossa (oik.) on pyörällä tilaa, mutta kun ilmajousitus vuotaa (vas.) tilanne on toinen. Kuva: Kuluttajariitalautakunnan asiakirjat

Liikkeellä oli oma näkemys tapahtumista. Sen mukaan ilmoituksessa ei ollut mainintaa "täydellisestä tai hyvästä huoltohistoriasta". "Jostain syystä 2017 huolto puuttui" sähköisestä järjestelmästä ja "mahdollisesti huoltotieto on väärennetty".

Liike kiisti, että auto olisi myyty täydellisellä huoltohistorialla.

Lue lisää: Käytetyn BMW:n ostaneelle paljastui kolarihistoria - kaupan purku epäonnistui ja samalla auton arvosta suli kolmannes

Kuluttajariitalautakunta totesi, että myyjäliike oli antanut autosta virheellistä tietoa. Myynti-ilmoituksessa autoa oli mainostettu huoltohistorialla, josta ei ollut kuitenkaan esittää tositetta. Viitteitä oli, että vuoden 2017 huolto oli tekemättä, minkä seurauksena huoltoväli oli ylittynyt olennaisesti. Kyse oli tiedonantovirheestä.

Lue lisää: Arvokkaan sähköauton ostanut nainen ei voinutkaan ladata työpaikkansa tolpasta - vaati myyjäliikkeeltä mojovaa palautusta

Tiedonantovirheenä lautakunta piti myös sitä, että myyjäliike ei antanut vastausta, kun kuluttaja tiedusteli muiden huoltojen puuttumisesta.

Virheillä oli merkitystä auton arvon ja käyttökelpoisuuden kannalta. Ne vaikuttivat auton jälleenmyyntiarvoon. Ratkaisun mukaan kuluttajalla oli oikeus purkaa kauppa.

Huoltokustannusten osalta lautakunta suositti, että myyjäliike korvaa kuluttajalle 1?500 euroa ja palauttaa auton kauppahinnan kuluttajalle lisättynä korkojen määrällä. Kuluttajan on maksettava kultakin ajetulta kilometriltä käyttöhyötynä 0,30 euroa.

Kuluttajariitalautakunnan ratkaisu tehtiin syyskuussa.

Lue lisää: Käytettynä ostettu Alfa Romeo kesti vain 20 minuuttia, kävi kuudesti korjaamolla - lopulta paljastui erikoinen tieto

Ilta Sanoma
mercredi 3 novembre 2021 08:54:00 Categories: Autot Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.