MTV

Isis-naisia ja lapsia koskevan kiistan keskiöön joutunut Pekka Haavisto pyysi anteeksi virkamieheltä, jota ministerin väitetään painostaneen

MTV - logo MTV 04/12/2019 22:47:17 MTV UUTISET-STT
Pekka Haavisto © LehtikuvaPekka Haavisto

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) arvioi al-Holin leirillä olevien suomalaisten tilannetta ja ulkoministeriön tilaa keskiviikkoiltana Ylen A-studiossa.

Haavisto toisti, että ei ole ollut mitään suunnitelmaa siitä, että leirillä olevat suomalaislapset tuotaisiin kotimaahan ilman al-Holissa olevia äitejään.

- Jos tilanne vaatii, äidit ja lapset voidaan palauttaa yhdessä, mutta tästä on mahdollista tehdä vain yksilöllisiä ratkaisuja, ulkoministeri painotti.

Hänen mukaansa leirillä olevien palauttamisesta ei ole olemassa massasuunnitelmaa eikä poliittista päätöstä.

Haavisto myös kertoi tavanneensa keskiviikkona konsuliosaston päällikön Pasi Tuomisen. Haavisto kertoi pyytäneensä Tuomiselta syntynyttä tilannetta anteeksi ja sanoi, että Tuominen on halutessaan tervetullut jatkamaan tehtävässään.

Kokoomus iski kysymyksellä

Kokoomuksen eduskuntaryhmä kertoi keskiviikkona jättävänsä kirjallisen kysymyksen Pekka Haaviston toiminnasta. Kokoomus muun muassa kysyy, onko hallitus antanut ulkoministeriölle mandaatin, jolla tarvittaessa voi evakuoida Syyrian al-Holin leirin suomalaisia aikuiset mukaan lukien ilman valtioneuvoston erillisharkintaa.

Lue myös: Kokoomukselta kirjallinen kysymys ulkoministeri Haaviston toimista al-Holin pakolaisleiriä koskien - ministerin väitetään painostaneen virkamiehiä tuomaan lapsia Suomeen konsulikyydillä

Kokoomus kysyy myös, onko hallitus antanut mandaatin tai tehnyt linjauksen evakuointiasiassa ja jos on, niin ketkä päätöksen ovat tehneet. Lisäksi tiedustellaan, onko al-Holin suomalaisten kotiuttamiseksi ryhdytty jo toimiin ja onko ulkoministeriön virkamies sijoitettu Erbiliin kuukauden virkamatkalle.

Kysymyksessä puututaan myös Ilta-Sanomien viime päivien uutisointiin, jonka mukaan Haavisto olisi yrittänyt painostaa ulkoministeriön virkamiestä tai vierittää tälle vastuuta al-Holin operaatiosta.

Keskiviikkona iltapäivällä Ilta-Sanomat kertoi saaneensa haltuunsa pöytäkirjan, jonka mukaan konsuliosaston päällikkö Pasi Tuomista ollaan oltu siirtämässä toisiin tehtäviin, kun tämä ei suostunut laittomaksi kokemaansa Haaviston painostukseen.

Haavisto on kiistänyt sekä painostamisen että väitteet, joiden mukaan ministeriössä olisi valmisteltu suunnitelmaa lasten tuomiseksi leiriltä Suomeen ilman äitejään.

Al-Hol on Syyriassa sijaitseva pakolaisleiri, jossa on suomalaislapsia sekä äitejä, jotka ovat lähteneet Syyriaan äärijärjestö Isisin tai esimerkiksi siihen kuuluneen miehensä perässä. Lapsien ja naisten saamisesta karmeista oloista leiriltä Suomeen on keskusteltu pitkään, mutta se on ongelmallista sekä juridisesti että käytännössä.

"Onko Haavistolla edellytyksiä jatkaa?"

Myös perussuomalaisten arvostelu Haavistoa kohtaan koveni entisestään. Haavisto antoi tiistaina al-Holin asiassa ulkoasianvaliokunnalle selvityksen, jota valiokunnan enemmistö piti riittävänä. Perussuomalaisille se ei riittänyt.

- Nyt uuden hallituksen muodostamisessa on syytä tarkastella, onko Haavistolla edellytyksiä jatkaa ulkoministerinä. Minun mielestäni ei ole, viestitti perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio STT:lle.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kommentoi, että hallituskumppaneiden on syytä ymmärtää, että vihreät ei koe, että säännöt koskisivat heitä.

Ilta-Sanomat julkaisi keskiviikkona myös sähköpostiviestejä, joissa konsulipäällikkö Tuomisen mukaan Haavisto yritti vyöryttää virkamiesten tehtäväksi päätöstä, joka kuuluisi hallitus- tai ministeritasolle.

STT tavoitti keskiviikkona Tuomisen, mutta hän ei halunnut kommentoida asiaa.

Lue lisää uutisia kotimaan politiikasta MSN.fi:stä:

Keskusta suunnitteli Rinteen kaatamista jo perjantai-iltana? Keskustan Antti Kurvinen avaa "törkeän vuodon" taustoja

MTV Uutiset sai haltuunsa Juha Sipilän viestin SDP:lle

Tällaisella työkokemuksella voi päästä Suomen pääministeriksi

Antti Rinne ja muut Suomen lyhytaikaisimmat pääministerit

5. joulukuuta 2019 0:47:17 Categories: MTV The Boston Globe

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.41819 - Firebird 3.0 WI-V6.3.4.32939

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.