Liikenne- ja viestintäministeriö julkistaa ensi viikolla selvityksensä valtion väylien siirtämisestä perustettavan liikenneverkkoyhtiön haltuun ja väylänpidon avaamisesta yksityisten operaattoriyritysten kilpailulle.

Ministeri Anne Bernerin (kesk) innokkaasti ajama väylähanke on herättänyt runsaasti kiihkeääkin keskustelua, jossa keskustelijat tuntuvat asettuneen pääosin kriittiseen vastahankaan.

Vasta valmisteilla olevien suunnitelmien tyrmääminen voi tällä kertaa olla merkki kansan vaistomaisesta järkevyydestä eikä ennakkoluuloisesta muutosvastarinnasta.

Ministerin ja ministeriön alustavat kuvaukset liikenneverkkosuunnitelmista herättävät epäilyn, että käsillä voi olla satavuotiaan Suomen tähän mennessä hölmöin väylähanke.

Väylät on ministerin mukaan syytä yhtiöittää ja väylänpito kaupallistaa siksi, että valtion budjetti-talous ei kestä väylänpidon kustannuksia, ja että näin väyliin on mahdollista käyttää entistä enemmän rahaa ilman, että se kuitenkaan maksaa entistä enempää.

Niin kuin kansakunnan varoja säästyisi sillä, että väylänpitoa eivät rahoittaisi veroja maksavat autoilijat vaan väylämaksuja pulittavat "asiakkaat" - joiden olisi hankittava ajokkeihinsa perusoikeuksienkin näkökulmasta kyseenalaisia kulunvalvontakojeita ja maksettava väylänpidon lisäksi kulunvalvonnan kustannukset ja väyliä operoivien yksityisyritysten voitot.

Tai kuin väylänpitoon olisi yhtiöittämisen avulla jotenkin mahdollista käyttää nykyistä runsaammin varoja mutta "käyttäjien kokonaisrasitus ei kuitenkaan kasvaisi".

Ja budjettitalouskin jotenkin vahvistuisi sillä, että valtio siirtäisi väyläyhtiölle alle kahden miljardin euron vuotuiset väylämenot, mutta luopuisi vastapainoksi edes osasta autoilijoilta vuosittain perimistään liki viiden miljardin euron verotuloista.

Ehkä väyläajatusten helmet löytyvät ensi viikolla ministeriön selvityksestä. Siihen asti mieleen tulevat lähinnä kansansadut hölmöläisten toilailuista, kuten liian lyhyen peiton jatkaminen saman peiton toisesta päästä leikatuin tilkuin.