Ilta Sanoma

Julkaistu:

Rio 2016
Argentiinalaispurjehtija menetti osan toisesta keuhkostaan syövän vuoksi.
Santiago Lange voitti sekajoukkuekultaa purjehduksen Nacra 17-luokassa Rio de Janeiron olympialaissa. Cecilia Carranza Sarolin kanssa purjehtinut Lange on kisojen vanhin purjehtija ja vanhin mitalisti.

Langen tarinasta tekee erityisen mielenkiintoisen se, että vain reilu vuosi sitten hänellä todettiin keuhkosyöpä. Osana syöpähoitoja Lange menetti osan toisesta keuhkostaan. Sekään ei estänyt voittamasta kultaa. Lange uskoo, että hänen on kiittäminen lajiaan siitä, että kasvain löytyi ajoissa.


- Jos en matkustaisi näin paljon ja ollut sen seurauksena niin väsynyt, niin sitä ei olisi koskaan löydetty. Olin erittäin onnekas, Lange kertoi BBC:n mukaan.

Lange oli aiemmin voittanut pronssia 2004 ja 2008 olympialaisissa Tornado-luokassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

- Olen oppinut paljon lajini kautta. Purjehtiessa oppii kärsimään tietyllä tavalla, kulkemaan vaikeiden aikojen läpi ja puskemaan eteenpäin.


Lange on todellisen purjehdusdynastian isä. Hänen poikansa Yago ja Klaus kisaavat 49er-luokassa. Pojat tulivat mukaan juhlimaan isänsä kultamitalia tuoreeltaan kisan jälkeen.
Ilta Sanoma
mercredi 17 août 2016 14:18:37

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.