Ilta Sanoma

Kuva: Planet Labs PBC, MOD Russia / Zuma / MVPhotos, Defense Ministry of Japan / Reuters

Venäjä on siirtänyt pommikonekalustoaan Olenjan tukikohtaan turvaan Ukrainan lennokki-iskuilta. Koneet tekevät Suomen rajoilta pitkiä pommitusmatkoja Ukrainaan.

Ukrainan sota on tyhjentänyt venäläisiä varuskuntia Suomen lähialueilta, kun niiden sotilaita ja kalustoa on siirretty Ukrainaan.

Kuolan niemimaalla sijaitsevassa Olenjan lentotukikohdassa on käynyt päinvastoin: Venäjä on siirtänyt sinne koko ajan enemmän suurinta ja tehokkainta pommikonekalustoaan.

Tämä näkyy selvästi IS:n saamista Planet Labs- yhtiön satelliittikuvista tältä vuodelta.

Olenjasta on kasvanut merkittävä tukikohta Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan. Kuvissa on nähtävissä lukuisia maan strategisten pommikonejoukkojen selkärangaksi luokiteltavia Tu-95- ja Tu-160-koneita.

Elokuu 2023. Olenja on kasvanut merkittäväksi Venäjän kaukotoimintapommikoneiden tukikohdaksi.

Elokuu 2023. Olenja on kasvanut merkittäväksi Venäjän kaukotoimintapommikoneiden tukikohdaksi. Kuva: Planet Labs PBC

Ne nousevat Olenjasta säännöllisesti pommituslennoille, jotka suuntaavat etelään. Ohjuksensa kohti Ukrainaa laukaistuaan ne lentävät tuntikausia takaisin tukikohtaansa, josta on lyhimmillään vain noin 150 kilometriä Suomen rajalle.

Lue lisää: Ilmakuvat paljastavat muuttuneen tilanteen - uusia juoksuhautoja itärajan läheisyydessä

Justin Bronk.

Justin Bronk. Kuva: RUSI

Brittiläisen Royal United Services Instituten (RUSI) tutkija, professori Justin Bronk arvioi IS:n pyynnöstä tuoreita satelliitti­kuvia Olenjan tukikohdasta.

Bronkia pidetään yhtenä maailman johtavista ilmasodan asiantuntijoista. Hän on kommentoinut laajasti Venäjän ilmavoimien toimintaa sodassa ja muun muassa ajanut hävittäjien luovuttamista Ukrainalle punttien tasoittamiseksi.

Bronk vahvistaa, että Olenjaan on tuotu runsaasti Venäjän pommikone­kalustoa.

- Kuvissa on todellakin Tu-95 ja Tu-160 -pommikoneita, sekä niiden lisäksi An-22 ja Tu-22M3 -koneita, Bronk kertoo.

Kaksi jälkimmäistä konemallia ovat tukikohdan vanhempaa peruskalustoa. An-22 on kuljetuskone, ja Tu-22M3 on yliäänipommikone, joka luokitellaan myös strategiseen pommikonekalustoon.

Niitä näkyy runsaasti esimerkiksi Googlen karttapalvelussa tällä hetkellä olevissa satelliittikuvissa, jotka ovat vuodelta 2021.

Toukokuu 2021: Kääntyväsiipisiä Tu-22M3-pommikoneita (ylh. vas.) näkyy rivistöinä Googlen satelliittikuvassa kahden vuoden takaa. Olenjan tukikohdassa on ennestään myös useita An-22-kuljetuskoneita.

Toukokuu 2021: Kääntyväsiipisiä Tu-22M3-pommikoneita (ylh. vas.) näkyy rivistöinä Googlen satelliittikuvassa kahden vuoden takaa. Olenjan tukikohdassa on ennestään myös useita An-22-kuljetuskoneita. Kuva: Google Earth / Maxar technologies

Aktivoituminen tukikohdasta tapahtui Barents Observer -julkaisun mukaan viime vuonna. Kun Ukraina oli joulukuussa toteuttanut sensaatiomaisen iskun Engelsin lentotukikohtaan noin 600 kilometrin päässä Ukrainan rajalta, Venäjä reagoi siirtämällä Engelsin kalustoa kauemmas pois Ukrainan iskujen ulottuvilta.

- Venäjä on levittänyt pommikoneitaan muihin tukikohtiin ja asemapaikkoihin vähentääkseen Engelsin merkitystä Ukrainan lennokki-iskujen jälkeen, Bronk vahvistaa.

Viime helmikuulta olevassa satelliittikuvassa näkyy, kuinka aiemmin tyhjillä kiitotien reunoilla on yhdeksän Tu-95-pommikonetta ja kaksi Tu-160-konetta.

Helmikuu 2023. Olenjan kiitotien reunoilla näkyy jo Venäjän isoimpien pommikoneiden keskitys pohjoiseen. Tukikohdan vanhat Tu-22M3-koneet on sijoiteltu pääasiassa kuvassa oikealla näkyville parkkipaikoilleen.

Helmikuu 2023. Olenjan kiitotien reunoilla näkyy jo Venäjän isoimpien pommikoneiden keskitys pohjoiseen. Tukikohdan vanhat Tu-22M3-koneet on sijoiteltu pääasiassa kuvassa oikealla näkyville parkkipaikoilleen. Kuva: Planet Labs PBC

Pekka Toveri.

Pekka Toveri. Kuva: Seppo Kärki / IS

Eniten Tu-95-koneita näkyy kentällä kesäkuussa otetussa kuvassa, yhteensä 15. Elokuussa puolestaan Tu-160-koneita on yhtä aikaa kiitotien reunassa peräti neljä.

Kun mukaan lasketaan vielä tukikohdan tavanomaiset yli 20 Tu-22M3-pommi­konetta, kyseessä on pääesikunnan entisen tiedustelu­päällikön, kansanedustaja Pekka Toverin (kok) mukaan jopa kolmannes Venäjän Kaukotoiminta­ilmavoimien lentokuntoisesta pommikone­kalustosta.

- Eli merkittävä määrä, ja merkittävää, että ne joutuvat jättämään oman tukikohtansa Engelsissä väistääkseen Ukrainan iskuja. Tuki ja ylläpito on rakennettu Engelsiin, joten Olenjassa joudutaan toimimaan tilapäisratkaisuilla, Toveri sanoo.

Huhtikuu 2023. Yksi Tu-95 rullaa pois kiitotieltä kuvaushetkellä, 11 muuta on parkissa sen reunoilla. Tu-160-koneita ei tässä kuvassa näy.

Huhtikuu 2023. Yksi Tu-95 rullaa pois kiitotieltä kuvaushetkellä, 11 muuta on parkissa sen reunoilla. Tu-160-koneita ei tässä kuvassa näy. Kuva: Planet Labs PBC

Viime viikonloppuna Ukraina onnistui ilmeisesti iskemään myös Novgorodin lähellä sijaitsevaan Soltsy-2-tukikohtaan ja tuhoamaan yhden Tu-22M3-koneen siellä. Venäjä vastasi tiettävästi siirtämällä sieltäkin pommikoneita Olenjaan.

Lue lisää: BBC: Ukraina tuhosi Venäjän lippulaivapommikoneen

- Kertoo Venäjän ahdingosta, kun ei kyetä suojaamaan edes strategisten pommikoneiden tukikohtaa satojen kilometrien päässä Ukrainan rajasta. Se kertoo Venäjän ilmavalvonnan ja ilmapuolustuksen puutteellisesta kyvystä, Toveri toteaa.

Olenja on aiemminkin ollut Venäjän strategisen pommikonelaivaston keskeinen tukikohta Tu-22M3-koneineen. 3,5 kilometriä pitkä kiitotie mahdollistaa myös suurimpien koneiden operoinnin. Olenja on myös osa tärkeää arktista suuntaa.

Tu-95- ja Tu-160-koneet ovat tulleet tunnetuiksi siitä, että niiden avulla Venäjä osoittaa mahtiaan ulkomaailmalle.

Koneet tekevät usein näytösluonteisia pitkiä lentoja kansainvälisessä ilmatilassa esimerkiksi Pohjois-Atlantille, jossa Nato-maiden hävittäjät käyvät tunnistamassa niitä. Vastaavaa tekee aika ajoin myös Yhdysvallat jättimäisillä B-52 Stratofortress -pommikoneillaan.

Tu-95

Kuva: Defense Ministry of Japan / Reuters

Käyttöönotto: 1956

Nato-koodinimi: Bear, karhu

Pituus: 46 m

Siipien kärkiväli: 50 m

Huippunopeus: 925 km/t

Maksimilentoonlähtöpaino: 170?000 kg

Tupolev Tu-95 on Venäjän strategisen pommikonekaluston työjuhta, joka on varustettu neljällä Kuznetsov NK-12 potkuriturbiinimoottorilla. Eri suuntiin pyörivät potkurit tekevät siitä yhden nopeimmista potkurikoneista maailmassa ja samalla erittäin äänekkään. Se kykenee kantamaan jopa 15?000 kilon ohjuslastin ja laukaisemaan myös ydinkärjellä varustettuja ohjuksia, jotka on kytketty koneen alle. Venäjällä arvioidaan olevan koneita tällä hetkellä noin 55, mutta toimintakuntoisten määrästä ei ole tarkkaa tietoa.

Tu-95 ja Tu-160 vetävät vertoja sille sekä koossa että suorituskyvyssä. Nekin ovat lentäviä pommivarastoja, joiden tulivoima on valtava. Ne kykenevät kantamaan ja laukaisemaan myös ydinkärjellä varustettuja ohjuksia.

Olenjasta on koneiden myötä tullut yhä tärkeämpi tukikohta Venäjälle Ukrainaa vastaan.

- Koska Venäjän taktiset hävittäjäkoneet eivät voi toimia Ukrainan yllä ilmatorjunnan takia, strategiset pitkän matkan pommikoneet ovat Venäjälle ainoa tehokas keino iskeä ohjuksilla jatkuvasti syvälle Ukrainaan. Niillä on sama merkitys kuin ballistisilla Iskander-M-ohjuksilla, aeroballistisia (Kinzhal-) ohjuksia laukaisevilla MiG-31K-koneilla sekä Kalibr-ohjuksia ampuvilla laivaston aluksilla, Justin Bronk selittää.

Bronk näkee, että tukikohdan sijainnilla ei sinänsä ole merkitystä Venäjälle koneiden toiminnan kannalta.

- Sekä pommikoneilla että niiden yleisimmin laukaisemilla H-101-ohjuksilla on niin pitkä kantama, että tukikohta ei aseta niille rajoituksia sen paremmin laukaisupaikan kuin kohteenkaan suhteen, Bronk muotoilee.

Tu-160

Kuva: Ministry Of Defence Of The Russia / ZUMA / MVPhotos

Käyttöönotto: 1987

Nato-koodinimi: Blackjack

Pituus: 54 m

Siipien kärkiväli: 55 m (levitettynä)

Huippunopeus: 2?200 km/t

Maksimilentoonlähtöpaino: 27?5000 kg

Tu-160 on maailman suurin ja painavin yliäänipommikone. Sitä vauhdittavat neljä jälkipolttimella varustettua Samara NK-321 -suihkumoottoria. Kone tunnetaan myös nimellä valkoinen joutsen, ja sen erikoisuus ovat taaksepäin kääntyvät siivet. Se kykenee kantamaan jopa 45?000 kilon ohjuslastin sisällään ja laukaisemaan myös ydinkärjellä varustettuja lyhyen kantaman ydinohjuksia. Venäjällä on koneita tällä hetkellä 16.

Periaatteessa koneet voisivat nousta ilmaan vaikka toiselta puolelta Venäjää ja suorittaa silti tehtävänsä Ukrainassa.

Pekka Toveri ei usko, että koneiden siirto Olenjaan olisi viesti Suomelle esimerkiksi Nato-jäsenyyden vuoksi, vaikka Venäjä on varoitellut sen johtavan ennen pitkää "sotilasteknisiin" toimiin Suomen kohtaan.

- Pakon edessä tehty ratkaisu. Suojaväistö, Toveri kuittaa siirron Olenjaan.

Hän vastaa IS:n kysymyksiin työmatkalta sähköpostitse satelliittikuvat nähtyään.

- Siinä vaiheessa, kun tukikohtaan aletaan rakentamaan kykyä pysyvään toimintaan kyseisille kalustoille, alkaa olemaan kyseessä "sotilastekniset" toimet. Toki tässä voidaan jossain vaiheessa heikkoudesta pyrkiä tekemään hyve ja hyödyntämään tätä viestinnässä. Nythän mitään ei Suomen suuntaan ole ilmeisesti vielä viestitty, Toveri pohtii.

Toisaalta Toveri toteaa, että kun koneet ovat Olenjassa, se helpottaa myös niiden toiminnan tiedustelua Suomen suunnasta, kun ne tuodaan lähemmäs rajaa.

Kesäkuu 2023. Olenjan kentällä on yhteensä 15 Tu-95-konetta. Pekka Toveri kiinnitti huomiota myös siihen, että parkkipaikoillaan näkyvät Tu-22M3-koneet olivat täysin samoilla sijoillaan myös elokuussa, joten on mahdollista, että koneita ei enää käytetä.

Kesäkuu 2023. Olenjan kentällä on yhteensä 15 Tu-95-konetta. Pekka Toveri kiinnitti huomiota myös siihen, että parkkipaikoillaan näkyvät Tu-22M3-koneet olivat täysin samoilla sijoillaan myös elokuussa, joten on mahdollista, että koneita ei enää käytetä. Kuva: Planet Labs PBC

Elokuu 2023.

Elokuu 2023. Kuva: Planet Labs PBC

Olenjan koneet tekevät Ukrainan mukaan jatkuvasti varsin erikoisia pommituslentoja.

Ne lentävät ensin yli 3?000 kilometrin matkan laukaisualueelle Kaspianmeren ylle. Kun ohjukset on irrotettu, koneet palaavat pohjoiseen.

Hitaalta Tu-95-koneelta matkaan kuluu yhteen suuntaan jopa neljä tuntia, Mikäli Venäjä käyttäisi pommitustehtävässä Tu-160-yliäänikonetta, matka-aika lyhenisi merkittävästi.

Koneiden ohjukset ovat tyypillisesti H-101- ja H-555-nimellä tunnettuja ilmasta laukaistavia risteilyohjuksia. Kummankin kantama on 3?000-4?000 kilometriä, taistelukärjessä yli 400 kiloa räjähdettä.

Kaspianmeren ilmatilan käyttämistä on selitetty Ukrainassa useallakin seikalla.

Ohjusvarastojensa ehtyessä Venäjä on joutunut kaivamaan varastoistaan myös vanhoja H-55- ja H-22-ohjuksia, joiden toimintavarmuus on heikompi. Siksi laukaisualueen alla on paras olla mahdollisimman tyhjää.

H-22-ohjus iskeytyi ostoskeskukseen Ukrainan Krementshukissa kesäkuussa 2022. Venäjä on käyttänyt laivoja vastaan tarkoitettua vanhaa ohjusta myös maakohteisiin järkyttävin seurauksin.

H-22-ohjus iskeytyi ostoskeskukseen Ukrainan Krementshukissa kesäkuussa 2022. Venäjä on käyttänyt laivoja vastaan tarkoitettua vanhaa ohjusta myös maakohteisiin järkyttävin seurauksin. Kuva: CCTV via Instagram @zelenskiy_official

Ukrainalaisen sotilasasiantuntijan Myhailo Zhirohovin mukaan toinen laukaisualue sijaitsee Kaspianmeren pohjoisrannalla Astrahanin alueella, joka on harvaan asuttua.

- He yrittävät taktiikallaan minimoida harmin itselleen, koska jos ohjuksen laukaisu ei onnistu, se putoaa joko autiolle harjoitusalueelle tai veteen eikä räjähdä. Jos ohjuksen moottori ei toimi, sen taistelukärki ei myöskään laukea, Zhirohov selitti taannoin New Voice of Ukraine -julkaisulle.

Toinen käytännön syy laukaisupaikalle on se, että Etelä-Venäjällä ei juuri siviililentoja nykyisin lennetä, joten ohjuksilla on vapaa reitti kohti Ukrainaa.

Lue lisää: Video: Näin toimii manpads, jolla Ukraina nyt torjuu tehokkaasti risteily­ohjuksia - "ohjus piikille ja puikkoa perään"

Ukrainan ilmapuolustus osaa nykyisin odottaa ohjuksia tietyistä suunnista, ja se on kehittynyt pudottamaan niitä. Siksi Venäjän on jossain vaiheessa uumoiltu vaihtavan laukaisualuetta. Yksi vaihtoehto on Asovanmeri, jonka rannat ovat täysin Venäjän hallussa.

- Koska he yrittävät laukaista ohjuksia eri suunnista Ukrainan ilmapuolustuksen ohittaakseen, en sulkisi pois mahdollisuutta, että vihollinen aloittaisi laukaisut Asovanmereltä, Zhirohov lausui viime toukokuussa.

Ilta Sanoma
dimanche 27 août 2023 10:00:00 Categories: Ilta Sanoma Ulkomaat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.