Ilta Sanoma

Virginia Rappen kuolema on jäänyt varhaisen Hollywoodin synkkään historiaan.

Virginia Rappen kuolema on jäänyt varhaisen Hollywoodin synkkään historiaan. Kuva: MVPhotos, Wells Fargo Bank/Wikipedia, Coneykooky / Wikimedia Commons, The Library of Congress

Virginia Rappe oli malli ja näyttelijä, joka koki jo eläessään monenlaista surua. Hänen elämänsä päättyi tapahtumasarjaan, joka alkoi kieltolain aikana järjestetyistä juhlista.

Näyttelijän urallaan nousua tekevä nainen alkaa voimaan huonosti juhlimisen tuoksinassa. Myöhemmin hänet viedään sairaalaan, jossa hän kuolee samalla viikolla.

Hollywoodin historia tuntee monta liian nuorena kuolleen näyttelijän kohtaloa. Yksi ensimmäisistä on näyttelijä Virginia Rappen menehtyminen syyskuulta 1921. Hän oli kuollessaan vain 30-vuotias.

Vuonna 1891 Chicagossa syntyneen Rappen lapsuutta ei voi sanoa helpoksi. Hänen yksinhuoltajana toiminut äitinsä kuoli Rappen ollessa vain 11-vuotias. Rappe joutui muuttamaan isoäitinsä luokse.

Naisenalulla oli kuitenkin suuria unelmia, joita kohti hän alkoi kulkemaan määrätietoisesti. Hän aloitti jo nuorella iällä työskentelyn mallina. Rappe sai sittemmin myös näyttelijän töitä, hän ehti esiintyä yhteensä 13 elokuvassa. Kyseiset teokset olivat ajanmukaisesti mykkäelokuvia.

Lapsena äitinsä menettänyt Rappe koki aikuisenakin surua. Hän oli kihloissa Robert Moscovitz -nimisen vaatesuunnittelijan kanssa. Rakkaustarina päättyi Moscovitzin menehtymiseen raitiovaunuonnettomuudessa.

Virginia Rappe ehti saavuttamaan lyhyen elämänsä aikana paljon.

Virginia Rappe ehti saavuttamaan lyhyen elämänsä aikana paljon. Kuva: Pictorial Press Ltd / Alamy / MVPhotos

Rappe aloitti mallintyöt jo teini-ikäisenä.

Rappe aloitti mallintyöt jo teini-ikäisenä. Kuva: Personalities / Avalon / MVPhotos

Virginia Rappe 1895-1921.

Virginia Rappe 1895-1921. Kuva: Pictorial Press Ltd / Alamy / MVPhotos

Kuollessaan vuonna 1921 Rappe ei siis ollut suinkaan Hollywoodin megatähti, pikemminkin häntä voisi luonnehtia tuon ajan nousevaksi kyvyksi. Elokuvamaailma ei saanut kuitenkaan nähdä hänen mahdollista kipuamistaan kirkkaimmalle huipulle. Tähän syynä oli erikoinen ja epäselvä tapahtumaketju, joka johti Rappen kuolemaan San Franciscossa.

Rappe kutsuttiin usein erilaisiin juhliin, joita tuolloinen kieltolaki ei estänyt, pikemminkin päinvastoin. Hollywoodin juhlat olivat kosteita ja luksusjuomat virtasivat siitä huolimatta, että touhu oli lain silmissä kielletty.

Rappe kutsuttiin myös San Franciscossa juhliin, joita voisi nykykielellä kuvailla vaikkapa "salaisiksi hotellibileiksi".

Rappe juhli hotellissa muun seurueen kanssa Labor Dayta, joka on Yhdysvalloissa perinteisesti syyskuun ensimmäisenä maanantaina vietettävä, kesän päättävä juhlapyhä.

Westin St. Francis -nimisessä hotellissa Rappe juhli seurueessa, johon kuului useampi hänen alansa ihminen. Yksi bileiden järjestäjistä oli Roscoe "Fatty" Arbuckle, 34.

Rappe ehti esiintymään lyhyen elämänsä aikana yhteensä 13 mykkäelokuvassa.

Rappe ehti esiintymään lyhyen elämänsä aikana yhteensä 13 mykkäelokuvassa. Kuva: Pictorial Press Ltd / Alamy / MVPhotos

Näyttelijänä ja koomikkonna tunnettu Roscoe

Näyttelijänä ja koomikkonna tunnettu Roscoe "Fatty" Arbuckle työskenteli myös ohjaajana. Kuva: Movie Star News / Zumapress / MVPhotos

Arbuckle oli yksi 1920-luvun alun tunnetuimmista näyttelijöistä ja koomikoista. Halventava liikanimi "Fatty" oli peräisin hänen isokokoisuudestaan. Juhlien aikaan Arbuckle paranteli vastikään kuvauksissa pakaroihinsa saamia toisen asteen palovammoja.

Hänestä tuli myöhemmin mies, jonka syyllisyydestä Rappen kuolemaan monet ovat varmoja vielä tänäkin päivänä.

Arbuckle sai ilkeän liikanimensä suuren kokonsa vuoksi.

Arbuckle sai ilkeän liikanimensä suuren kokonsa vuoksi. Kuva: Movie Star News / Zumapress / MVPhotos

Arbuckle näytteli yhdessä Charles Chaplinin kanssa. Arbucklen kerrotaan olleen vuonna 1921 Hollywoodin toisiksi parhaiten palkattu näyttelijä heti Chaplinin jälkeen.

Arbuckle näytteli yhdessä Charles Chaplinin kanssa. Arbucklen kerrotaan olleen vuonna 1921 Hollywoodin toisiksi parhaiten palkattu näyttelijä heti Chaplinin jälkeen. Kuva: Keystone / Zumapress / MVPhotos

Seurue juhli 1900-luvun alussa rakennetussa hotellissa, joka on edelleen toiminnassa. Kuva vuodelta 1904.

Seurue juhli 1900-luvun alussa rakennetussa hotellissa, joka on edelleen toiminnassa. Kuva vuodelta 1904. Kuva: Wells Fargo Bank/Wikipedia

Palataan Westin St. Francis -hotelliin, jonka 12. kerroksessa Arbucklella ja Rappella sekä muulla seurueella oli useampi huone käytettävissään. Jossain vaiheessa yhdessä näistä huoneista Rappe alkoi voimaan huonosti.

BBC:n mukaan Arbuckle kertoi löytäneensä maanantain juhlien tuoksinnassa Rappen kylpyhuoneesta. Arbucklen kertomuksen mukaan hän tulkitsi Rappen heikon tilan johtuneen alkoholista. Näyttelijä-koomikon mukaan hän kantoi Rappen vuoteeseen, johon nainen Arbucklen kertomuksen mukaan sammui.

Aivan toisenlaisen version esitti nainen nimeltään Bambina Maude Delmont, joka oli ystävystynyt Rappen kanssa San Franciscossa ennen hotellissa järjestettyjä juhlia.

Delmont'n version mukaan Arbuckle olisi raiskannut Rappen. Joidenkin lähteiden mukaan Delmont ilmoitti asiasta ensimmäisenä lääkärille sairaalassa, jonne Rappe vietiin vasta muutama päivä Labor Dayn juhlinnan jälkeen. Hotellin lääkäri oli ensin päätynyt tuikkaamaan naiselle hoidoksi morfiinia.

Delmont kertoi poliisille, kuten hän oli kertonut useammalle muullekin taholle, että hän oli juhlissa ollessaan mennyt huoneeseen, jossa Arbuckle ja Rappe olivat kahdestaan. Delmont'n mukaan Arbuckle oli tuossa tilanteessa Rappen päällä. Delmont'n mukaan Rappe myös kertoi hänelle, että "hän teki sen", viitaten Arbuckleen.

Rappe kuoli sairaalassa muutaman päivän päästä. Kuolemansyyksi todettiin myöhemmin virtsakalvon repeämä ja sekundaarinen vatsakalvon tulehdus. Delmont'n kertomuksen ja siihen uskoneiden ihmisten mukaan Rappen kuolinsyy oli peruja Arbucklen suorittamasta raiskauksesta.

Mutta kuka oikeastaan oli juhliin Rappen "siivellä" päässyt Bambina Maude Delmont?

Kuvassa keskellä istumassa Bambina Maude Delmont.

Kuvassa keskellä istumassa Bambina Maude Delmont. Kuva: Kalifornian osavaltion kirjasto

BBC:n mukaan mekkosuunnittelijaksi kutsutulla Delmontilla oli värikäs menneisyys. Hänet oli tuomittu esimerkiksi petoksesta. Joidenkin lähteiden mukaan Delmont tunnettiin siitä, että hän pyrki kiristämistarkoituksessa usuttamaan nuoria naisia yhteen vaikutusvaltaisten miesten kanssa. Hänen on myös kerrottu esittäneen hotellin tapahtumista hieman toisistaan eronneita versioita.

BBC:n mukaan Arbuckle pysyi kertomuksessaan kylpyhuoneesta. Independent-lehden mukaan alkuperäisessä kertomuksessa hän ja Rappe olivat kuitenkin hotellihuoneessa, mutta eivät kaksin. Tuossa versiossa ei myöskään puhuttu kylpyhuoneesta.

Vuosisadan ajan on spekuloitu sillä, mitä tämä mies teki San Fransiscossa sijaitsevan hotellin huoneessa numero 1219. Arbucklen pidätyskuva.

Vuosisadan ajan on spekuloitu sillä, mitä tämä mies teki San Fransiscossa sijaitsevan hotellin huoneessa numero 1219. Arbucklen pidätyskuva. Kuva: HA / Avalon / MVPhotos

VARMAA on, että Arbuckle todettiin syyttömäksi Rappen kuolemaan lopulta kolmen oikeudenkäynnin jälkeen vuonna 1922. Raiskaussyyte kaatui aikaisemmassa vaiheessa.

Viranomaiset katsoivat mahdolliseksi myös sen, että Arbuckle olisi aiheuttanut Rappen kuoleman jollain muulla tavalla kuin tahallaan. Aikalaislehdistössä puhuttiin esimerkiksi sen mahdollisuudesta, että Arbuckle olisi jollain tavalla "litistänyt" Rappen kuoliaaksi.

Arbucklen syytteet nousivat etusivun uutiseksi ympäri Yhdysvaltoja. Lehtileikkeitä 12.-14. syyskuuta 1921: The Kusko Times (Alaska), The Arizona Repubican, The Great Falls Tribune (Montana), Capital Journal (Oregon) ja The Laramie Republican (Wyoming).

Arbucklen syytteet nousivat etusivun uutiseksi ympäri Yhdysvaltoja. Lehtileikkeitä 12.-14. syyskuuta 1921: The Kusko Times (Alaska), The Arizona Repubican, The Great Falls Tribune (Montana), Capital Journal (Oregon) ja The Laramie Republican (Wyoming). Kuva: The Library of Congress

Kuva yhdestä Arbucklen oikeudenkäynneistä.

Kuva yhdestä Arbucklen oikeudenkäynneistä. Kuva: Pictorial Press Ltd / Alamy / MVPhotos

Arbuckle oli kuitenkin monen kansalaisen mielestä edelleen syyllinen Rappen kuolemaan, eikä hänen paluunsa entisenlaiseen loistoon enää onnistunut. Arbucklen kerrotaan alkoholisoituneen ja hän menehtyi vain 46-vuotiaana sydänkohtaukseen New Yorkissa. BBC:n mukaan hän oli kolmatta kertaa naimisissa kuollessaan.

Virginia Rappen kuolinsyyksi jäi virallisesti se, että hän kuoli luonnollisesti sairasteluun. Olosuhteet hänen kuolemansa ympärillä olivat kuitenkin sen verran epämääräiset, että mystisyyden varjo roikkuu edelleen hänen kohtalonsa yllä.

Lähteet: BBC, Independent, Vintag.es, The Mirror, History.com

Kuva Virginia Rappen hauta-arkusta.

Kuva Virginia Rappen hauta-arkusta. Kuva: The American Florist

Virginia Rappea ei ole unohdettu, vaikka vuodet ja sukupolvet ovat vaihtuneet.

Virginia Rappea ei ole unohdettu, vaikka vuodet ja sukupolvet ovat vaihtuneet. Kuva: Alamy / MVPhotos

Ilta Sanoma
dimanche 10 septembre 2023 11:01:00 Categories: Ilta Sanoma Viihde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.