Ilta Sanoma

Julkaistu:

Purjehdus
Tuula Tenkanen uskoo, että mitalilähdön siirtyminen tuo hänelle edun.
Kilpailujen siirtely ja peruutukset ovat purjehduksessa samanlaista arkea kuin mäkihypyssä. Tuula Tenkanen, 26, olikin maanantaina olympiasatama Marina da Gloriassa erittäin tyyni, vaikka Laser radial -luokan 10 veneen mitalilähtö siirtyi tiistaiksi.

Aamulla ei tuullut lainkaan, ja kun iltapäiväneljältä yritettiin pitkän odottelun päätteeksi uudestaan, tuuli senkin edestä: puuskissa jopa 20 metriä sekunnissa. Lähtö keskeytettiin.

- Minulle tämä ei aiheuta stressiä, vaan antaa ehkä pienen edun. Olen takaa-ajaja, ja edellä meneville jää yksi yö lisää miettiä tilannetta.

Tiistai on Laser radialin ainoa varapäivä. Jos silloin ei päästä merelle, peruskilpailun 10 lähdön tulos jää voimaan ja Tenkanen viidenneksi. Peruskilpailun 10. lähdön epäonnistumiselle ja 14. sijalle tulisi silloin kova hinta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

- Harvoin täällä kahtena päivänä peräkkäin näin on käynyt, olympiavedet jo pitkältä ajalta tunteva espoolainen sanoi.

Mitalilähdössä sijoituspisteet tuplataan, eli voitosta saa kaksi pistettä ja niin edelleen. Tenkanen saavuttaa pronssimitalin, jos hän lyö Irlannin Annelise Murphyn vähintään kuudella sijalla ja samaan aikaan Belgian Evi van Ackerin vähintään kahdella sijalla.
Ilta Sanoma
mardi 16 août 2016 02:19:10

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.