Kuva: Brian Kimskey, Scott Kirkland / Zuma / MVPhotos
Hollywood-näyttelijä Jennette McCurdy tajusi vasta äitinsä kuoleman jälkeen, ettei hänen unelmansa ollut hänen unelmansa - vaan pikemminkin painajainen.
Syöpä oli levinnyt aivoihin saakka. Jennette McCurdyn äiti teki kuolemaa.
Koko perhe oli kokoontunut sairaalasängyn ympärille. Hetkeä aiemmin McCurdyn isoveljet olivat kertoneet äidille suuria uutisia: toinen oli menossa naimisiin ja toinen muuttamassa takaisin kotikonnuille. Kaikki toivoivat, että äidissä olisi herännyt jonkinlainen reaktio.
Hollywood-uraa pienestä pitäen luonut, tuolloin 21-vuotias McCurdy tuijotti kuolevaa äitiään ja mietti, miten hän voisi saada tämän vielä palaamaan tajuihinsa. Sitten hän keksi.
Hän kumartui äitinsä ylle ja kuiskasi:
"Äiti. Minä olen tosi laiha... Sain vihdoinkin painon laskemaan 40 kiloon."
Hiljattain suomennetussa omaelämäkerrassaan Onneksi äitini kuoli (Johnny Kniga) McCurdy paljastaa, miksi valitsi äitinsä kuolinvuoteella juuri nämä sanat:
Olen ihan varma, että hän elpyy kuullessaan, että hänen jouduttuaan sairaalaan pelko ja suru ovat ruokkineet anoreksiamotivaatiotani niin, että olen viimein päässyt painotavoitteeseen, jonka äiti minulle asetti. Neljäkymmentä kiloa. Olen uutiseni tehosta niin varma, että nojaudun tuolissani taaksepäin ja ristin mahtipontisesti jalkani. Odotan, että äiti herää. Ja odotan. Ja odotan.
Mutta äiti ei koskaan enää herännyt.
Siitä alkoi tyttären pitkä toipuminen.
Lähes kymmenen vuotta äitinsä kuoleman jälkeen McCurdy julkaisi kirjan, josta tuli välittömästi myyntimenestys Yhdysvalloissa. Vaikka McCurdy ei ole Suomessa kovin tunnettu nimi, kotimaassaan hän lukeutuu viime vuosien kuuluisimpiin lapsitähtiin. Ennen läpimurtoaan McCurdy näytteli muun muassa Suomessakin esitetyissä tv-sarjoissa, kuten Will & Grace ja Salaiset kansiot.
Supertähti hänestä tuli, kun hän sai 14-vuotiaana yhden päärooleista nuorille suunnatussa tv-sarjassa iCarly. McCurdysta tuli tuttu näky punaisilla matoilla ja paparazzikuvissa. Hänen oli mahdotonta kulkea missään rauhassa, kun fanit piirittävät hänet ja huutelivat rakastetun roolihahmon vuorosanoja.
Tutkimusten mukaan moni amerikkalaislapsi haaveilee kuuluisuudesta jo pienestä pitäen. Olisi voinut luulla, että McCurdykin unelmaansa.
Todellisuus oli kuitenkin toinen. Hän voi äärimmäisen huonosti. Tyttö vihasi näyttelemistä sydämensä pohjasta.
Sen sijaan joku toinen eli unelmaansa: hänen äitinsä.
Jennette McCurdysta tuli supersuosittu iCarly-sarjan myötä. Hän näytteli sarjassa yhdessä muun muassa Miranda Cosgroven, Freddie Bensonin ja Jerry Trainorin kanssa. Etenkin Mirandasta tuli Jennettelle läheinen ystävä. Kuva: AOP
Jennette kuvattuna äitinsä Debra McCurdyn kanssa vuonna 2009. Äidin eläessä Jennette ajatteli, että heillä on maailman paras äiti-tytär-suhde. Äiti usein sanoi Jennetten olevan hänen paras ystävänsä ja Jennette teki kaikkensa äitiä miellyttääkseen. Kuva: Scott Kirkland / Zuma / MVPhotos
Debra McCurdy alkoi viedä tytärtään koekuvauksiin tämän ollessa 6-vuotias.
Jennette McCurdyn mukaan hänen äitinsä käytännössä pakotti hänet näyttelijäksi ja lapsitähdeksi. Tämän tytär tosin ymmärsi vasta äitinsä kuoleman jälkeen.
- Äitini haaveili kuuluisuudesta ja Hollywoodista. Hän kertoi aina tarinaa siitä, kuinka hänen vanhempansa estivät häntä näyttelemästä, McCurdy on sanonut.
Vuonna 1992 syntynyt McCurdy vietti lapsuutensa Kalifornian Garden Grovessa, kaupungissa, josta käytetään pilkkanimeä "Garbage Grove". Perhe oli köyhä. Debra McCurdy piti lapsensa kotikoulussa ja vastasi itse heidän opettamisestaan.
Äiti oli valmistunut kampaajaksi, mutta McCurdy kuvailee kirjassaan, kuinka "lasten saaminen torppasi hänen urahaaveensa." Äidin päämääräksi tuli varmistaa se, että hänen tyttärensä menestyy Hollywoodissa.
Näyttelijänä tunnetuksi tullut Jennette McCurdy syntyi Kaliforniassa 26.6.1992
Alkoi näytellä kuusivuotiaana, kun hänen äitinsä Debra McCurdy innostui ideasta ja tahtoi tyttärestään kuuluisan näyttelijän.
Tunnetuimmat roolit tv-sarjoissa iCarly ja Sam & Cat, joissa esitti yhtä päähenkilöistä Sam Puckettia.
Loi uraa myös laulajana. Kertoo tämänkin olleen äitinsä idea.
Lopetti näyttelemisen vuonna 2017.
Tekee nykyään töitä kirjoittajana, ohjaajana ja podcast-juontajana.
McCurdyn kirjoittama kirja Onneksi äitini kuoli julkaistiin suomeksi elokuussa. Kirja on ollut myyntimenestys Yhdysvalloissa.
Debra McCurdy sairastui rintasyöpään, kun Jennette oli 2-vuotias. Syöpä oli pitkään remissiossa. Jennette McCurdyn mukaan äiti puhui syövästään, kuten useimmat ihmiset puhuvat lomamatkoistaan. Hän kertoi sairastumisestaan jokaiselle tapaamalleen ihmisille.
Viikoittain hän kokosi lapsensa sohvalle katselemaan videota, joka oli kuvattu hänen sairastaessaan syöpää. Samalla hän sääli itseään ja haukkui tytärtään siitä, ettei tämä 2-vuotiaana huomioinut äitinsä syöpää, vaan käyttäytyi kuin riiviö.
Paparazzikuva Jennettestä ja hänen äidistään ravintolan ulkopuolella vuonna 2011. Todellisuudessa äiti vahti tyttärensä jokaista suupalaa, mikä sai tyttären sairastumaan ensin anoreksiaan ja myöhemmin bulimiaan. Kuva: Fallen Star / Pacific coast news / MVPhotos
Ensimmäisen tv-roolinsa Jennette sai 6-vuotiaana, kun hän oli avustajana Salaiset kansiot -sarjassa. Hän esitti tuolloin kaasukammioon tukehtuvaa lasta ja muistelee äitinsä reaktiota rooliin näin:
"Tukehtumiskuolema", äiti sanoo kotimatkalla innokkaasti kerratessaan kaikkea, mitä kerroin hänelle päivästäni. "Ja oikein LÄHIKUVA. Se näyttää kaikille, kuinka hyvä sinä olet. -- "Sinusta tulee tähti, Nettie. Minä tiedän sen. Sinusta tulee tähti."
Jennette McCurdy tietää, ettei hän ole mikään yksittäistapaus. McCurdyn mukaan oli täysin tavanomaista, että äidit toivat kipeitä lapsiaan koe-esiintymisiin ja kisasivat keskenään siitä, kenen lapsi osaisi parhaiten näytellä esimerkiksi kärsivää tai kuolevaa lasta.
- Uskon, että tämä on yleisempää kuin mitä ihmiset ajattelevat. Tiedän sen jo omasta kokemuksestani, kun menin koe-esiintymisiin lapsina, McCurdy on sanonut.
McCurdyn lapsitähteyden myötä perheen taloushuolet hälvenivät. Pienen tytön palkan vuoksi laskut ja vuokrat saatiin jälleen maksettua ajallaan.
Jennette McCurdy näytteli Ariana Granden kanssa päärooleja supersuositussa Sam & Cat -sarjassa. Kirjassaan Jennette kertoo avoimesti, kuinka tuolloin kadehti Arianaa yli kaiken. Hänen mukaansa Ariana sai paljon etuoikeuksia sarjan kuvauksissa, koska loi samalla musiikkiuraansa. Kaikkein kateellinen Jennette oli kuitenkin siitä, että Ariana oli ollut pelaamassa lautapelejä Tom Hanksin luona. Kuva: TLeopold / Zuma / MVPhotos
Äidin epävakaa käytös horjutti perheen elämää usein, McCurdy kuvailee. Hän kertoo äitinsä olleen välillä todella kannustava ja huumorintajuinen, mutta toisessa hetkessä äiti saattoi sivaltaa sanoilla, jotka tähtäsivät kipeimpään kohtaan. Äidin ja isän Mark McCurdyn välinen suhde oli tyttären mukaan kaukana onnellisesta avioliitosta.
Kirjan mukaan Debra jahtasi säännöllisin väliajoin Markia ympäri kotia keittiöveitsi kädessään. Lapsille tapahtuma oli niin normaali, että pojat jatkoivat videopeliensä pelaamista. Jennette McCurdylla oli oma tapansa suhtautua asiaan:
Kannustan äitiä kuten aina, kunhan ensin pääsen yli pelosta. "Deb, tämä on kohtuutonta. Sinä tarvitset ammattiapua!" sanoo isä vetoavasti. Voi ei. Eikö isä tiedä, että tuo lause on äidille punainen vaate? Aina kun isä tai isoisä riitelee äidin kanssa ja sanoo "tarvitset apua", äiti vain raivostuu entistä pahemmin.
Äiti potkii isän ulos talosta yleensä vähintään kerran viikossa. Äiti on saanut iskostettua ajattelutapansa myös tyttäreensä:
Ja hyvästä syystä. Äiti sanoo, että isä ei auta perhettä tarpeeksi, luuhaa aina myöhään töissä, todennäköisesti pettää, ei ole kiinnostunut lapsistaan, on poissaoleva isä jne. On ihme, ettei isää ole pitkään aikaan potkittu ulos. Hänen pitäisi vain olla kiitollinen.
Todellisuudessa isä painoi kahta eri työtä ja pitkää päivää. Samassa talossa asuivat myös isovanhemmat. Pieni omakotitalo oli hamstrattu niin täyteen tavaraa, että siellä oli jo vaarallista liikkua. Lasten makuuhuoneetkin pursuilivat roinaa niin, ettei niissä voinut enää nukkua. Siksi he levittivät keskelle olohuoneen kaaosta jumppamatot.
Fanit piirittävät Jennetten, minne tahansa hän menikään. Jennette vihasi kuuluisuutta yli kaiken, mutta hän tunsi asiasta myös syyllisyyttä, sillä tiesi julkisuuden olevan monen muun teinitytön haave. Kuva vuodelta 2010. Kuva: Imago Sport / AOP
Koko elämä rakentui äidin miellyttämisen ympärille.
Jennette McCurdyn mukaan hänen äitiään tuntui jotenkin ällöttävän se, että pienestä tyttärestä oli varttumassa nuori aikuinen. Lapsena hän tunsikin siitä syyllisyyttä.
11-vuotiaana Jennette huomasi, että hänen rintansa olivat alkaneet kasvaa. Hän kauhistui ja kysyy äidiltään, mitä voisi tehdä asian estääkseen. Tuolloin äiti kertoi tyttärelleen ensimmäistä kertaa kalorien laskemisesta.
McCurdyn mukaan se johti lopulta totaaliseen syömisen rajoittamiseen ja jokaisen suupalan kyttäämiseen.
Tytön pienikokoisuus ei jäänyt muilta huomaamatta. Lääkärikin yritti puuttua asiaan terveystarkastuksessa, mutta äiti valehteli tyttärensä syövän normaalisti.
Äiti oli vakuuttunut siitä, että tytär saisi hoikkana paremmin rooleja. Täydellinen piti olla muutenkin. Kun Jennette kerran epäonnistui tanssiesityksessä, äiti passitti tytön 14 eri tanssitunnille.
Taidoista tärkein tytöllä äidin ylpeydeksi kuitenkin oli: Jennette osasi itkeä käskystä. Äiti oli neuvonut, miten se onnistuu: saadakseen kyyneleet virtaamaan Jennette kuvitteli sisaruksilleen tapahtuvia hirvittäviä asioita, kuten kivuliasta kuolemaa.
Ei käskystä itkeminen toki ollut mitenkään hauskaa. Nuo kolkoissa roolitustoimistossa vietetyt hetket, jolloin kuvittelin traagisia tapahtumia, jotka vahingoittivat rakasta perhettäni, kuuluvat elämäni surkeimpiin kokemuksiin.
Lopulta Jennette keräsi rohkeutensa ja sai sanottua äidilleen, ettei hän halua näytellä enää ollenkaan.
Äiti järkyttyi kesken automatkan sanotusta ilmoituksesta syvästi.
Kasvojani kuumottaa, ja minun on pakko sanoa jotain. "Ei, minä ihan totta en halua näytellä. En pidä siitä. Se tuntuu tukalalta." Äidin kasvot näyttävät siltä kuin hän olisi juuri syönyt sitruunan. Ne vääntyvät tavalla, joka kauhistuttaa minua. Tiedän, mitä seuraavaksi on tulossa. "Sinä et voi lopettaa!" hän nyyhkyttää. "Tämän piti olla meidän tilaisuutemme! Tämän piti olla meidän tiemme tähtiin!" Äiti hakkaa ohjauspyörää ja osuu vahingossa äänitorveen. Ripsiväri valuu hänen poskiaan pitkin. Hän on yhtä hysteerinen kuin minä Murha Hollywoodissa -elokuvan koe-esiintymisessä. Hänen hysteriansa pelottaa minua ja vaatii toimenpiteitä. "Älä välitä", sanon kovaan ääneen, jotta äiti kuulee sen nyyhkytystensä läpi. Äidin itku loppuu välittömästi lukuun ottamatta yhtä yksinäistä niiskahdusta, mutta heti kun se on ohi, vallitsee täydellinen hiljaisuus. En ole ainoa, joka osaa itkeä käskystä. "Älä välitä", toistan. "Unohda, että sanoin mitään. Anteeksi.
Kaikista kirjassa kertomistaan asioista yksi on McCurdylle kaikkein kipein. Se, miten hänen piti käydä suihkussa:
Kaikkea kontrolloiva äiti pesi Jennetten vielä 16-vuotiaana. Jennetten mukaan äiti perusteli asian sillä, ettei tytär itse osaa pestä hiuksiaan. Toisinaan äiti pesi Jennetten yhdessä tämän isoveljen Scottin kanssa.
Joka kerta suihkussa toistui kohtaus, jonka aikana Jennette kuvaili kuin irtautuvansa kehostaan:
Riippumatta siitä, onko Scott suihkussa kanssani vai ei, äiti tutkii rintani ja "etupeppuni", kuten hän sukuelimiäni nimittää. Hän sanoo haluavansa varmistaa, ettei minulla ole salaperäisiä kyhmyjä, koska ne voivat olla syöpää. Sanon okei, koska en todellakaan halua syöpää, ja koska äidillä on ollut syöpä, hän kyllä huomaisi, jos minulla olisi.
Näyttelijänuran jälkeen Jennette McCurdy on luonut uraa kirjoittajana, ohjaajana ja podcast-juontajana. Hän ei usko palaavansa kameroiden eteen enää koskaan. Kuva: Elizabeth Goodenough / Everett / MVPhotos
Äidin syöpä uusii, ja siihen hän lopulta kuoli vuonna 2013. Tytär putosi tyhjän päälle.
Hän joi liikaa alkoholia, sairastui bulimiaan ja ajautui myrkyllisiin suhteisiin. Samalla hän pohti kiivaasti, kuka edes on, kun äitiä ei enää ole.
Äiti oli hänen paras ystävänsä. Ei hän osannut tehdä mitään päätöksiä itse. Ei ollut koskaan tarvinnut.
Todellinen uutispommi putosi vasta 1,5 vuotta äidin kuoleman jälkeen. Isä kertoi, ettei hän olekaan McCurdyn ja tämän veljien biologinen isä.
McCurdyn on ollut vaikea hyväksyä sitä, millainen ihminen oma äiti todella oli.
Kun ensimmäinen terapeutti yritti ottaa äitisuhteen puheeksi ja sanoi äidin toimineen väärin, Jennette lopetti terapeutilla käynnin. Äitihän oli täydellinen ja teki kaikkensa tyttärensä menestyksen eteen.
- En voinut uskoa sitä, että äitini oli ollut minua kohtaan väkivaltainen. Se särki koko maailmankuvani. En kestänyt kohdata sitä, ettei äitini ollutkaan se kaunis enkeli, jonka olin ajatellut hänen olevan. Se on tietenkin ollut selviytymismekanismini.
- Koin, etten pystynyt mihinkään ilman äitiäni ja pohdin vain sitä, mitä äitini tahtoisi minun tekevän, hän on sanonut myöhemmin haastattelussa.
Vuonna 2017 McCurdy viimein lopetti näyttelemisen. Hän löysi terapeutin, joka alkoi ensisijaisesti hoitaa hänen syömishäiriötään. Vasta, kun se alkoi hellittää, Jennettellä oli voimia alkaa käsitellä kaikkea muuta kokemaansa.
Pitkän terapian jälkeen hän päätti kirjoittaa tarinansa kirjaksi.
Onneksi äitini kuoli on poikkeuksellisen provosoiva kirjan nimi, minkä McCurdy tietää varsin hyvin.
- Uskon, että jokainen, jonka vanhempi on kaltoin kohdellut häntä, ymmärtää, mitä kirjan nimellä tarkoitan, hän on perustellut.
McCurdy on huomannut, että rajujen paljastusten tekeminen juuri äidistä tuntuu herättävän voimakkaita reaktiota. Hän pohtiikin kirjassaan äitimyyttiä ja sitä, miksi äitiyden pimeistä puolista puhuminen on usein tabu.
- Se, että jollain on ollut huono isä, on universaali kokemus. Mutta jos joku kritisoi äitiään, sitä pidetään pahana.
Äitini ei ansainnut jalustaansa. Hän oli narsisti. Hän kieltäytyi myöntämästä, että hänellä oli ongelmia, vaikka nuo ongelmat olivat tuhoisia koko perheellemme. Äitini pahoinpiteli minua emotionaalisesti, henkisesti ja fyysisesti tavoilla, jotka vaikuttavat minuun ikuisesti.
Kursiivilla merkityt kohdat ovat suoria lainauksia Onneksi äitini kuoli -kirjasta.
Muut lähteet: Wall Street Journal, Vogue, People, The Daily Show, The Drew Barrymore Show ja Guardian.
TetraSys Oy.