Ilta Sanoma

Imetyskuva aiheutti kohun sosiaalisessa mediassa.

Kuva: Dylan Martinez / Reuters, Facebook

Australialainen olympiavoittaja Torah Bright kohautti äitienpäivänä julkaisemalla erikoisen imetyskuvan somekanavissaan. Lumilautailija Bright seisoo kuvassa päällään ja imettää samalla poikaansa.

Brightin, 34, ja hänen aviomiehensä, lumilautailija Angus Thomsonin esikoispoika Flow syntyi viime heinäkuussa.

Kuvatekstissä Bright kertoo äitiyden vapauttaneen hänen sisältään jotain "syvästi hengellistä". Suurin osa kuvan kommenteista oli rohkaisevia ja kannustavia.

- Tuo kuva on uskomaton ja voimakas, eräs käyttäjä kommentoi.

Kaikki eivät kuitenkaan kuvasta voimaantuneet.

- Hyvin saatu huomiota, jota selkeästi kerjäsit. Surullista ja säälittävää, toiset kirjoittivat.

Bright antaa palaa kriitikoille omassa Instagram-tarinassaan.

- Osa näistä kommenteista tekee minusta surullisen, Bright vastaa.

- Minun maailmassani äitien tulisi olla toistensa kannustajia ja löytää iloa kaikesta, mikä liittyy äitiyteen. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää. Äitiys on puhdasta. Pelkkää kunnioitusta kaikille äideille, Bright jatkaa.

Bright lisää, ettei hän janoa kuviinsa kehuja vaan elää elämäänsä oman tahtinsa mukaan.

Bright on kotimaassaan Australiassa olympialegenda. Hän voitti kultaa half-pipessa Vancouverin talviolympialaisissa vuonna 2010 ja hopeaa samassa lajissa Sotshissa neljä vuotta myöhemmin.

Ilta Sanoma
mardi 18 mai 2021 19:51:54 Categories: Ilta Sanoma Lumilautailu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.