Ilta Sanoma

Nuori suomalaispainija sai MM-kisoissa minuutin aikaa vaihtaa alushousut. Aika loppui kesken.

Joni Komppa (vas.) oli kiskonut trikoidensa lahkeet alushousujensa peitoksi, ja mattotuomari oli valmis käynnistämään ottelun, kun ylituomari puuttui peliin. Sinitrikoisen Elmeri Mattilan turkkilaisvastustajan mustat alushousut paljastavat, että säännön valvonta on vähintään kirjavaa.

Joni Komppa (vas.) oli kiskonut trikoidensa lahkeet alushousujensa peitoksi, ja mattotuomari oli valmis käynnistämään ottelun, kun ylituomari puuttui peliin. Sinitrikoisen Elmeri Mattilan turkkilaisvastustajan mustat alushousut paljastavat, että säännön valvonta on vähintään kirjavaa. Kuva: Painiliitto

21-vuotias eteläpohjalainen painija Joni Komppa marssi tiistaina Belgradissa avausotteluunsa alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa toivoa täynnä. Sarjan 72 kiloa tasauskierroksen otteluun tuli alkuiltapäivästä vastaan unkarilainen Attila Toesmagi.

Mutta kun Komppa astui matolle, alkoi eriskummallinen tapahtumasarja.

- Painijat käyttävät usein trikoiden alla teknisestä kankaasta valmistettuja alushousuja. Ne eivät saa näkyä trikoiden alta, vaan trikoiden lahkeiden pitää peittää ne kokonaan.

Ottelun ylituomari katsoi, että Kompan valkoisten alushousujen lahkeet kuitenkin näkyivät hänen - valkoisten - edustustrikoidensa alta.

- Korjasin tilanteen eli kiskoin trikoiden lahkeita alaspäin ja sain alushousut peittoon.

Kun mattotuomari oli jo valmis käynnistämään ottelun, ylituomari veti hihastaan uuden ässän:

- Naisylituomari sanoi yllättäen, että alushousut pois tai vaihtoon ja aikaa minuutti, Komppa kertoi puhelimitse Serbiasta.

Päävalmentaja Marko Yli-Hannuksela jäi maton kulmalle, kun Komppa lähti rynnimään kohti vaatekassiaan verryttelyhallin puolelle toisen maajoukkuevalmentajan Juha Lappalaisen perässä.

- Se oli aivan mahdoton homma, kun verryttelyhallissa oli vielä kauhea tungos. Kun ehdin takaisin matolle, siellä oli jo Unkarin kaverin käsi pystyssä.

Painiliiton päävalmentajan Marko Yli-Hannukselan mukaan Joni Komppa joutui Serbiassa ylituomarin pätemisenhalun uhriksi.

Painiliiton päävalmentajan Marko Yli-Hannukselan mukaan Joni Komppa joutui Serbiassa ylituomarin pätemisenhalun uhriksi. Kuva: Gustavo Alavedra

Komppa hylättiin sääntökirjan 15. pykälän VFO-perusteella, joka otetaan käyttöön, jos painija ei ole matolla ottelun alkaessa. Hänet suljettiin samalla koko turnauksesta. Jatko-otteluihin ja kohti pronssitaistoa ei Kompalla muutenkaan olisi ollut asiaa, sillä unkarilainen ei edennyt sarjan loppuotteluun.

Komppa toteaa, että hän ei protestoi sääntökirjaa vastaan sinänsä. Mutta esimerkiksi Suomen valmentajien Ilta-Sanomille Belgradista lähettämä kuva ottelusta Elmer Mattilan ja Turkin Kadil Kamarin (Mattila hävisi 1-5) osoittaa, että säännön valvonta on erittäin sattumanvaraista.

Kamarin mustien alushousujen lahkeet vilkkuivat Turkin punaisen asun alta koko ottelun ajan.

- Eihän tuosta napata kiinni edes yhtä tapausta kymmenestä, hyvä jos yksi sadasta, jo neljänsissä nuorten arvokisoissaan ollut Komppa arvioi.

Vaikka paikalla olivat Yli-Hannukselan ja Lappalaisen lisäksi Painiliiton toiminnanjohtaja Pasi Sarkkinen sekä valmennusvaliokunnan puheenjohtaja Marko Korpela - eli maan johtava lajiasiantuntemus.

Suomi ei tehnyt vastalausetta.

- Tässähän oli pelkästä ylituomarin pätemisentarpeesta kyse. Mutta jos olisin alkanut tuolla mesota, seuraamukset olisivat kohdistuneet Suomen joukkueeseen vielä rajumpina, kreikkalais-roomalaisen painin 7-kertainen arvokisamitalisti Yli-Hannuksela sanoi.

Joni Komppa kertoi, että asia on osattu hoitaa fiksumminkin.

- Ufassa Venäjällä alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa asia tarkistettiin ja hoidettiin kuntoon jo verryttely- ja otteluhallin välisellä alueella.

Nuorukainen mietti, että toiste häntä ei diskata siksi, että alushousut näkyvät alta.

- Menen seuraavan kerran alasti matolle.

Ilta Sanoma
mardi 2 novembre 2021 22:05:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.