Ilta Sanoma

Akuutti: HPV - näkymätön uhka kertoo valtaosan suomalaisista kantavan jotain 200 eri HPV-viruksesta jossain vaiheessa elämäänsä

Susanna Juntunen sairastui syöpään. - Elin vähän kuin kaksoiselämää, kun yritin peitellä sitä, hän kertoo tv-ohjelmassa.

Susanna Juntunen sairastui syöpään. - Elin vähän kuin kaksoiselämää, kun yritin peitellä sitä, hän kertoo tv-ohjelmassa. Kuva: Yle

Viime syksynä himoliikkuja, some-vaikuttaja ja yhden lapsen äiti Susanna Juntunen, 33, sai pysäyttävän diagnoosin: häneltä löydettiin HPV-viruksen aiheuttama kohdunkaulan syöpä.

Juntusella oli todettu pari vuotta aiemmin seulonnassa solumuutoksia, mutta tieto ei ollut tavoittanut häntä.

- Psyyke joutui kovimmille. Leikkauksen jälkeen tuli iso romahdus.

Ylen Akuutti: HPV - näkymätön uhka kertoo valtaosan suomalaisista kantavan jotain 200 eri HPV-viruksesta jossain vaiheessa elämäänsä. 13 niistä on syöpää aiheuttavia.

Aiheesta puhutaan vähän, sillä syövillä on seksitaudin leima. Sairastuneet kokevat usein häpeää ja syyttävät itseään. Stigma on turha, sillä HPV voi tarttua esimerkiksi suudellessa tai äidiltä lapselle.

- Molekyylimarkkeria, mikä vaikuttaa siihen, kenelle kehittyy syöpä, ei ole löydetty, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Pekka Nieminen kertoo.

HPV aiheuttaa syöpiä myös miehille. Suomessa aloitettiin syksyllä 2013 tyttöjen rokotukset. Viime vuonna rokotukset laajennettiin poikiin.

Juntunen valitsi puhua asiasta avoimesti hälventääkseen stigmaa sairauden ympärillä.

- Tajusin, että ihan turhaan häpeilen, koska virus löytyy melkein meiltä kaikilta. Teen julkista työtä ja yritän olla aina mahdollisimman avoin, joten elin vähän kuin kaksoiselämää, kun yritin peitellä sitä, Juntunen sanoo.

Akuutin jaksoa voikin suositella lämpimästi kaikille mutta erityisesti nuorille, sillä se toimii erinomaisena tietopakettina melko tuntemattomasta, hyvin monia koskettavasta aiheesta.

Akuutti: HPV - näkymätön uhka tiistaina 2.11. TV1 klo 20.00

Ilta Sanoma
mardi 2 novembre 2021 14:10:00 Categories: Ilta Sanoma Terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.