MTK:n lammasverkoston puheenjohtajan Tapio Rintalan mielestä ministeriön esitys on hyvä alku, mutta kaatolupia saisi olla enemmän." /> MTK:n lammasverkoston puheenjohtajan Tapio Rintalan mielestä ministeriön esitys on hyvä alku, mutta kaatolupia saisi olla enemmän." />

YLE


Suomen luonnonsuojeluliiton suurpetoasiantuntija Riku Lumiaro arvostelee maa- ja metsätalousministeriön esitystä, jonka mukaan ensi vuonna voitaisiin antaa kaatolupa 20 sudelle.

- On hyvä, että häiriötä aiheuttavat sudet poistetaan ihmisten pihoilta ja muualta, mutta nythän ei ole kyse siitä, vaan halutaan rajoittaa tätä susikannan kasvua ennen kuin se on kasvanut siksi suotuisan suojelutason susikannaksi, Lumiaro sanoi tiistain A-studiossa.

Maa- ja metsätalousministeriö kertoi eilen maanantaina lähettävänsä lausunnoille asetuksen, joka sallisi susien kannanhoidollisen metsästyksen talvella 2022. Asiasta nousi pienoinen kohu, koska susikannan suojelutason arviointi on vielä kesken. Muun muassa sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) piti Twitter-päivityksessään ministeriön esitystä "pöyristyttävänä".

A-studion keskusteluun osallistunut MTK:n lammasverkoston puheenjohtaja Tapio Rintala kertoi susien tappaneen hänenkin lampaitaan. Hänen mielestään ministeriön esitys on hyvä alku, mutta kaatolupia saisi olla enemmän.

- Tämä on nyt kohdistettu vain neljään laumaan. Olisin mieluummin nähnyt niin, että olisi useammasta laumasta ammuttu vain yksi, niin olisi saatu sitä jäljelle jäävien susien ihmisarkuutta lisättyä, Rintala sanoi.

Voit katsoa koko A-studion täältä.

Lue lisää:

Suden DNA-näytekeräyskausi käynnistyi - kuka tahansa jätöksiä ja jälkiä tunnistava luonnossa liikkuja voi ryhtyä vapaaehtoiseksi näytekerääjäksi

Maa- ja metsätalousministeriö esittää kaatolupaa 20 sudelle - Ohisalo ja Mikkonen vastustavat

Siikalatvalaisilta loppuvat keinot susien kanssa - lampaat syötiin pihasta ja lapsille on annettu koulumatkoille kilikellot

mercredi 3 novembre 2021 00:12:54 Categories: YLE susi

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.