Bonusäiti Reeta Aholan tyhjän sylin kokemus on kipeä. Kuva: Antti Hämäläinen

Uusperheen bonusäiti Reeta Aholan lapsettomuussurua on vähätelty. Hän toivoo, että yhteiskunnassa huomioitaisiin paremmin bonusvanhemman asema.

Elokuussa 2018 Reeta Aholalle sateli kutsuja puutarhajuhliin. Pimenevien loppukesän iltojen pihakekkereissä tarjoiltiin jos jonkinlaisia alkoholipitoisia juomia, mutta Reetalle ne eivät maistuneet.

Syy oli yksinkertainen. Reeta muistaa edelleen elävästi kihelmöivän jännityksen ja sen, kuinka hän tunsi "jonkin" kasvavan sisällään.

-?En ollut vielä tehnyt testiä, mutta tiesin olevani raskaana. Tunne oli vahva.

Kuukautta aikaisemmin Reetan kohtuun oli istutettu alkio. Hän oli aloittanut yhdessä puolisonsa kanssa hedelmöityshoidot, sillä raskaaksi tuleminen luonnollisin keinoin oli tuottanut vaikeuksia.

Reeta oli tullut suhteen alkuvaiheessa kerran luonnollisesti raskaaksi, mutta raskaus oli päättynyt keskenmenoon. Sama oli tapahtunut myös Reetan aikaisemmassa avioliitossa vuosia aikaisemmin.

-?Kun kaiken tämän jälkeen raskaus todettiin ultrassa, onnistumisen ilo oli valtava. Koska taustalla oli kaksi menneisyyden kesken mennyttä raskautta, olo oli samaan aikaan pelokas, Reeta muistelee.

Historiansa vuoksi Reeta kävi pitkin syksyä useissa varhaisultrissa, joissa hän sai nähdä ja kuulla oman lapsensa. Kaikki oli hyvin, kunnes kahdennentoista raskausviikon aikana alkoi verenvuoto. Ultrassa kerrottiin, ettei sykettä enää löytynyt. Reeta oli kokenut jälleen keskenmenon.

Reeta kävi vuosikausia terapiassa puhumassa lapsettomuussurustaan. Hänen suunnitelmissaan on valmistua tulevaisuudessa myös itse terapeutiksi. -?Olen jo opintomatkalla sitä kohti, Reeta sanoo. Kuva: Antti Hämäläinen

41-vuotias Reeta kertoo haaveilleensa äitiydestä aina.

-?Kirjoitin 15-vuotiaana päiväkirjaani, että unelmani on mies ja kaksi tai neljä lasta.

Vuonna 2014 Reetan haave toteutui osittain, kun hän sai elämäänsä puolisonsa kaksi lasta. Reeta ja hänen miehensä haaveilivat kuitenkin myös yhteisestä lapsesta, joten hedelmöityshoitoihin hakeutuminen oli heille selvä päätös niiden rankkuudesta huolimatta.

Pian tutuksi tulivat kemialliset vaihdevuodet, lääkkeiden piikittäminen ja vastustuskyvyn alentumisen aiheuttamat sairastelukierteet. Oma lukunsa olivat myös henkisen puolen koettelemukset.

-?Muutaman kerran sain elää siinä olotilassa, olisiko tämä meidän kuukausi, mutta eihän se ollut, Reeta kertaa vaikeaa aikaa.

Viimeinen alkio istutettiin Reetan kohtuun vuonna 2021. Kun sekään ei tuottanut toivottua tulosta, lääkäri esitti Reetalle ja hänen miehelleen kysymyksen:

"Onko parisuhteessanne edelleen kaikki hyvin?"

-?Silloin minulle valkeni, että hoidot täytyy lopettaa. Olimme eläneet suhteestamme seitsemän vuoden ajan lapsen yrittämiselle. Elämän aikatauluttamisessa sen mukaan ei ollut enää järkeä. Myös henkinen kanttini oli lopussa ja ikäni alkoi tulla vastaan. En enää kestänyt käsitellä jännitystä ja pettymystä.

Päätös oli vaikea, mutta Reeta päästi irti toivosta. Oli aika keskittyä kaikkeen muuhun, mitä elämällä olisi annettavanaan.

-?Suru ei poistu koskaan, mutta se on muuttanut muotoaan. Enää se ei ole riittämättömyyden tai epäonnistumisen tunnetta. Siitä on vain tullut osa minun kohtaloani.

Reeta on saanut apua lapsettomuuden aiheuttamaan suruunsa terapiasta sekä vertaistukiryhmistä. Tukena on ollut myös oma perhe.

-?Puoliso on tukenut minua parhaansa mukaan. Loppupeleissä hänkään ei voi koskaan ymmärtää ja tuntea samaa surua, mitä minä tunnen, sillä hänellä on kaksi biologista lasta. Toki hän tuntee surua siitä, ettemme saaneet yhteistä lasta sekä surua minun yksinäisyydestäni.

-?Lapset tietävät, että heillä olisi sisaruksia, jos kaikki olisi mennyt hyvin, Reeta kertoo. Kuva: Antti Hämäläinen

"Onhan sinulla jo ne kaksi lasta."

Lapsettoman uusperheen bonusvanhemman lohdutukseksi tarkoitettu lause on Reetalle tuttu. Hän on kuullut lapsettomuussurun vähättelyä vuosien ajan.

-?Vähättely on usein vähemmän tuttujen työkaverien tai harrastustuttujen ensimmäinen reaktio lapsettomuussuuruni. Uskon, että he eivät varmaankaan vain tiedä, kuinka lohduttaa.

Vaikka Reetan miehen lapset ovatkin tuoneet hänen elämäänsä lohtua, bonusäitinä olemiseen liittyy kuitenkin myös kipua, jota moni ei ymmärrä.

-?Lasten seurassa oleminen on aiheuttanut tuskaa, sillä lapsen kiintymyksen näkeminen biologiseen vanhempaan lisää kipuani siitä, etten saanut koskaan omaa lasta.

Lapset asuvat joka toinen viikonloppu toisen perheensä luona. Reetan mukaan bonusäitiydessä haastavinta on nähdä, kuinka lapset lähtevät toiseen kotiin.

-?Lisäksi tunnen kipua ja riittämättömyyttä, kun lapset kertovat ikävöivänsä biologista äitiään. Se on täysin luonnollista, ja ikävöivät he toki myös minua, mutta biologisen vanhemman ikävöiminen on silti erilaista.

Reeta kertoo tuntevansa ulkopuolisuutta myös yhteiskunnan edessä.

-?Minä voin viedä lapset lääkäriin tai kouluun, mutta jos lähden heidän kanssaan reissuun, tarvitsen siihen lupalapun virallisilta huoltajilta. Esimerkiksi rokoteaikoja en voi varata lapsille, sillä en ole virallinen huoltaja. Nämä kaikki ovat järkeenkäyviä asioita, mutta samaan aikaan ne vahvistavat omaa kipuani.

Bonusäidin asema näkyy myös työelämässä. Vaikka Reetalla on työnantajan suhtautumisesta bonusäitiyteen myös hyviä kokemuksia, hänen rooliaan on myös vähätelty aikaisemmin.

-?On ollut tilanteita, joissa lapsen sairastumisen yhteydessä olen joutunut työnantajan kanssa selvittämään ja neuvottelemaan, onko minulla oikeutta lähteä hoitamaan bonuslasta ilman, että se on minulle palkatonta työaikaa. Toisin olisi, jos lapsi olisi biologinen.

Reeta toivoo, että yhteiskunnassa huomioitaisiin paremmin bonusvanhemman asema. Lisäksi hän toivoo, että ihmiset ymmärtäisivät, ettei bonusäidin rooli poista äitiyden kaipuuta.

-?Henkilökohtaisesti kaipaan eniten kokonaisen raskauden kokemusta - jos jostain olen katkeroitunut niin siitä.

-?Ja tietenkin kaipaan äitiydestä ikuisesti myös sitä, kuinka joku on sinua kohtaan niin lojaali kuin lapsi on omaa biologista vanhempaansa kohtaan.

Suomessa on noin 50 000 uusperhettä, ja noin joka kymmenes lapsiperhe on uusperhe. Reeta kirjoittaa parhaillaan kirjaa lapsettoman vanhemman roolista uusperheessä. Projekti on saanut hänet pohtimaan entistä syvällisemmin bonusvanhemman roolia ja sen vaikutusta myös parisuhteeseen.

-?Alkuhuumassa unohdetaan, ettei kumppania voi omia, vaan hänen aikansa jaetaan lasten kanssa. Vanhempi puolustaa aina ensin lapsiaan, näin minä ajattelen. Myös minun piti valita, haluanko miehen, jolla on jo lapsia. Lasten lisäksi se tarkoitti myös lasten biologisen äidin tuloa elämääni. Se oli iso valintakysymys suhteen alussa.

Reeta perheineen asuu Vantaan Kivistössä. Perheeseen kuuluu myös Yoda-koira. Kuva: Antti Hämäläinen

Reeta ei kuitenkaan itse kadu valintaansa. Heidän uusperheessään arki rullaa tasaisesti kahden kohdin välillä.

-?Nykyään nautin myös siitä, että minulla ja puolisollani on joka toinen viikonloppu vapaata. Voimme tehdä kahdestaan haluamiamme asioita ilman syyllisyyttä ja tietäen, että lapset ovat turvallisesti toisessa kodissa.

Reetan omiin kokemuksiin uusperheen arjesta vaikuttaa vahvasti se, että sekä hänen puolisonsa että lapsien biologinen äiti ovat tehneet selväksi Reetan olevan heidän kanssaan vanhempana samalla viivalla. Myös lapset ottivat Reetan hyvin vastaan alusta alkaen. Nykyään kouluikäiset lapset kutsuvat Reetaa Äpyksi.

-?Bonusäitinä minulla on lapsettomuudesta huolimatta mahdollisuus tuntea, millaista äitinä oleminen on. Pääsen pyörittämään lapsiperheen arkea omasta kivustani huolimatta. Näiden vuosien jälkeen tiedän, että tulen aina olemaan läsnä lasten elämässä - tapahtui mitä tapahtui.

Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n mukaan joka viides hedelmällisessä iässä oleva kohtaa tahattoman lapsettomuuden Suomessa.

Sekä Simpukka ry:n että Suomen Uusperheiden Liitto ry:n kohderyhmiltään saamissa yhteydenotoissa korostuu lapsettomuuden surun näkymättömyys uusperheessä.

-?Usein ajatellaan, että puolison lapset tuottavat täysivaltaisen vanhemmuuden kokemuksen lapsettomuutta kokevalle. On vaikea sanoittaa, että puolison lapset ovat rakkaita, mutta silti oma olotila on vajavainen. Ymmärtääkö puolisokaan, vaikka sanookin tajuavansa? sanoittaa Suomen Uusperheiden Liitto ry:n (Supli) toiminnanjohtaja Kirsi Heikinheimo.

Myöskään lähipiiri ja ammattilaiset eivät välttämättä tunnista tai huomioi bonusvanhemman lapsettomuuskriisiä. Tästä syystä tahatonta lapsettomuutta kokeva bonusvanhempi kohtaa usein lapsettomuussurunsa vähättelyä.

-?Surua väheksytään kannustamalla hankkimaan lemmikki tai sanomalla, että lapsia on jo riittävästi perheessä. Asiaton kommentointi ja ymmärtämättömyys loukkaavat, sanoo Lapsettomien yhdistys Simpukka ry:n toiminnanjohtaja Piia Savio.

Heikinheimon mukaan ulkopuolisuuden tunne on uusperheessä sisäänrakennettu kokemus. Perheen kaikki jäsenet eivät jaa yhteistä perheen historiaa. Bonusvanhempi ei saa myöskään useinkaan olla mukana tekemässä lasten arkeen liittyviä päätöksiä.

-?Bonusvanhempi ei ole elatusvelvollinen, mutta hänen tulonsa huomioidaan esimerkiksi päivähoitomaksuja tai harrastusmaksuja laskettaessa. Bonusvanhempi tipahtaa helposti sivuun päiväkodin tai koulun vanhempainilloista ja tapaamisista. Hän voi viedä lapsen lääkärikäynnille saamaan apua, mutta ei saa välttämättä olla mukana tutkimushuoneessa. Hän on vähän kuin vanhempi, mutta ei kuitenkaan, Heikinheimo pohtii.