Ilta Sanoma

31-vuotias Nanna alkoi käyttää päihteitä jo lapsena. Nyt hän haluaa niistä eroon. Seurasimme päivän ajan, miten hän ja joukko muita addikteja yrittää saada käännettyä elämänsä suunnan.

Kahdeksan ihmistä istuu ringissä pehmeillä nojatuoleilla. Keskellä on pieni pöytä, jonka päällä lepattaa kynttilä.

- Kuunnellaan tunnuskappale ja mietitään miksi olemme täällä, ohjaaja sanoo.

On vielä hämärää, kun klassinen sävelmä Only Love täyttää huoneen pianon soinnilla. Se on Minnesota-hoidon tunnuskappale, joka muistuttaa pohtimaan omaa raittiutta.

Tunnuskappaleen kuuntelu on rutiini, joka toistetaan monta kertaa päivässä.

Kiitos puhtaasta aamusta.

Kalle lukee aamuringin säännöt. Päihteistä ei saa puhua ihailevaan sävyyn, ja hattu pitää ottaa pois päästä.

Jere, 19, tavaa hieman nuhjuisesta kirjasta päivän tekstin, joka käsittelee kiitollisuutta ja oman riippuvuuden hyvittämistä läheisille.

Vain myönteisen toiminnan avulla voin poistaa jäljellä olevan syyllisyyteni ja häpeäni. Läpi juoma-aikojen törmäilyjen ystäväni sanoivat aina: "Miksi teet näin? Vahingoitat vain itseäsi." Vähänpä tiesin, miten totta he puhuivat. Vaikka vahingoitin muita, osa käytöksestäni aiheutti vakavia haavoja sieluuni. Kahdeksas askel osoittaa minulle tavan antaa anteeksi itselleni. Lievitän suuresti kätkössä olevia vammojani, kun teen luettelon niistä, joita olen loukannut. Hyvittäessäni vapautan itseni taakoista ja vaikutan siten paranemiseeni.

Jere ei juurikaan kommentoi tekstiä, mutta kertoo vihdoin sopeutuneensa kuntoutuksen rytmiin, johon ei kuulu nukkuminen puolille päivin asti.

Ilta-Sanomat sai luvan seurata päivää Rehab365:n Minnesota-hoidossa, jossa riippuvuutta käsitellään sairautena. Lähes vuoden mittaisen, 12 askeleen toipumisohjelman tavoitteena on, että ihminen voi elää hyvää elämää ilman riippuvuutta. Hoito koostuu muun muassa yksilö- ja ryhmäterapiasta, luennoista sekä vertaistoiminnasta.

Rehab365 sijaitsee Naantalin Rymättylässä noin 30 kilometrin päässä Turusta. Jokaisella asiakkaalla on oma huone sokkeloisen rakennuksen - vanhan sikalan - uumenissa.

Rakennuksen menneisyydestä jutellessa moni vitsailee, että asuuhan siellä edelleen sikoja.

Jere on 19-vuotias huumeaddikti. Hän on ollut nyt yli seitsemän viikkoa Minnesota-hoidossa.

Jere on 19-vuotias huumeaddikti. Hän on ollut nyt yli seitsemän viikkoa Minnesota-hoidossa. Kuva: Jussi Vierimaa

Aamu valkenee, kun jokainen jakaa vuorollaan kuulumiset ja tekstin herättämät ajatukset. Puheenvuoro kulkee kirjan mukana. Oman vuoron lopuksi sanotaan kiitos.

Paikalla on huumeaddikteja, alkoholisteja ja peliriippuvaisia. Osa kaikkia niitä. Jokainen aloittaa vuoronsa kertomalla oman nimen ja riippuvuuden.

-?Nanna, addikti.

Linda "Nanna" Niittymäki, 31, mainitsee aloittaneensa alkoholinkäytön 12-vuotiaana. Hän kertoo olleensa koulukiusattu ja hyvin yksinäinen.

-?Se oli, että joko saisin pään sekaisin tai sitten tyyliin tapan itseni. Join ekat kännit silloin, ja vaikka se menikin oksentamiseen, niin sain kuitenkin hetken rauhan ahdistuksesta, Nanna sanoo.

- Itsetuhoisiin ajatuksiin saa ja pitää hakea apua.

- Mieli ry:n valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää 24 tuntia vuorokaudessa joka päivä numerossa 09 2525 0111. Voit soittaa nimettömästi ja luottamuksellisesti. Lisää tietoa ja muita palveluita täältä.

- Surunauhan sivulla kooste apua tarjoavista tahoista.

- Akuutissa hätätilanteessa pitää soittaa hätänumeroon 112.

Nanna kertoo, ettei elämää

Nanna kertoo, ettei elämää "huumeluukuissa" kestäisi selvin päin. Kuva: Jussi Vierimaa

Vuosien kuluessa Nanna kertoo käyttäneensä amfetamiinia, kannabista, muuntohuumeita ja oikeastaan mitä tahansa, mikä turrutti olon.

-?En ole ollut päivääkään elämäni aikana töissä. En ole koskaan ollut siinä kunnossa, että olisin pystynyt töihin. Olen elänyt tuilla, mutta eihän ne riittäneet mihinkään.

Nanna eli loppuvaiheessa "ojanpohjan narkkarien" seurassa kodittomana.

-?Mä sain jatkuvasti häädön. En sen takia, ettenkö olisi vuokraa maksanut vaan sen takia, kun naapurit pelkäsivät epämääräistä meteliä ja meininkiä.

Addiktin elämässä yksi asia jyrää kaiken muun yli:

-?Päämäärä elämässä oli löytää seuraava annos.

Nanna kertoo, että naisia on helppo käyttää

Nanna kertoo, että naisia on helppo käyttää "kentällä" hyväksi. -?Se on ihan tavallista, että nainen myy itseään saadakseen huumeita, mikä on ihan järjetöntä. Mä en ole koskaan lähtenyt siihen. Joko sulle saa tehdä ihan mitä vaan tai sitten olet vähän niin kuin yksi jätkistä. Kuva: Jussi Vierimaa

Päihteidenkäyttö johti rikolliseen elämään. Nannasta tuli "Tori-huijari", joka myi netissä olemattomia tavaroita. Tuomiota petoksista on kertynyt useita.

Lisäksi Nanna on ryöstänyt, varastanut ja näpistänyt. Hän on ollut useamman kerran vankilassa ja vapauduttuaan jatkanut samaa rataa. Muutto uuteen kaupunkiin oli ensimmäinen kerta, kun Nanna yritti lopettaa huumeiden käyttämisen.

-?Ei siinä kauaa mennyt, että löysin paikalliset käyttäjät. Kyllä addikti löytää ihan mistä vaan.

Lopulta viime vuoden vankeus pysäytti syöksykierteen. Nanna muutti vankilasta suoraan äitinsä luokse asumaan.

-?Oma pohja tuli vastaan. En voinut enää käyttää, mutta en myöskään raitistua.

Hän laittoi viestiä tutulle hoitajalle, joka auttoi eteenpäin. Nannalle tarjoutui mahdollisuus suorittaa vankilatuomio loppuun Rehab365:n Minnesota-kuntoutuksessa.

Kuukauden perushoitojakso tarjosi työkalut raittiiseen elämään, jota hän on nyt ehtinyt harjoitella muutaman viikon uudessa kodissaan. Nanna on opetellut "tavisten" elämää, esimerkiksi kahvilla käymistä.

Hän on katkaissut kaikki yhteydet menneisyyteensä: poistanut kaikki huumeita käyttävät Facebook-kaverinsa, vaihtanut puhelinnumeronsa ja muuttanut uuteen osoitteeseen.

-?Mulla oli noin 500 kaveria Facebookissa. Kun olin poistanut kaikki käyttävät, mulla jäi sinne 20 kaveria. Nekin olivat kaikki sukulaisia ja perhetuttuja.

Nimettömien narkomaanien tapaamiset, sängyn petaaminen ja tunnusmusiikin kuuntelu aamuisin ovat rutiineja, jotka ovat auttaneet Nannaa pysymään kuivilla.

Nyt hän on viikon intervallijaksolla, joka on osa vuoden kestävää kuntoutusohjelmaa.

-?Tänne tullessa on kuin tulisi kotiin, Nanna sanoo vuorollaan.

Hän ei ole aamuringin ainoa vanki.

Kuntoutuksessa harjoitellaan tunteiden tunnistamista ja sanoittamista.

Kuntoutuksessa harjoitellaan tunteiden tunnistamista ja sanoittamista. Kuva: Jussi Vierimaa

Kuntoutujat käyvät kolmesti viikossa Nimettömien Alkoholistien tai Nimettömien Narkomaanien tapaamisissa.

Kuntoutujat käyvät kolmesti viikossa Nimettömien Alkoholistien tai Nimettömien Narkomaanien tapaamisissa. Kuva: Jussi Vierimaa

Aleksanteri on yksi heistä, joiden jalassa roikkuu valvontapanta. Päivän teksti herätti hänessä ajatuksia hyvittämisestä, jolla pyritään korjaamaan addiktion vallassa tehtyjä pahoja tekoja.

On yleistä, että riippuvaiset kohtelevat läheisiään huonosti: manipuloivat, vievät rahaa, pettävät luottamuksen.

Aleksanterikin haluaisi hyvittää kaiken, mutta se ei ole enää mahdollista.

Muut hiljenevät, kun Aleksanteri alkaa kertoa isästään.

Isä sairastui syöpään, kun Aleksanteri oli syvällä huumehelvetissä. Poika tiesi isänsä sairaudesta, muttei mennyt tapaamaan tätä kertaakaan puolentoista vuoden sairaalajakson aikana.

Lopulta isä kuoli. Hyvästit jäivät sanomatta.

Hiljattain raitistunut Aleksanteri kertoo linnusta, joka tuli hänen luokseen isän kuoleman jälkeen. Aleksanterin mukaan näin on tapahtunut ennenkin, kun joku läheinen ihminen on menehtynyt. Linnut muistuttavat Aleksanteria menehtyneistä läheisistä.

-?Ehkä mun täytyy joskus etsiä lintuja ja mennä juttelemaan niille, hän sanoo pohtiessaan, miten voisi pyytää anteeksi tekojaan.

Kierroksen lopuksi saa pyytää vapaasti puheenvuoroa. Keskustelu seilaa aiheesta toiseen lämpimässä ilmapiirissä. Yksi alkoholisti kertoo olleensa riippuvuuden kanssa aiemmin täysin yksin.

-?Vertaistuki on paras tuki, Nanna kommentoi.

Toisella asiakkaalla on edessä läheisviikonloppu, jota moni muukin jo odottaa. Läheisviikonloppuun kutsutaan riippuvaisen perheenjäseniä, sukulaisia ja ystäviä, joita sairaus on koskettanut. He saavat tietoa riippuvuussairaudesta ja pääsevät yhdessä käsittelemään sen aiheuttamaa tuskaa.

Keskustelu sivuaa myös kieltä, jota huumepiireissä käytetään. Eräs addikti kertoo sanoneensa äidilleen: "kerro, jos joku koskaan tekee sulle mitään pahaa, niin me vaikka tapetaan se". Sen jälkeen äiti ei pahemmin puhunut ikävistä asioista, ettei lapsi vain toteuttaisi uhkaustaan.

-?Sellainen puhe on kentällä arkipäivää. Kyllä mä ymmärrän, että tavikset ovat ihan kauhuissaan noista asioista. Nyt vasta oon ymmärtänyt, miten rajua se tosiaan on, Nanna sanoo.

Kuntoutuksessa oppii, mitkä asiat vaikuttavat riippuvuuden syntyyn. Esimerkiksi tietyt geenit altistavat riippuvuuksille.

Kuntoutuksessa oppii, mitkä asiat vaikuttavat riippuvuuden syntyyn. Esimerkiksi tietyt geenit altistavat riippuvuuksille. Kuva: Jussi Vierimaa

Piiri nousee seisomaan, ja kaikki ottavat toisistaan kiinni. He lausuvat tyyneysrukouksen yhteen ääneen:

Jumala suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat,

joita en voi muuttaa,

rohkeutta muuttaa, mitkä voin,

ja viisautta erottaa nämä toisistaan

AA-ohjelman juuret Yhdysvalloissa ovat uskonnolliset, ja siksi hengellisyys on läsnä täälläkin. Rehab365:n kuntoutuspäällikkö Juha Lantz, addikti itsekin, vakuuttaa, ettei heidän ohjelmansa ole silti lainkaan uskonnollinen. Hänen mukaansa Jumalalla ei viitata suoraan esimerkiksi kristinuskon Jumalaan.

-?Puhumme ennemmin korkeamman voiman käsitteestä.

-?Ajattelemme, että päihde on saanut ihmiset tekemään hulluja juttuja; vahingoittamaan itseään ja läheisiä. Se on ollut korkeampi voima, joka saa ihmisen muuttumaan sellaiseksi, jota hän ei halua olla.

-?Opetamme riippuvuudesta vapaaksi haluavalle ihmiselle, että siihen tarvitsee jotain, mihin tukeutua. Se voi olla vaikka vertaistukiryhmä tai hoito-ohjelma, Juha sanoo.

Minnesota-hoito on ottanut paljon vaikutteita Nimettömien Alkoholistien 12 askeleesta, joista heidän toipumisohjelma muodostuu. Askelia voidaan soveltaa muillekin riippuvaisille kuin alkoholisteille.

1. Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään.

2. Opimme uskomaan, että joku itseämme suurempi voima voisi palauttaa terveytemme.

3. Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme Jumalan huomaan -sellaisena kuin hänet käsitimme.

4. Suoritimme perusteellisen ja pelottoman moraalisen itsetutkistelun.

5. Myönsimme väärien tekojemme todellisen luonteen Jumalalle, itsellemme ja jollekin toiselle ihmiselle.

6. Olimme täysin valmiit antamaan Jumalan poistaa kaikki nämä luonteemme heikkoudet.

7. Nöyrästi pyysimme häntä poistamaan vajavuutemme.

8. Teimme luettelon kaikista vahingoittamistamme henkilöistä ja halusimme hyvittää heitä kaikkia.

9. Hyvitimme henkilökohtaisesti näitä ihmisiä milloin vain mahdollista, ellemme näin tehdessämme vahingoittaneet heitä tai muita.

10. Jatkoimme itsetutkistelua ja kun olimme väärässä, myönsimme sen heti.

11. Pyrimme rukouksen ja mietiskelyn avulla kehittämään tietoista yhteyttämme Jumalaan, sellaisena kuin hänet käsitimme, rukoillen ainoastaan tietoa hänen tahdostaan meidän suhteemme ja voimaa sen toteuttamiseen.

12. Koettuamme hengellisen heräämisen näiden askelten tuloksena yritimme saattaa tämän sanoman alkoholisteille sekä toteuttaa näitä periaatteita kaikissa toimissamme.

Lähde: AA.fi

Suurin osa suuntaa yläkertaan aamupalalle. Rappusten tasanteella tervehtii kameli. Se symboloi kohtuutta ja raittiutta.

-?Kameli pärjää 24 tuntia juomatta, joten alkoholistikin selviää sen aikaa ilman alkoholia. Sama huumeiden kanssa, Nanna sanoo.

Juha käy puolestaan tarkastamassa asiakkaiden huoneet. Tärkeintä on siistiksi pedattu sänky.

Kuva: Jussi Vierimaa

Minnesota-kuntoutuksessa oma huone täytyy pitää siistinä. Se on hyvä harjoitus Nannalle, jolla on keskittymishäiriö.

Minnesota-kuntoutuksessa oma huone täytyy pitää siistinä. Se on hyvä harjoitus Nannalle, jolla on keskittymishäiriö. Kuva: Jussi Vierimaa

Aamupalalla puheenaiheeksi nousee iltapäivän yhtiökokous. Siellä selvitetään, ovatko kaikki hoitaneet oman tonttinsa kunnialla. Ainakin keittiön siisteydestä ennustetaan tulevan sanomista. Viikosta toiseen ympäriinsä lojuvat kahvikupitkin ovat aiheuttaneet päänvaivaa

Aamiaisen jälkeen osa menee tekemään tehtäviä omiin huoneisiinsa. Moni käy talon etupihalla tupakalla ja nauttii samalla lämpimästä päivästä.

Asiakkaat viettävät paljon aikaa myös takkahuoneessa. Siellä on kulmasohva ja nojatuoleja, joissa vertaiset keskustelevat ja lepäilevät yhdessä.

Selvin päin omasta menneisyydestä paljastuu piirteitä, jotka tuntuvat kaikessa kamaluudessaan jopa huvittavilta. Yksi asiakas kertoo kutsuneensa itseään puolialkoholistiksi vielä silloinkin, kun puhalsi 4,3 promillea.

-?Join muutaman Leijonan muutamaan tuntiin.

Peliaddikti muistelee, miten holtittomia summia saattoi kadota kertaheitolla.

-?Silloin, kun mulla oli rahaa, käytin jotain 100?000 euroa peleihin.

Puhelimet on takavarikoitu, eikä televisioitakaan ole. Pakokeinot ajatusten ja tunteiden käsittelystä on karsittu minimiin.

Nanna on elänyt ja kasvanut huumemaailmassa. Hän luuli pitkään, ettei riippuvuudesta voi parantua. Nyt hän haluaa pysyä puhtaana itsensä takia, ja hänellä on välillä ollut

Nanna on elänyt ja kasvanut huumemaailmassa. Hän luuli pitkään, ettei riippuvuudesta voi parantua. Nyt hän haluaa pysyä puhtaana itsensä takia, ja hänellä on välillä ollut "maailmanomistaja-olo". Kuva: Jussi Vierimaa

Minnesota-hoidossa on käynyt ihmisiä yhteiskunnan kaikilta laidoilta, menestyneistä yritysomistajista duunareihin ja työttömiin. Moni tulijoista yllättyy siitä, miten erilaisista elämäntilanteista tänne päädytään.

Mistä sen voi tunnistaa, että nyt minä tarvitsen apua?

-?Kun vaikka uhkapelaaminen alkaa hallita elämää tai on vaikeaa pysyä omissa päätöksissä, Juha sanoo.

-?Osoitus riippuvuudesta on se, jos päihde pyörii paljon mielessä ja ihminen odottaa jo seuraavaa käyttökertaa. Hoitoon kannattaa hakeutua, kun miettii, että pitäisikö.

Raskaan sarjan hoitona pidettyyn Minnesota-malliin turvaudutaan usein vasta siinä vaiheessa, kun työpaikkoja tai ihmissuhteita on jo menetetty.

Rehab365 ja vastaavaa hoitoa tarjoava Minnesota-hoito oy veloittavat perushoitojaksosta 6?900 euroa kuukaudessa. Rehab365:ssa noin kolmasosa maksaa kuntoutuksensa itse. Muiden hoidot rahoittaa kunta tai Rikosseuraamuslaitos.

Rehab365:n tilastojen mukaan noin 40 prosenttia perushoidon käyneistä asiakkaista saavuttaa täyden raittiuden.

Aina hoitoa ei saa, vaikka haluaisi.

Yksi talon säännöistä on, että päihteistä ei saa puhua ihannoivaan sävyyn.

Yksi talon säännöistä on, että päihteistä ei saa puhua ihannoivaan sävyyn. Kuva: Jussi Vierimaa

Yksi addikteista kertoo tuohtuneena, miten hän haki pitkään apua kotikunnassaan. Piti osoittaa motivaatiota, joten hän kävi kahdeksan kuukauden ajan huumeseuloissa. Puhtaat tulokset tulkittiin lopulta todisteeksi sitä, että hän pärjää itsekseen.

Rehab365:n sairaanhoitaja Piia Heiniluoma kuuntelee ja muistuttaa, että he aikovat tehdä asiasta valituksen. Tämä ei nimittäin ole yksittäistapaus.

Piialla, kuten myös kaikilla muilla tämän paikan työntekijöillä, on koulutuksen lisäksi omakohtainen kokemus riippuvuudesta. He todella tietävät, mistä sairaudessa on kyse.

Nojatuolit asetellaan uudestaan rinkiin, mutta tällä kertaa tilaa jätetään myös fläppitaululle. Yli 60-vuotias alkoholisti Martti on juuri aloittamassa toipumistarinansa, kun Jere ja kaksi muuta havahtuvat.

Kuva: Jussi Vierimaa

He eivät ole vielä halanneet ohjelman vetäjää Kati Kuuselaa. Täällä se kuuluu tapoihin, kun tavataan päivän ensimmäisen kerran. Halien jälkeen Martti saa luvan aloittaa.

Martti on käynyt viime viikolla joka päivä mustikassa. Hän ei melkein kehtaa pitää esitystään, koska sormenpäät ovat edelleen mustikan värjäämät. Tämän huolen jakaessaan Martissa on jotain niin sympaattista, että kaikkia alkaa hymyilyttää.

Martti kertoo käyneensä myös pitkillä pyörälenkeillä. Juuri nyt hän on hyvin kiitollinen elämästään.

-?Ei sitä uskoisi, että yli 60-vuotias voi saada uuden mahdollisuuden, mutta kyllä se näin on, Martti julistaa.

Kuntoutuksen alussa Martti oli ollut hyvin sekavassa kunnossa, eivätkä hoitajatkaan olleet vakuuttuneita hänen kuntoutumisestaan.

Perushoitojakson jälkeen Martti on käynyt jopa läheisessä pubissa. Siellä hän sopi tulevan talven auraustöistä ja joi lasillisen Jaffaa. Sen jälkeen hän lähti kotiin vedoten siihen, että mehumaija odottelee jo.

FläppitaulUN sivu vaihtuu. Nyt siinä näkyy pian kotiutuvan alkoholistin avohoitosuunnitelma.

Samu käy läpi AA-ryhmien paikkoja ja päivämääriä sekä vertaisten yhteystietoja. Hän kertoo päättäneensä vältellä Alkoja ja tilanteita, joissa alkoholi on läsnä.

Vertaiset saavat kommentoida Samun avohoitosuunnitelmaa, kun hän on esitellyt sen. Arvioinnin tueksi jokainen saa myös A4-kokoisen paperilapun, josta he ympyröivät Samulle kolme toipumista edistävää ja sitä hidastavaa kohtaa.

Kohdat ovat samoja, mutta joko hidastavina tai edistävinä tekijöinä.

Kohdat ovat samoja, mutta joko hidastavina tai edistävinä tekijöinä. Kuva: Jussi Vierimaa

Samu saa kehuja tarkoista aikatauluista, joihin hän on merkinnyt esimerkiksi AA-ryhmien ajat.

Esiin nousee huoli yllättävistä ja vaikeista tilanteista, joita elämään vääjäämättä kuuluu. Niissä irti päässyt addikti helposti retkahtaa. Tietäähän Samu, mistä hän silloin saa apua?

Addikti on huonossa seurassa, kun hän on yksin. Sanoma välittyy jokaisen riippuvaisen - asiakkaiden ja ohjaajien - puheista.

Tunteiden käsittely voi olla riippuvaisille haastavaa ja uutta. Nanna kertoo, ettei "narkkarina" mikään tuntunut miltään.

-?Lopettaessani pelkäsin, että onko musta tullut ihan tunnevammainen ihminen. Enkö osaa tuntea mitään? Olin tottunut siihen, ettei mikään asia hetkauta.

Vuoronsa lopuksi kotoutumaan valmis Samu saa kehuja, jotka hän kirjoittaa omaan tauluunsa kannustuksiksi uudelle elämälle.

Vuoronsa lopuksi kotoutumaan valmis Samu saa kehuja, jotka hän kirjoittaa omaan tauluunsa kannustuksiksi uudelle elämälle. Kuva: Jussi Vierimaa

Huumemaailmassa läheisen kuolema yliannostuksen tai jopa henkirikoksen uhrina on arkipäivää. Se on Nannan mielestä konkreettinen esimerkki riippuvuuksien mielenvikaisuudesta.

-?Kentällä on ihan normaalia, että joku tulee ja hakkaa jonkun ihan tohjoksi. Sitten sitä verta pestään porukalla joka paikasta. Se on ollut tosi pelottavaa, mutta huumeiden käyttö sai ihmiseltä tunteet pois ihan kokonaan.

Muiden kokemukset siitä elämästä, jota hän itsekin on elänyt, eivät enää tunnu normaaleilta.

- Nyt se on pikkuhiljaa alkanut kuulostaa siltä, että ei vittu oikeesti, toi on ihan hirveetä. Aikaisemmin oon ollut vaan, että joo mä tiedän ja joo, mullekin kävi noin, Nanna sanoo.

Tunteet ovat tulleet takaisin.

Nanna ja Jere esiintyvät jutussa oikeilla nimillään. Muiden nimet on muutettu heidän yksityisyytensä suojaamiseksi.

Ilta Sanoma
jeudi 7 septembre 2023 08:00:00 Categories: Ilta Sanoma Terveys

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.