Stora Enso parantaa Imatran tehtaiden puunkäsittelyä 80 miljoonalla eurolla. Kaukopään tehtaalle rakennetaan uusi kuorintalinja, minkä lisäksi te" /> Stora Enso parantaa Imatran tehtaiden puunkäsittelyä 80 miljoonalla eurolla. Kaukopään tehtaalle rakennetaan uusi kuorintalinja, minkä lisäksi te" />

YLE


Stora Enson Imatran tehtailla on täysi tohina. Tehtaiden omien työntekijöiden lisäksi tehdasalueella uurastaa päivittäin lähes sata työmiestä ison investoinnin parissa. He paiskivat töitä, jotta vuoden kuluttua käytössä on yksi Suomen nykyaikaisimmista puunkuorintalinjoista.

Tällä hetkellä Imatralla käsitellään puuta kahdessa eri paikassa. Puunjalostus on jakautunut maantieteellisesti isolle alueelle, sillä Kaukopään tehdas ja Tainionkosken tehdas sijaitsevat kuuden kilometrin päässä toisistaan.

Tukkirekat ovat tähän asti kuljettaneet puita sekä Tainionkoskelle että Kaukopäähän kuorittavaksi, minkä jälkeen niistä tehdään haketta. Pian kahden kohteen välinen rekkaralli helpottaa, kun puut kuoritaan ja käsitellään ainoastaan Kaukopäässä.

Imatran Kaukopään tehtaille rakenteilla oleva hakesiilo.
Uusien hakesiilojen rakentaminen on kesken Kaukopään tehtaalla.Kalle Purhonen / Yle

Uuden, kolmannen kuorintalinjaston rakentaminen on Kaukopäässä hyvässä vauhdissa. Kuorimalinjan lisäksi hakkeenkäsittelyä parannetaan niin Kaukopäässä että Tainionkoskella, jonne tehdään uusia hakesiiloja.

- Tämä vuosi on keskitytty rakentamiseen, ja tehtailla ollaan eri vaiheissa rakennustyössä. Kaukopään puolella hakesiilojen rakentaminen on vielä kesken. Tainionkoskella laiteasennukset alkavat näillä viikoilla, kertoo Stora Enson Imatran tehtaiden tehtaanjohtaja Mikko Nieminen.

Uusien laitteiden on tarkoitus olla käynnissä ensi vuoden syksyllä.

Stora Enson Imatran tehtaiden tehtaanjohtaja Mikko Nieminen.
Tehtaanjohtaja Mikko Nieminen on iloinen, että päälaitteiden valmistajat ovat suomalaisia ja lähes kaikki urakoitsijat ovat eteläkarjalaisia. Kalle Purhonen / Yle

Tärkeä investointi

Tehtaanjohtajan Mikko Niemisen mukaan rakennusprojektilla ei ole vaikutuksia tehtaan tuotantokapasiteettiin.

- Tarkoitus on nykyaikaistaa Imatran tehtaiden puunkäsittelyä. Tainionkosken vuonna 1959 rakennettu kuorimalinja on elinkaarensa päässä.

Stora Enson purkutuomion saanut vanha kuorimalinja vuodelta 1959.
Vuonna 1959 valmistunut Tainionkosken kuorintalinja puretaan pois.Kalle Purhonen / Yle

Uudella kuorimalinjalla pystytään työskentelemään tehokkaammin, kun Kaukopään työntekijät voivat ohjata kuorintalinjaa yhdestä paikasta, eikä uusia työntekijöitä palkata.

Tainionkosken tehtaalta vähenee investoinnin myötä 10 työpaikkaa. Vähennykset hoidetaan eläköitymisten kautta.

Uusi investointi myös vähentää kartongin valmistukseen kuluvaa vesimäärää merkittävästi.

- Nykyaikainen teknologia mahdollistaa paljon vastuullisempia tuotantoprosesseja. Tässä tapauksessa veden käyttö vähenee vanhaan kuorimalinjaan ja samaan puumäärään verrattuna 85 prosenttia eli vuodessa 500 miljoonaa litraa vähemmän jätevettä.

Lisäksi Tainionkoskella melutaso pienenee, kun puunkäsittely pysähtyy siellä.

Puutavaran siirtelyä Stora Enson Imatran tehtaiden alueella.
Stora Enso on investoinut Imatran tehtaisiin viiden viime vuoden aikana noin 300 miljoonaa euroa. Kalle Purhonen / Yle

- Tämä on meille todella tärkeä investointi, se on kuin tekisi talon perustuksia, jotka mahdollistavat positiiviset tulevaisuuden näkymät.

Tehtaanjohtaja Mikko Nieminen uskoo, että pakkauskartongilla on maailman laajuisesti hyvät näkymät.

- Ihmisten vastuullinen käyttäytyminen ja lainsäädäntö ohjaavat siihen, että uusiutuvilla pakkausmateriaaleilla on hyvä tulevaisuus.

Korona-aikana joidenkin tyoteryhmien, kuten kosmetiikkapakkausten, tuotantomäärät vähenivät

- Etenkin sillon kun oli isommat koronarajoitukset ja ihmiset olivat kotona, ihmiset ostivat enemmän elintarvikkeita. Se näkyi monessa meidän kartonkiin pakattavassa tuotteessa, että kulutus lisääntyi.

Stora Enson Imatralan tehtaalla valmistettu kartonki jatkaa matkaansa maailmalle, pääasiassa Eurooppaan, jossa siitä valmistetaan pääasiassa elintarvike- ja juomapakkauksia. Imatran tehtaat onkin yksi maailman suurimmista nestepakkauskartonkien valmistajista.

Lue lisää: Stora Enso investoi Imatran tehtaille 80 miljoonaa euroa - puunkäsittely keskitetään yhteen paikkaan

mardi 2 novembre 2021 17:56:36 Categories: Stora Enso YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.