YLE


Työsuojeluviranomainen katsoo, että ruokakuljetusyhtiö Woltin ruokalähetit ovat työsuhteessa ja että heidän tekemistään työtunneista tulee pitää työaikakirjanpitoa.

Päätöksessä määrätään, että Woltin pitää 14 päivän sisällä ryhtyä toimenpiteisiin työaikakirjanpidon pitämiseksi tai tekemään toimenpiteistä selvitys työsuojeluviranomaiselle.

Asiasta päätti Etelä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualue. Päätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen.

Wolt aikoo valittaa päätöksestä hallinto-oikeuteen.

- Meidän läheteistä yli 70 prosenttia on sitä mieltä, että yrittäjyyden vapaus on heille tärkeämpää kuin työsuhteen turva, Woltin perustajaosakas Juhani Mykkänen sanoo.

Hänen mukaansa monet lähteistä toivovat asian viemistä tuomioistuimeen. Mykkänen huomauttaa aluehallintovirastonkin toivovan asiaan tuomioistuimen ratkaisua.

Päätös oli Woltissa odotettu.

- Avi on pyytänyt työneuvoston lausuntoa asiasta, jotta jokin taho sanoisi mitä tästä pitää ajatella. Olisi ollut erikoista jos Avi olisi muuttanut kantaansa siitä matkan varrella.

Työneuvoston vuosi sitten antaman lausunnon mukaan Woltin lähettien kuuluisi olla työsuhteessa.

Woltin Mykkänen: Lähettien ansiot putoaisivat työsuhteessa

Lähettien siirtäminen kehotuksen mukaisesti työsuhteeseen toisi Mykkäsen mukaan isoja muutoksia.

- Meidän pitäisi purkaa kaikki sopimukset yli 5000 lähetin kanssa ja tuhansilta ihmisiltä loppuisi kokonaan työt. Sen jälkeen ehkä runsas pari tuhatta ihmistä palkattaisiin täyspäiväiseen työsuhteeseen, jossa heille tulisi työvuorot ja esimiehet. Lisäksi ansiotaso laskisi ja työn vapaus vähenisi. Se ei ole varmaan yhdenkään osapuolen mielestä toivottava ratkaisu, vaikka viranomainen joutuu viran puolesta kehottamaan tähän.

Wolt haluaa Mykkäsen mukaan tuoda työmarkkinoille yhden vaihtoehdon lisää, eikä työtä nykyisellään voisi tehdä työsuhteessa.

- Laki ei salli sellaista, että ihminen voi täysin vapaasti reaaliajassa päättää, tekeekö töitä vai ei sanoa kaikkiin keikkoihin kyllä tai ei. Tämä on uudenlainen työmuoto. Jos tämä aiotaan Suomessa kieltää alkumetreillä, onhan sillä aika raskaita vaikutuksia.

Ruokalähettien asemaa on puitu oikeudessa useissa eri maissa ja päätökset ovat vaihdelleet. Mykkäsen mukaan Woltilla lähettien työ on vapaampaa kuin monien muiden maiden ruuankuljetuspalveluissa.

- Me emme harrasta algoritmista johtamista tai valvontaa läheteille, meillä ei ole mitään lähettien keskinäisiä rankingeja ja jos lähetti kieltäytyy keikoista niin, siitä ei tule minkäänlaista rangaistusta.

lundi 1 novembre 2021 15:34:50 Categories: Wolt YLE

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.