Ilta Sanoma

Robin Hull pyrkii uudelleen ammattilaiskiertueelle.

Robin Hull pyrkii uudelleen ammattilaiskiertueelle. Kuva: Anna Huovinen / HS

Robin Hull on päättänyt yrittää paluuta ammattilaisturnauksiin. Hankala sairaus on pysynyt hyvin kurissa, mutta etenkin pitkät turnaukset ovat haastavia.

Suomen snookerin ykköspelaaja Robin Hull on mukana Britanniassa pelattavassa Snooker Legends -turnauksessa syyskuussa. Lisäksi Hull tavoittelee paluuta ammattilaiskiertueelle. Tämä kaikki on mahdollista, sillä Hullin sairaus, vertikaalinen dystonia, on pysynyt kohtuullisen hyvin kurissa.

Dystonia on liikehäiriösairaus, jossa vapinat ja virheasennot ovat yleisiä. Esimerkiksi pää saattaa alkaa kääntyä jyrkästi taaksepäin.

Snooker ja dystonia on hankala yhdistelmä, koska peliasento ei ole kovinkaan luonnollinen. Lajiin liittyvä matkustaminen ja sen myötä matkaväsymys ei myöskään ole hyväksi sairaudelle.

Lisäksi Hull korostaa, että pelaamisessa tärkeää on staattisuus, paikallaan pysyminen. Vapinoiden kanssa se on erityisen haastavaa.

-?Tämä on herkkä laji. Touch and feel [kosketus ja tuntuma] on tosi iso prioriteetti. Jos on rautakankiäijä, osan tästä antaa pois, Hull toteaa harjoitussalillaan "Laukontorin bunkkerissa" Tampereella.

-?Yleinen taudinkuva voi olla paljon huonompi kuin minulla nyt on. Olen päässyt vähällä ja se on hyvässä hallinnassa.

Hullin sairaus diagnosoitiin kuusi vuotta sitten. Nyt viiden vuoden ajan hän on saanut hoitona fysioterapian lisäksi muun muassa botox-pistoksia niskaansa.

Robin Hull harjoittelee Tampereella Laukontorin kupeessa olevassa

Robin Hull harjoittelee Tampereella Laukontorin kupeessa olevassa "bunkkerissa". Kuva: Anna Huovinen / HS

Vaikka pelaaminen aivan huipputasollakin yhä onnistuu, kaikki ei ole kuitenkaan kuin ennen sairautta.

-?Kun puhutaan pitkistä päivistä, ei onnistu samalla lailla [kuin ennen]. Yksinkertaisesti äijä menee jumiin, Hull sanoo.

Hull harjoittelee yhä paljon, 20 tuntia viikossa. Siinä on tietyt reunaehdot.

-?Sellainen turvallinen raja on kaksi tuntia päivässä. Siitä eteenpäin mennään niskan ehdoilla.

Kesällä Hull kokeili kovempaakin tahtia. Hän pelasi ystävänsä kanssa muutaman kahdeksan tunnin pelisession.

-?Mä en sen jälkeen tehnyt kolmeen päivään mitään. Normaalikuntoinen kaverinikin oli ihan jumissa.

Robin Hullin mukaan jyväskyläläisen Taomin valmistamat liidut,

Robin Hullin mukaan jyväskyläläisen Taomin valmistamat liidut, "kiksit", ovat olleet lajille mullistava keksintö. Kuva: Anna Huovinen / HS

Mutta ainakin hetkittäin Hull on yhä huippuvireessä. Tästä todistuksena on muun muassa se, että hän pelasi kevään SM-kisoissa täydellisen sarjan eli teki 147 pisteen breikin. Samaan ei ollut kukaan aiemmin yltänyt SM-kisoissa.

-?No, se oli kymmenen minuutin suoritus. Matsit voivat kestää tunteja, ja yli sadan pisteen breikillä voittaa kuitenkin vain yhden erän, Hull tuumaa vaatimattomasti.

Harjoituksissa Hull on tehnyt 147:n lähes 300 kertaa ja amatööriturnauksissa 11-12 kertaa ("tämä pitäisi muistaa tarkasti, mutta vanhuus ei tule yksin"), mutta ammattilaisturnauksissa 147:n pisteen breikki on kiertänyt Hullin. Kerran häneltä puuttui enää viimeinen pallo, musta, mutta lyönti epäonnistui. Hull on ammattilaisturnauksissa tehnyt parhaimmillaan 145 pisteen breikin.

Hull myös voitti toukokuussa Suomen mestaruuden ja tuoreimpana elokuun viimeisenä viikonloppuna Pohjoismaiden mestaruuden Oulussa käydyssä turnauksessa..

Tähtäin on korkeammalla.

Hull on ainoa suomalainen snookerpelaaja, joka on pelannut ammattilaiskiertueella ja paluu kirkkaisiin valoihin on mielessä.

Ensimmäinen yritys oli osallistuminen Q School -turnaukseen (karsinta ammattilaiskiertueelle), jossa menestymällä voi lunastaa kahden vuoden pelioikeuden ammattilaiskiertueelle.

-?Perseelleenhän se meni, Hull tuumaa.

Hull jäi kahden voiton päähän pelioikeudesta. Tämä mahdollisti sen, että Hull pääsee mukaan Q Tour -turnauksiin, joissa myös voi lunastaa pelioikeuden. Q Tour on eräänlainen snookerin divarisarja. Seuraava turnaus on syyskuun puolivälissä Tukholmassa.

Miksi paluu ammattilaisturnauksiin kiinnostaa muutamien vuosien jälkeen?

-?Rakkaudesta lajia kohtaan. Kilpaileminen kiinnostaa, vaikka se ei onnistu enää samalla tavalla.

Hull ei aikoisi kiertää kaikkia ranking-kisoja.

-?Valikoisin ehkä neljä kisaa vuodessa. Sehän on varsin itsekästä touhua, perheellinen Hull sanoo.

Oma lukunsa on Snooker Legends -turnaus, jonka järjestää snookerin supertähden Ronnie O'Sullivanin manageri Jason Francis nyt toista kertaa. Turnauksen nimessä on myös luku 900. Se viittaa siihen, että yksi ottelu kestää 900 sekuntia eli 15 minuuttia. Lyöntiaika palloa kohden on 20 sekuntia.

-?Turnaus on kilpailullisesti tosi raaka.

Osaturnauksia on kuusi, ja jokaisesta yksi pääsee jatkopeleihin. Hull sai kutsun ensimmäiseen osaturnaukseen, joka pelataan 18.-20. syyskuuta Readingissa Lontoon kupeessa.

20 sekunnin lyöntiaika ei ole Hullille iso ongelma, sillä hänen keskiarvonsa on 23 sekuntia, joka on ammattilaispelaajien keskitasoa. Vertailun vuoksi: O'Sullivan riehuu pöydän ääressä 17-18 sekuntia per pallo.

Robin Hull harjoittelee ammattilaiskiertueen palloilla, joita huolletaan vain pyyhkimällä pelaamisen jälkeen.

Robin Hull harjoittelee ammattilaiskiertueen palloilla, joita huolletaan vain pyyhkimällä pelaamisen jälkeen. Kuva: Anna Huovinen / HS

Hull on kokenut snookerin pelaaja ja hän sanoo, että hänellä ei ole vahvuuksia eikä heikkouksia. Parhaan ominaisuutensa Hull sen sijaan mainitsee.

-?Se on tietty näkemys pelistä ja sarjojen rakentamisesta eli pelitilanteen analysointi.

Hull toteaa olevansa hyökkäävä pelaaja. Hän asettaa itsensä asteikolla nollasta sataan hyökkääväksi luvulla 70.

-?Jos ei ole hyökkäävä, on mielipuoli, Hull tokaisee ja nauraa.

Kuka?

Robin Hull on tänä vuonna voittanut jo SM- ja PM-kultaa.

Robin Hull on tänä vuonna voittanut jo SM- ja PM-kultaa. Kuva: Anna Huovinen / HS

49-vuotias snookerin pelaaja. Asuu Tampereella.

Nimi tulee Britanniasta kotoisin olevan isän kautta. Isä on asunut Suomessa yli 50 vuotta.

Ainoa suomalaispelaaja, joka on pelannut snookerin ammattilaiskiertueella, viimeksi vuonna 2019.

Voittanut ammattilaisena Shoot Out -turnauksen vuonna 2016. Maailmanlistalla parhaimmillaan sijalla 32.

Amatöörinä kaksi EM-kultaa (1997 ja 2013).

Useita Suomen mestaruuksia ja tuoreimpana PM-kultaa elokuulta.

Ilta Sanoma
dimanche 3 septembre 2023 13:12:00 Categories: Ilta Sanoma Urheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.