Ilta Sanoma

Julkaistu:

Eva-Riitta Siitonen kertoo Kotiliedessä polttavansa säännöllisesti kynttilöitä Hanna-Riikan kuvan edessä ja juttelevansa tyttärelleen.
Helsingin entinen ylipormestari ja poliitikko Eva-Riitta Siitonen, 78, menetti heinäkuussa tyttärensä, näyttelijä-muusikko Hanna-Riikka Siitosen. Hanna-Riikka menehtyi syöpään 47-vuotiaana.

Nyt Eva-Riitta kertoo Kotiliesi-lehden haastattelussa elämästään Hanna-Riikan kuoleman jälkeen. Eva-Riitta kuvailee haastattelussa koskettavasti matkaa, jota hän ja Matti "Fredi" Siitonen ovat kulkeneet tyttärensä ja Janne Virtasen 12-vuotiaan tyttären Vienon kanssa.

-?Olen sanonut Vienolle, että en voi korvata äitiä. Vienolla on aina äiti, mutta hän ei vain ole enää tässä maailmassa. Mutta sen voin luvata, että olen vielä vähän enemmän isoäiti, Eva-Riitta sanoo Kotiliedessä.


Perhe on aina ollut läheinen ja pitänyt yhtä. Eva-Riitta ja Matti ovat hoitaneet Vienoa paljon hänen syntymästään asti Hanna-Riikan sairauden vuoksi. Vaikka isä on suurin mahdollinen tuki tyttärelleen, asuu Vieno Kotilieden haastattelun mukaan yhä paljon Eva-Riitan ja Matin luona, koska Janne reissaa töidensä takia.

-?Hanna sanoi jossain haastattelussa, että meillä on vanhempieni kanssa Vienon yhteishuoltajuus, Eva-Riitta muistelee Kotiliedessä.

Aamuisin Eva-Riitta kertoo polttavansa kynttilöitä Hanna-Riikan kuvan edessä ja juttelevansa tyttärelleen. Hän käy myös joka ilta läheisellä Hietaniemen hautausmaalla kertomassa Vienon kuulumiset.

-?Se on minulle terapeuttinen kokemus, Eva-Riitta sanoo lehden haastattelussa.


Fredi kertoi maaliskuun lopussa Me Naisissa ensimmäistä kertaa tyttärensä kuolemasta. Fredi kuvaili Eva-Riitan asuneen loppukuukausina saattokodissa ja nukkuneen Hanna-Riikan huoneessa.

-?Sinä aamuna hän tuli kotiin suihkuun ja minä menin Hannan luo siksi aikaa, ja silloin se tapahtui. Yhtäkkiä lääkäri vain sanoi, että hetki on tullut, Fredi kertoo Me Naisissa.

Fredi kertoo haastattelussa menetyksen koskeneen eniten Hanna-Riikan Vieno-tytärtä, mutta mukanaolo hänen elämässään on auttanut myös heitä itseään käsittelemään vaikeaa surua.

-?Hanna-Riikka oli minun kaksossieluni. Olimme lähes samaa puuta. Meidän ei tarvinnut kuin vilkaista toisiamme, niin ymmärsimme, mistä milloinkin on kyse, Fredi kertoo Me Naisissa läheisistä väleistään tyttäreensä.
Ilta Sanoma
jeudi 9 mai 2019 12:59:30

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.