Tuuli on äiti kahdelle lapselle: biologiselle esikoiselleen ja vauvalle, joka saapui perheen kotiin kolmen kuukauden ikäisenä.
Pieni puolivuotias vauva nukkuu päiväunia, joten Tuulilla, 37, on aikaa jutella. Vauva on Tuulin toinen, mutta hän ei saapunut perheeseen perinteiseen tyyliin.
- Saimme loppukeväästä soiton, että nyt täällä olisi kolmen kuukauden ikäinen pienokainen. Tapasimme hänet ensimmäisen kerran silloin, ja neljän kuukauden ikäisenä hän muutti meille, Tuuli kertoo.
Ajatus sijaislapsesta oli herännyt vuotta ennen kuin tulokas kotiutui. Vauvaa perhe ehti odottaa vain alle puoli vuotta. Tulossa piti olla taaperoikäinen pienokainen, mutta toisin kävi.
- Vaikka esikoinen ei ollut edes vaikea vauva, en yhtään halunnut kokea vauva-aikaa uudelleen. Nyt olen kuitenkin niin onnellinen, että sain toisen mahdollisuuden vauvan äitiyteen. Tietty tämä on erilaista siksikin, kun ei ole raskautta ja synnytystä takana. Nautin tästä nyt enemmän, ja olen maailman onnellisin pienen vauvan ja ekaluokkalaisen äiti, Tuuli iloitsee.
- Mieheni oli onnesta soikea, kun soitettiin, että vauva olisi tulossa. On ihana katsoa, kuinka he pölöttelevät keskenään. Myös esikoinen on suhtautunut todella hyvin, sillä hän oli toivonut pienempää sisarusta. Hän hoivaa, haluaa osallistua ja on ylpeä pikkuisesta.
Tilanne oli toinen biologisen esikoislapsen kohdalla seitsemän vuotta sitten. Tuuli kuvailee äidiksi tuloaan vaikeaksi, vaikka lapsi syntyikin toivottuna tuoreeseen avioliittoon. Odotettua hormonaalista ryöppyä ei tullutkaan, ja äitiys tuntui vieraalta.
- Lapsen synnyttyä koin, että äitiys ei ehkä kuitenkaan ole oma juttuni. Olin nuori, eikä minulla ollut hajuakaan vanhemmuudesta. Yövalvomiset väsyttivät, kaikki oli uutta ja raskasta. Minun oli vaikea löytää kiintymyssuhdetta, vaikka rakastinkin lastani, Tuuli muistelee.
- Toistelin lapselle monta kertaa päivässä, että äiti ei hylkää eikä jätä häntä. Havahduin siihen, että se ei ollut normaalia.
Tuuli ymmärsi, että lapsen syntymä toi pintaan traumoja hänen omasta lapsuudestaan. Hän on itse kasvanut sijaisperheessä, johon hänet adoptoitiin.
- Pienen lapsen äitiys on rankkaa, mutta minun taustallani se on vielä rankempaa. Lapsen ollessa pieni kävin koko oman lapsuuteni läpi. Tajusin, että en halunnut käydä sitä läpi uudestaan. Niinpä ilmoitin miehelleni, että lapsiluku on nyt täynnä.
Kuva: Colourbox
Tuuli päätyi aikoinaan itse sijaiskotiin Uudellemaalle 2-vuotiaana yhdessä isoveljensä kanssa täysin toiselta puolelta Suomea. Lasten biologiset vanhemmat olivat hyvin nuoria, äiti alle parikymppinen veljen syntyessä.
- Perheessä oli epävakautta ja mielenterveysongelmia, ja vanhempien suhde oli hyvin leiskuva. He menivät naimisiin, saivat kaksi lasta ja erosivat siinä välissä miljoona kertaa, Tuuli kertoo.
Elämä muuttui, kun äiti teki itsemurhan.
- Asuimme itsemurhan jälkeen isänpuolen mummin ja papan luona, ja sosiaalityöntekijät tulivat siihen tulokseen, että isä ei pystyisi huolehtimaan meistä. Nyt aikuisiällä isä on sanonut, että hän olisi kyllä halunnut pystyä, mutta siinä vaiheessa sosiaalityöntekijät olivat jo tehneet päätöksensä.
- Äidinäitini oli ulkomaalainen ja raju otteissaan. Äiti oli jättänyt kirjeen, jossa pyysi, että meitä lapsia ei annettaisi hänen äidilleen kasvatettaviksi, Tuuli muistelee.
Tuulin yhteys äidinäitiin on sittemmin katkennut. Sen sijaan suhde isän äitiin säilyi läpi vuosien. Biologinen mummi on juuri menehtynyt, ja Tuuli suree hautajaisten olevan kova pala tämänkin ikäisenä - biologisen suvun näkeminen nostaa tunteet pintaan.
Uudessa kodissa sisaruksia odotti nelikymppinen pariskunta, joka ei voinut saada biologisia lapsia. Pariskunta oli jonottanut yhtä lasta, mutta yllättäen heille tarjottiinkin kiireellistä sijoitusta tarvitsevia sisaruksia.
- Adoptioäitimme oli ensin sitä mieltä, että pystyy vain yhteen, mutta adoptioisä ajatteli, että menee meitä kaksi kerralla. He tapasivat meitä mummilassa pari kertaa, mutta aika nopeasti pakattiin kimpsut ja kampsut ja muutettiin, Tuuli kertoo.
Itse asiassa sisarusten biologinen isoäiti lopulta pyysi, että pariskunta adoptoisi lapset pysyvästi - he eivät tulisi palaamaan isän luo.
- Kiintymyssuhdetta ei voida enää toista kertaa rikkoa, ettei ihmisestä tule ihan raunio. Mummi halusi, että meistä tulee laillisesti perillisiä, ja äiti suostui ilomielin, Tuuli muistelee.
Hän kuvailee lapsuuttaan uudessa perheessä onnelliseksi ja muistelee lämmöllä matkustelua, kesiä mökillä ja arkea kotona. Tuuli sanoo kokeneensa adoptiovanhempansa aina omikseen ja tuntevansa kiitollisuutta heistä joka päivä.
- Olin aina sopeutuva ja positiivinen luonne, joten pääsin lapsuuden helpolla. Teini-iässä olinkin sitten aika rikki, kun kaikki alkoi tulla ulos. Olin aivan hukassa, ja aikuisiällä olen nyt käynyt asioita läpi ja hyväksynyt niitä, Tuuli kertoo.
Tuuli on käsitellyt lapsuuttaan terapiassa ja käynyt läpi eri terapiamuotoja.
- Vaikeuksien takia meillä on vanhempien kanssa nykyään todella hyvät välit. Olemme käyneet kaiken läpi yhdessä. Nyt kun olen itse heidän kengissään, heistä on valtava tuki. He itkivät ilosta, kun kerroin heille lähteväni samalle tielle.
Juuri muutto takaisin lapsuuden maisemiin, isoon omakotitaloon lähelle adoptiovanhempia, sai ajatuksen toisesta lapsesta viriämään.
- Aloin kaipaamaan jotain, mutta en saanut kiinni mitä. Ehdotin miehelleni, että voisimme ryhtyä tukiperheeksi, joka tarjoaa vaikka kerran kuussa apua sitä tarvitsevalle lapselle tai perheelle, Tuuli kertoo.
- Huomasin selailevani esitteitä sijaisvanhemmuudesta ja tajusin, että minulla on jonkin sortin vauvakuume. En missään nimessä halunnut toista biologista lasta. Halusin kokea sellaisen vanhemmuuden, jossa luon yhteyden lapseen, joka ei ole minusta syntynyt.
Miehelle sijaisvanhemmuus tai adoptio eivät olleet alkujaan tuttuja asioita, mutta hänkin innostui ajatuksesta.
Tuulin oma adoptioäiti on ollut mukana kouluttamassa sijaisvanhempia ja osasi ohjata oikeaan suuntaan. Sopivan järjestön löydyttyä pariskunta aloitti sijais- ja adoptiovanhemmille tarkoitetun valmennuksen, joka on Suomessa pakollinen.
- Sen voi läpäistä tai se voidaan hylätä. Valmennuksessa luetaan tarkkaan sinua ja kehitystäsi. Vanhemmuus on vaikeaa, mutta tässä muodossa se on vielä haastavampaa ja rankempaa henkisesti. Pitää tiedostaa, että lapsi pitää jakaa muiden kanssa. Mutta eiväthän biologisetkaan lapset ole meidän ikiomia, vaan omia yksilöitään, Tuuli huomauttaa.
- Olen allekirjoittanut paperin, että olen yhteydessä biologiseen sukuun ja vien lasta tapaamaan äitiään ja mummiaan. Elämässäni on yhtäkkiä 20 uutta ihmistä, ja sosiaalityöntekijät soittelevat jatkuvasti. Pitää olla valppaana, ja kaikkeen pitää kysyä viranomaisilta lupa.
Tuuli kertoo, että sijaisvanhemmille on tarjolla paljon tukea, oli kyse sitten käytännön avusta tai vaikkapa terapiasta. Hän kertoo oman äitinsä myöhemmin katuneen nopeaa adoptiota, sillä lastensuojelun tuki lakkaa sijoituksen muuttuessa adoptioksi. Tuuli näkeekin sekä sijoituksen että yhteydenpidon biologiseen sukuun mahdollisuutena.
- Tiedän, miten kamalaa on jonain päivänä tajuta, että omat juuret ovat muualta. Kun ne kerran on katkaistu, se kulkee mukana hautaan asti - vaikka sen olisi käsitellyt ja hyväksynyt. Toivon, että kaikesta kokemuksestani on hyötyä tässä vanhemmuudessa, Tuuli sanoo.
- Tekisin mitä vain, että äitini olisi elossa, että olisin saanut raivota hänelle teininä ja jutella äiti-tytär-juttuja. Olisin kaivannut sitä, että hän olisi ollut olemassa. Oman taustani takia haluan tukea yhteyttä biologisiin vanhempiin.
Tuuli kokee olevansa nyt enemmän omalla alueellaan äitinä kuin biologisen lapsensa kohdalla.
- Minusta tuntuu, että minun on helppo luoda yhteys, sillä koen, että olen ollut hänen kengissään.
Suomessa suuri osa sijoitetuista lapsista päätyy laitokseen, koska sijaisperheitä ei ole tarpeeksi. Tuuli haluaakin lisätä keskustelua erilaisista perhemuodoista ja tavoista olla vanhempi.
- Haluan rohkaista näkemään sijaisvanhemmuuden vaihtoehtona. Moni ei tiedä siitä, eikä se käy edes mielessä, vaikka laitoksissa lapsia on todella paljon. Ymmärrän biologisen vietin lisääntyä, mutta ehkä toisen lapsen kohdalla voisi miettiä tätäkin?
- Kannustan ylipäänsä siihen, että luotaisiin yhteisöllisyyttä, tukiverkostoja ja oltaisiin turvallisia aikuisia lapsille. Onko sukulainen tai ei, sillä ei ole merkitystä - kunhan lapsilla on turvallisia aikuisia elämässä.
Tuulin nimi on muutettu hänen ja hänen perheensä yksityisyyden suojaamiseksi.
Fakta
Vuoden 2022 aikana kaikkiaan 17?885 lasta oli sijoitettu kodin ulkopuolelle Suomessa.
Heistä 6?966 oli sijoitettuna sijaisperheeseen ja 1?303 sukulais- tai läheisperheeseen.
9?423 lasta oli laitossijoitettuna.
Sijaisperhe tarjoaa turvallisen kodin sijoitetulle lapselle.
Tukiperhe tarjoaa tukea lapsille ja perheille, joilla on vaikeuksia tai pienet omat tukiverkostot.
Sekä sijaisperheitä että tukiperheitä tarvitaan lisää jatkuvasti.
Sijaisperhetoiminnasta ja tukiperhetoiminnasta saa lisää tietoa oman hyvinvointialueen sosiaaliviranomaisilta tai lastensuojelujärjestöiltä.
Lähteet: THL, SOS Lapsikylä, Pelastakaa Lapset
Lue lisää: Tanja oli vain 2-vuotias, kun hänet pelastettiin omilta vanhemmiltaan - aikuisena hän sai selville liudan salaisuuksia
Lue lisää: Kun Sarasta, 23, tuli äiti, hänen oli pakko kadota muilta - "Älkää lähtekö sille tielle, jolle minä lähdin"
TetraSys Oy.