Ilta Sanoma

Kuva: Zuma / MVPhotos, Lehtikuva

Rauhallinen ja seesteinen kuningatar Silvia on puolisonsa vastakohta. Hänen uskotaan jopa pelastaneen monarkian sillä välin, kun Kaarle Kustaa rypi skandaaleissa. Kohuista huolimatta Silvia on pysynyt puolisonsa rinnalla jo yli 50 vuotta.

Ruotsissa saavutettiin perjantaina suuri merkkipaalu, kun kuningas Kaarle VI Kustaa juhlisti 50-vuotista taivaltaan maan hallitsijana.

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia ovat olleet naimisissa 47 vuotta.

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia ovat olleet naimisissa 47 vuotta. Kuva: Patrick Van Katwijk/Zuma/MVPhotos

Kuningatar Silvia on johtanut Ruotsia puolisonsa vanavedessä liki koko tämän hallitsijakauden ajan. Hän on seissyt miehensä rinnalla seksiskandaalien läpi, selvinnyt natsikohusta ja sujahtanut sujuvasti uuteen maahan.

Suljettujen ovien takana on kuohunut varmasti siinä missä julkisuudessakin, mutta siitä huolimatta parin rakkaus on kestänyt.

- Silvia on aina ollut Silvia minulle. Se riittää, kuningas on sanonut jouluna 80 vuotta täyttävästä puolisostaan.

Kaarle Kustaan isoisä ei hyväksynyt kruununperijälle suhdetta

Kaarle Kustaan isoisä ei hyväksynyt kruununperijälle suhdetta "tavallisen tallaajan" kanssa. Kuva: Claudio Bresciani/LK

Pari tapasi Münchenin olympialaisten avajaisissa kesällä 1972. Saksalainen Silvia Sommerlath työskenteli kisaemäntänä, kun Kaarle Kustaan katse jumittui saksalaiskaunottareen.

- Tunsin, että joku katseli minua. Kiikareilla metrin päästä. Ja sehän oli tietysti melko huvittavaa, tai oikeastaan mielettömän hauskaa, Silvia kertoi Kungen-dokumenttielokuvassa.

- Olen aina ollut heikkona pitkiin tummiin hiuksiin, kuningas puolestaan myönsi.

Pariskunta salasi seurustelunsa aluksi.

Pariskunta salasi seurustelunsa aluksi. Kuva: LEHTIKUVA / JORMA POUTA

Silvia ja Kaarle Kustaa kävivät yhdessä päivällisellä ja diskossa. Siitä alkoi suhde, jota piiloteltiin visusti ensimmäisten vuosien ajan. Kaarle Kustaa ei ollut vielä noussut kuninkaaksi, eikä hänen isoisänsä hyväksynyt kruununperijälle suhdetta "tavallisen tallaajan" kanssa.

Niinpä Silvia verhottiin peruukkeihin ja kuljetettiin salaa tapaamaan tulevaa kuningasta.

Kaarle Kustaan henkivartija paljasti Kuninkaan sisäpiiri -dokumentissa, että Silviaa kutsuttiin salanimellä Silvia Jonasson. Hänet kiikutettiin tukholmalaiseen hotelliin sen takaovesta tapaamaan Kaarle Kustaata, sillä Kuninkaanlinnaan Silviaa ei voinut viedä.

- Moottoritiellä vieressämme oli autoja, jotka näyttivät epäilyttäviltä, joten Silvia kumartui piiloon takapenkillä, henkivartija kertoi.

Lue lisää: Dokumentti: Kuningatar Silvia avautuu liitostaan Kaarle Kustaaseen - henkivartija paljastaa, millä keinoilla suhdetta varjeltiin

Kuninkaan ja Silvian kihlaus julkistettiin viimein vuonna 1976, ja suuria häitä tanssittiin samana kesänä.

Kaarle Kustaa sanoi kihlautumisen jälkeen lehdistölle, että parin välillä vain yksinkertaisesti "klikkasi".

Avioliitto Ruotsin kuninkaan kanssa jännitti Saksassa syntynyttä Silviaa, joka puhui useita kieliä, muttei kunnolla ruotsia. Hän sai samalla paitsi puolison, myös uuden kotimaan.

Kaarle Kustaa ja Silvia vihittiin kesäkuussa 1976.

Kaarle Kustaa ja Silvia vihittiin kesäkuussa 1976. Kuva: Keystone Press Agency/Zuma/MVPhotos

- Pystyin vain sanomaan, että teen parhaani. Kuningas oli suurena apuna. Puhuimme asiasta paljon, ja hän tuki minua, Silvia on kertonut.

Uusi kuningatar otettiin Ruotsissa vastaan hyvin. Silvia näyttäytyi sivistyneenä ja intellektuellina kuningattarena, joka käyttäytyi hillitysti.

Silviasta tuli Ruotsissa pidetty kuningatar.

Silviasta tuli Ruotsissa pidetty kuningatar. Kuva: Keystone Press Agency/Zuma/MVPhotos

Kuningattaren älykkyys korostui, sillä Kaarle Kustaata oli pidetty lapsesta saakka kotimaassaan hieman "tyhmänä". Salainen älykkyystesti paljasti hänen olevan aivan normaali, mutta silti hänestä piirrettiin Ruotsissa "hidasta" kuvaa.

Todellisuudessa kuningas kärsi lukihäiriöstä, joka vaikeutti hänen elämäänsä lapsesta saakka. Kirjaimet vilisivät silmissä, eikä tekstin lukeminen ottanut sujuakseen.

- Se on varjostanut elämääni aina. Esiintymistenkin suhteen, koska tiedostan omat vaikeuteni, kuningas sanoi hiljattain.

Kaarle Kustaan ja Silvian avioliitto oli aluksi onnellinen. Parin ansiosta hovi lähentyi kansaa, ja he saivat kolme lasta, joita ruotsalaiset ihailivat haltioissaan.

Kuningaspari ensimmäisen lapsensa, prinsessa Victorian kastajaisissa vuonna 1977.

Kuningaspari ensimmäisen lapsensa, prinsessa Victorian kastajaisissa vuonna 1977. Kuva: Keystone Press Agency/Zuma/MVPhotos

Vuosien vieriessä alkoi kuitenkin rytistä. Vuonna 2010 leimahti pahin kriisi, kun paljastuskirjassa väitettiin, että Kaarle Kustaa hilluisi strippiklubeilla ja hänellä olisi ollut salasuhde Army of Lovers -yhtyeen Camilla Henemarkin kanssa.

Sotku paisui, kun selvisi, että kuninkaan ystävät olivat järjestäneet bileet, joissa stripparit viihdyttivät Kaarle Kustaata. Toisen tarinan mukaan kuningas juhli bikinityttöjen kanssa sillä välin, kun Silvia odotti miestään autossa bilepaikan ulkopuolella.

Pian rikollispomo Mille Marcovic väitti, että hänellä on hallussaan kyseenalaista kuvamateriaalia, ja kuninkaan ystävät yrittivät maksaa hänet hiljaiseksi.

Ruotsalaislehti Aftonbladet julkaisi lopulta mustavalkoisen kuvan, jossa oli kuningas ja yläosattomia naisia.

- Olen puhunut perheeni ja kuningattaren kanssa. Me käännämme nyt sivua ja jatkamme eteenpäin. Olen ymmärtänyt, nämä asiat ovat tapahtuneet kauan sitten, kuningas tyytyi kommentoimaan.

Silvia pysyi vaiti, ja julkisuudessa voitiin vain arvailla, miltä puolison vähäpukeinen naisseura ja seksisuhdehuhut hänestä tuntuivat. Moni asettui kuningattaren puolelle ja kriittisimmät vaativat, että Kaarle Kustaa luopuisi kruunusta.

Kuningasparin suhdetta ovat haastaneet erilaiset skandaalit.

Kuningasparin suhdetta ovat haastaneet erilaiset skandaalit. Kuva: DPA/Zuma/MVPhotos

On arvioitu, että Silvia pelasti lopulta monarkian, sillä hänen suosionsa pysyi vankkumattomana skandaalin läpi. Ruotsalaislehtien mukaan avioero on Silvian periaatteita vastaan, joten hän jäi miehensä rinnalle ja päätti selättää kriisin.

Kaarle Kustaa yritettiin tivata skandaalista Kungen-dokumentissa, mutta kysymykset saivat hänet ärsyyntymään.

- Vanhoja asioita ei kannata penkoa. Se ei tuota iloa kenellekään, kuningas totesi yrmeänä.

Myös Silvia on saanut maistaa osansa kohuista. Ruotsalaislehdistö sai 2000-luvun alussa selville, että kuningattaren saksalainen isä Walther Sommerlath kuului natsipuolueeseen.

Paljastus isän natsikytköksistä järkytti kuningatar Silviaa.

Paljastus isän natsikytköksistä järkytti kuningatar Silviaa. Kuva: Patrick Van Katwijk/Zuma/MVPhotos

Lehtien mukaan Silvian isä teki omaisuuden tehtaalla, jonka natsit veivät sen juutalaisomistajalta. Kuningatar luuli, että tehtaalla valmistettiin muun muassa lasten sähköjunia ja hiustenkuivaajia.

Vuonna 2012 Silvia myönsi, että hänen isänsä oli natsi. Kuningatar kertoi viisi vuotta sitten, että tieto isän natsiyhteyksistä oli hänelle järkytys.

-?Se oli valtava shokki. En uskonut huhuja, mutta kun näin mustaa valkoisella, minun oli uskottava se todeksi, Silvia sanoi Drottning Silvia 75 år -dokumentissa.

Huomiota on herättänyt myös kuningattaren muuttuva ulkonäkö. Ruotsissa on supistu, että Silvia olisi turvautunut plastiikkakirurgiaan pitääkseen itsensä nuorekkaana.

Expressenille puhuneen lähteen mukaan Silvia alkoi muokata ulkonäköään täytettyään 50 vuotta. Sisäpiirilähteen mukaan Silvia käy säännöllisesti Brasiliassa erilaisissa kauneusoperaatioissa.

- Joskus hän käy siellä kerran vuodessa, joskus useamman kerran vuodessa, lähde väitti.

Kuningatar Silvian ulkonäkö on nostattanut huhuja kauneusoperaatioista. Kuvassa Silvia ja Kaarle Kustaa yhdessä prinsessa Victorian kanssa.

Kuningatar Silvian ulkonäkö on nostattanut huhuja kauneusoperaatioista. Kuvassa Silvia ja Kaarle Kustaa yhdessä prinsessa Victorian kanssa. Kuva: DPA/Zuma/MVPhotos

Kuningattarelle on huhujen mukaa tehty operaatioita muun muassa silmäluomien, suun ja nenän alueelle. Hovi ei ole vahvistanut väitteitä kauneusleikkauksista.

Skandaaleista huolimatta Silvian ja Kaarle Kustaan suhde on vain vahvistunut. Kungen 50 år på tronen -kirjan kirjoittanut Roger Lundgren paljasti hiljattain, että pari on lähentynyt toisiaan viime vuosina.

- Heillä on todella upea kumppanuus, Lundgren kertoi.

Parilla on omia juttujaan, joita he tekevät yhdessä. He käyvät muun muassa kirpputoreilla ja ostavat niiltä "outoja asioita".

- On todella hauskaa käydä kirpparilla, ja olemme tehneet monia hauskoja löytöjä vuosien aikana, kuten hienoja kirjoja, kuningatar kertoi jo aiemmin.

Kuningaspari on lähentynyt toisiaan viime vuosina.

Kuningaspari on lähentynyt toisiaan viime vuosina. Kuva: Lehtikuva

Kuningasta on kuvailtu äkkipikaiseksi, itsepäiseksi ja töykeäksi, mutta puolisonsa seurassa hänen on arveltu olevan hieman erilainen.

Kotioloissa hienot illalliset ja ylelliset gaalat vaihtuvat yksinkertaiseen kotiruokaan, jota kuningas valmistaa perheelleen.

-?Hänellä on kotona Drottningholmissa pastakone. Kuningas tekee mielellään yksinkertaista kotiruokaa hienojen illallisten vastapainoksi, Lundgren kertoi.

Matkoilleen kuningas ottaa mukaansa ruotsalaista näkkileipää ja Kallen mätitahnaa.

Mediatietojen mukaan on selvää, että Silvia on Kaarle Kustaalle äärimmäisen tärkeä. Kuningas kantaa huolta joulukuussa 80 vuotta täyttävästä puolisostaan, sillä tämä tekee yhä valtavasti töitä.

-?Kaarle Kustaan mukaan kuningatar työskentelee liikaa ja hänen aikataulunsa on liian kiireinen, Roger Lundgren paljasti kesällä.

Kaarle Kustaa kantaa huolta vaimonsa jaksamisesta.

Kaarle Kustaa kantaa huolta vaimonsa jaksamisesta. Kuva: Albert Nieboer/Zuma/MVPhotos

Kuningattaren terveydentilasta on huhuttu Ruotsissa vuosien ajan. Kymmenen vuotta sitten väitettiin, että Silvia olisi sairastunut dementiaan, mutta hovi kiisti väitteet.

Silvia on puhunut muistisairauksista avoimesti ja tehnyt työtä niistä kärsivien hyväksi. Hänen äitinsä sairasti Alzheimerin tautia ja kuoli sen seurauksena vuonna 1997. Myös Silvian veli sairastui tautiin ja kuoli kolme vuotta sitten.

Seura-lehden mukaan Silvia on sanonut, että hän ja Kaarle Kustaa aikovat kertoa kansalle, mikäli jompikumpi heistä sairastuu muistisairauteen.

Toistaiseksi Silvia on voinut pienistä terveyshuolista huolimatta melko hyvin. Kuningattaren ilona ovat nykyään hänen kahdeksan lastenlastaan.

Lue lisää: Kuningatar Silvia on sairastunut -?joutui perumaan tärkeän vierailun

Kuningatar Silvia nauttii lastenlastensa seurasta.

Kuningatar Silvia nauttii lastenlastensa seurasta. Kuva: Clément Morin/The Royal Court of Sweden

Silvia, Kaarle Kustaa ja tytär Victoria sekä tämän puoliso Daniel ja pariskunnan lapset, prinsessa Estelle ja prinssi Oscar.

Silvia, Kaarle Kustaa ja tytär Victoria sekä tämän puoliso Daniel ja pariskunnan lapset, prinsessa Estelle ja prinssi Oscar. Kuva: Albert Nieboer/Zuma/MVPhotos

Silvia on vitsaillut, että lapsenlapset ovat valtava ilo ilman vastuuta. Hän on kutsunut heitä myös "elämän jälkiruoaksi".

Vuosien varrella ruotsalaistunut Silvia pitää lastenlastensa kanssa kiinni yhdestä periaatteestaan: hän puhuu heille äidinkieltään saksaa.

Lähteet: IS Arkisto, Aftonbladet, Expressen, Svensk Damtidning

Ilta Sanoma
samedi 16 septembre 2023 09:45:00 Categories: Ilta Sanoma Kuninkaalliset

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.