Ilta Sanoma

Kiinan jääkiekkomaajoukkueen olympiakelpoisuus ratkaistaan kahden KHL-ottelun tuloksilla.

Kiinalainen Kunlun Red Star on tahkonnut KHL:ssä vuodesta 2016 lähtien - heikolla menestyksellä.

Kiinalainen Kunlun Red Star on tahkonnut KHL:ssä vuodesta 2016 lähtien - heikolla menestyksellä. Kuva: TUOMAS SELÄNNE

Kiinan miesten jääkiekkomaajoukkue saatetaan sulkea ulos Pekingin olympialaisista.

Olympiaisäntänä Kiinalla on automaattinen pääsy turnaukseen, mutta maajoukkueen umpisurkea taso on herättänyt huolta.

Kiina on Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n maajoukkuerankingissa vasta 32:s, eikä maajoukkue ole pelannut otteluakaan sitten vuoden 2019.

Kiinan lohko olympialaisissa on kivikova, sillä vastassa ovat Kanada, Yhdysvallat ja Saksa.

-?15-0-tulokset eivät ole hyväksi kenellekään, eivät Kiinalle tai jääkiekolle, IIHF:n tuore puheenjohtaja Luc Tardif on sanonut.

IIHF:n on ollut tarkoitus järjestää Kiinan maajoukkueelle testiotteluita selvittääkseen sen nykytaso, mutta otteluiden järjestäminen ei ole onnistunut keskellä sarjakautta.

Nyt testimenetelmä on Ilta-Sanomien tietojen mukaan saatu päätettyä.

IS:n sisäpiirilähteiden mukaan Kiinan olympiakelpoisuus ratkaistaan kahden KHL-ottelun tuloksilla.

Kiinan KHL-seura Kunlun Red Star, joka on lähes kuin Kiinan maajoukkue, kohtaa Amur Habarovskin ja Avangard Omskin 15. ja 17. marraskuuta. Nämä ottelut ovat IIHF:n suurennuslasin alla.

IS:n tietojen mukaan IIHF tekee päätöksensä 18. marraskuuta näiden kahden ottelun eli 120 peliminuutin pohjalta.

Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n tuorepuheenjohtaja Luc Tardif epäilee Kiinan tasoa.

Kansainvälisen jääkiekkoliitto IIHF:n tuorepuheenjohtaja Luc Tardif epäilee Kiinan tasoa. Kuva: Antti Hämäläinen

Kunlun on KHL:n jumbojoukkue, joka on kerännyt tällä kaudella 24 ottelussa 14 pistettä. Maaliero on 53-92.

Kunlun on kuitenkin pystynyt välillä myös yllättämään. Esimerkiksi 9. lokakuuta se voitti Moskovan TsSKA:n maalein 2-1.

- Kunlunin pelaajilla on kiinalainen urheiluedustusoikeus, ja seurajoukkueemme on käytännössä Kiinan maajoukkue. Johtopäätös maajoukkueen tilasta tehdään KHL:n kalenterissa olevien runkosarjaotteluiden pohjalta, seuran tiedottaja Oleg Vinokurov lausui IS:lle tiistaina.

Kiinan paikkaa kärkkyy Norja. Jos Kiina suljetaan kisoista, Norja perii sen paikan.

Vuonomaassa odotetaan malttamattomana IIHF:n päätöstä.

- Se on täysin muiden käsissä. Emme voi muuta kuin odottaa, Norjan kiekkoliiton puheenjohtaja Tage Pettersen sanoi VG:lle lokakuun lopulla.

- Mutta olemme toiveikkaita, että päätös on meille suosiollinen, vaikka onkin vaikea valmistautua olympialaisiin niin lyhyellä varoitusajalla.

Myös Venäjän mediassa on esitetty ennakkoarvioita Kiinan sulkemisesta. Yksi medialähde piti sulkemisen todennäköisyyttä 95-prosenttisena.

Jos taas Kiina kelpuutetaan olympialaisiin, aiheuttaa se kaaoksen KHL:ssä.

Kiinan suunnitelma on aloittaa maajoukkueen olympialeiri jo joulukuussa, mikä tyhjentäisi KHL-joukkue Kunlunin pukukopin. Käytännössä Kunlunin pitäisi koota kokonaan uusi joukkue loppukaudeksi.

Seuran tiedottaja ei kiistä tietoa.

- Tästä päättävät Kiinan jääkiekkoliitto ja talviurheiluhallinto. Seuramme noudattaa annettua päätöstä - oli se mikä tahansa, Vinokurov sanoi IS:lle.

Kiekko putoaa Pekingissä jäähän 9. helmikuuta 2022.

Ilta Sanoma
mardi 2 novembre 2021 14:46:00 Categories: Ilta Sanoma Jääkiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.