Ilta Sanoma

rac

Julkaistu:

Vain elämää
Sunrise Avenue -tähti kertoo Vain elämää -ohjelmassa avoimesti yksinäisyydestään.
Sunrise Avenue -yhtyeen keulakuva Samu Haber puhuu ensi viikolla nähtävässä Vain elämää -jaksossaan myös yksinäisyydestä. Haber kertoo joutuneensa jättämään koko entisen elämänsä taakseen lähdettyään tavoittelemaan unelmaansa.
Tämä päti myös artistin silloiseen parisuhteeseen, paljastaa Haber, kun Elastinen kertoo esittävänsä versionsa kappaleesta Forever Yours. Kappale julkaistiin samoihin aikoihin kuin Sunrise Avenuen ensimmäinen levy, joka ilmestyi vuonna 2006.

-?Kun meidän eka levy oli valmis ja menossa pihalle, olin kihloissa. Ehkä pelkäsin, että jos en lähde tuonne maailmaan nyt pää edellä, ehkä se ei koskaan... Että vitsi, kun on kiintynyt toiseen ihmiseen, mutta jossain solussa tietää, että nämä tiet ei tule menemään samaan paikkaan, vaikka haluaisi. Siitä tuli suru ja raivo, Samu Haber muistelee.


Myöhemmin artisti vuodatti yksinäisyyden tunteitaan ja kokemuksiaan yhtyeen kappaleisiin.

-?Welcome to my life kertoo siitä, kun on yleisön edessä kitara kourassa ja kaikki katsoo ja miettii, että tuolla on varmaan maailman itsevarmin olo tuolla. Ja sitten siellä on ihan yksinäisenä, surullisena ja on jotenkin tosi ulkopuolinen fiilis koko maailmasta, Haber kuvailee.

Kun kappaleesta oman versionsa esittävä Erin kysyy, kokeeko maailmalla isosti läpi lyönyt tähti, että menestyksellä on hintansa, hän vastaa myöntävästi.

-?On, totta kai. Jokainen tässä pöydässä tietää sen. Olihan se sellaista, että ihan sama minkä Hiltonin sviitissä tuolla on, kenen vaan kainalossa, mikä vaan pullo coolerissa, sitä on ihan sairaan yksin. Silloin tajusin ensimmäisen kerran, että mun pää ei tule kestämään tätä, että mua ei tarvitse kukaan muu kuin mun unelmat, Haber muistelee menneitä vuosia.

-?Oli bändissä vaikeaa eikä ollut ketään himassa. Oli itsellä skeidaa, joltain lakimiehiltä skeidaa ja sitten vielä yleisöltä ja kriitikoilta sitä, niin se on aika iso tuuletin, mihin se kaikki lentää.


Artisti tunnustaa tukahduttaneensa yksinäisyyttä kalliilla ja pramealla elämäntyylillä.

-?Huomasin, että rupesin kuorruttamaan ja kuorruttamaan. Falcon-jettiä, lisää Bemareita ja pikaveneitä, kelloja ja systeemejä... Mutta sitten sen aika nopeasti huomaa, että tuo ei kanna ollenkaan. Mitä syvemmälle tuonne meni, sitä vähemmän sellaiseen peliin mahtuu porukkaa mukaan, Haber pohtii.

Nyt hän kertoo olevansa paremmassa paikassa elämänsä kaikilla osa-alueilla.

-?Tänä päivänä olen niin onnellinen, että ollaan Sami Osalan, Riku Rajamaan, Ilkka Raul Ruudun ja Osmo Ikosen kanssa löydetty paikka, jossa on niin hyvä olla. Olen ihan saatanan ylpeä meistä.

Myös rakkauselämässä asiat ovat hyvin.

-?Kotiasiat on kunnossa, tosi hyvä meininki. Siellä on tosi kiva olla. Saan olla oma itseni ja tunnen, että pystyn tukemaan jotain ja antamaan paljon. Se on parempaa, kuin mikään, mitä noissa konserttisaleissa tapahtuu, Haber miettii.

Vain elämää perjantaisin kello 20 Nelosella ja Ruudussa.
Ilta Sanoma
13. lokakuuta 2019 0:28:43 Categories: Ilta Sanoma Logotyp för TT Nyhetsbyrån TV & elokuvat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS
Suomi sisu kantaa
NorpaNet Beta 1.1.0.41819 - Firebird 3.0 WI-V6.3.4.32939

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.