Ilta Sanoma

Venla Hovi, 35, on suomalaisen jääkiekon nousevia valmentajanimiä.

Venla Hovi, 35, on suomalaisen jääkiekon nousevia valmentajanimiä. Kuva: KALLE PARKKINEN, Eelis Berglund / Lehtikuva, Elina Paasonen, Kuvankäsittely / IS

Venla Hovi rakentaa valmentajanuraa Pohjois-Amerikassa. Lajin parista löytyi myös puoliso.

KANGASALA

Kun Venla Hovi pelasi vuonna 2018 Pyeongchangin olympialaisissa Yhdysvaltoja vastaan, jenkkien riveissä hyökkäsi Amanda Pelkey.

He eivät tunteneet toisiaan. He olivat toisilleen pelkkiä vastustajia.

- Muistin hänestä varmaan ennemmin pelinumeron kuin mitään muuta, Hovi hymähtää.

Pelkey oli numero 37. Suomen puolella taistellut Hovi 9.

Hovi ampui alkulohkokohtaamisessa maalin USA:n verkkoon, mutta takkiin tuli 1-3. Välierissä Yhdysvallat löi Naisleijonat 5-0 ja juhli finaalissa olympiakultaa kaadettuaan Kanadan.

Suomi jäi pronssille.

Hovin ja Pelkeyn tiet kohtaisivat kunnolla vasta myöhemmin.

Pelaajauransa jälkeen Hovi on syöksynyt täysillä valmentajaksi. Kuluva kesä oli hektinen. Hän pyöritti Suomessa kiekkoleirejä Kangasalla ja Porissa.

Kesäkuussa työpaikka lähti alta Pohjois-Amerikassa.

Kaikki kävi äkkiä, puolentoista tunnin varoitusajalla. 35-vuotias Hovi toimi naisten ainoassa ammattilaissarjassa PHF:ssä newjerseyläisen Metropolitan Rivetersin päävalmentajana.

- Tuli sähköposti, että pitäisi mennä Zoom-puheluun. Siellä sain uutiset, Hovi kertoo.

Venla Hovi menetti työpaikkansa, kun PHF-liiga lakkautettiin. Hovi toimi New Jerseyssä Metropolitan Rivetersin päävalmentajana.

Venla Hovi menetti työpaikkansa, kun PHF-liiga lakkautettiin. Hovi toimi New Jerseyssä Metropolitan Rivetersin päävalmentajana. Kuva: Kalle Parkkinen

PHF:n olivat ostaneet pois miljardööri Mark Walton ja tennislegenda Billie Jean King yhdessä naiskiekkoilijoiden pelaajayhdistyksen PWHA:n kanssa. PHWA aikoo aloittaa oman liigansa.

PHF lakkasi kauppojen myötä olemasta ja kaikki sarjan työntekijät menettivät työnsä.

Vaikka elanto haihtui savuna ilmaan, mullistus ja uuden muhiminen saivat Hovin innostumaan.

- Minulla oli ensin sairaan hyvät fiilikset. Olen aina odottanut, että tulisi yksi yhteinen sarja, hän sanoo.

Iso osa naiskiekon huipuista oli vastustanut PHF:ää muun muassa tiukan palkkakaton ja muiden sopimusehtojen takia. Laji oli jakautunut kahtia.

- Ei siinä ollut mitään järkeä, että on ollut kaksi eri puolta. Olen aina ollut sitä mieltä, että pitäisi kehittää yhdessä yksi sarja, jossa on oikeasti kaikki parhaat, Hovi sanoo.

PWHA:n ostopäätös ja suunnitelma käynnistää uusi liiga ensi tammikuussa nostivat hänessä toiveikkuutta.

- Tuli sellainen että jes, nyt se tapahtuu.

Hän odottaa, mitä tuleman pitää, mutta samalla hän etsii töitä. Uuteen sarjaan liittyy epävarmuutta.

Epätietoisuus on PHF:n entisten pelaajien ja valmentajien vallitseva olotila.

Hovi selvittelee vaihtoehtojaan.

- En itsekään tiedä vielä yhtään, että mihin haluan mennä. Vaihtoehtoja on, mutta se on silti vaikea päätös.

Venla Hovi järjesti tänä kesänä kiekkoleirit Kangasalla ja Porissa.

Venla Hovi järjesti tänä kesänä kiekkoleirit Kangasalla ja Porissa. Kuva: Eelis Berglund / Lehtikuva

Hovi on asettanut elämänsä Pohjois-Amerikkaan, jossa hän on asunut vuodesta 2015 asti. Syy on yksinkertainen: Kanadassa ja Yhdysvalloissa on avautunut enemmän mahdollisuuksia.

Heti peliuransa jälkeen suomalainen sai Winnipegistä täysipäiväisen työn taitovalmentajana.

- Koen, että minulla on ollut paremmat mahdollisuudet siellä kuin Suomessa, Hovi sanoo.

- Olen myös huomannut, että omaa pelaaja- ja valmennusuraani on arvostettu siellä enemmän.

Winnipegiläiset eivät nähneet Hovia "naispelaajana" vaan suomalaisena huippukiekkoilijana, joka on samaa sinivalkoista sarjaa Teemu Selänteen ja Patrik Laineen kanssa.

- Se on ollut tosi hyvä ympäristö kehittyä, luoda uraa ja kasvattaa itseluottamusta. En ole ikinä kokenut, että minua olisi eroteltu siellä naispelaajaksi tai -urheilijaksi. Olen mennyt samassa völjyssä kuin kaikki muut.

Venla Hovi, 35, on suomalaisen jääkiekon nousevia valmentajanimiä.

Venla Hovi, 35, on suomalaisen jääkiekon nousevia valmentajanimiä. Kuva: Kalle Parkkinen

Joitain vuosia sitten Hovi oli mukana vanhan pelikaverinsa kiekkoleirillä Alaskassa. Samalla leirillä oli Amanda Pelkey.

- En tuntenut häntä ollenkaan, mutta siellä ystävystyimme. Pidimme yhteyttä ja päädyimme näkemään jossain vaiheessa. Siitä se sitten lähti, Hovi tarinoi ja hymyilee vienosti.

Rakkaus roihahti.

- Amanda on sellainen ihminen, että kun on hänen kanssaan, haluaa olla joka päivä parempi ihminen.

Hovi luonnehtii Pelkeytä jalat maassa -tyypiksi.

- Hän on kotoisin pienestä osavaltiosta Vermontista ja ehkä suomalaisin jenkki, jonka olen tavannut. Hän kohtelee kaikkia ihmisiä ympärillään tosi hyvin.

Hovi ja Pelkey menivät kihloihin vuosi sitten ja naimisiin tänä kesänä. Heidän kotinsa on New Jerseyssä.

Venla Hovi (oik.) ja Amanda Pelkey menivät naimisiin tänä kesänä.

Venla Hovi (oik.) ja Amanda Pelkey menivät naimisiin tänä kesänä. Kuva: VENLA HOVIN KOTIALBUMI

Kun Hovi sai pestin Rivetersin luotsina, Pelkey siirtyi pelaajaksi samaan joukkueeseen. Asiaa edelsi tiukka harkinta.

- Se oli tosi pitkän mietinnän tulos, että onko tämä nyt fiksu päätös lähteä meiltä tähän, Hovi kertoo.

Hän ei nähnyt ongelmaa hierarkiassa tai joukkueen tasa-arvossa. He olivat tehneet jo Kanadassa töitä samassa työpaikassa.

- Olen auttanut häntä hänen leireillään ja hän on auttanut minua minun leireilläni. Jääkiekko on yhteinen intohimomme. Olemme tottuneet tekemään töitä yhdessä.

Hovi huomauttaa, että esimerkiksi naisten koripalloliiga WNBA:ssa on pariskuntia samoissa joukkueissa.

- Monissa lajeissa on näkynyt tällaista, mutta jääkiekko on aika konservatiivinen laji. Aina ajatellaan, että ei voi tehdä näin, mutta miksei voisi, jos se toimii?

Kausi sujui hyvin eikä soraääniä kuulunut.

NHL. Voisiko se olla Hovin päämäärä?

- En osaa sanoa, onko se unelma. Mutta näen sen ihan mahdollisena, että tie voi viedä sinne tulevaisuudessa.

Raportit Hovista ovat lupaavia. Pelaajat luonnehtivat häntä ihmisläheiseksi valmentajaksi, jolle joukkue on aina etusijalla. Hänellä on silmää pienille yksityiskohdille.

Hovi sanoo rakentavansa omaa palettiaan maltilla.

- Yritän jatkuvasti parantaa kommunikaatiotani. Se on yksi tärkeimmistä asioista tässä työssä menestymiseen.

Venla Hovi saavutti pelaajana muun muassa kaksi olympiapronssia ja yhden MM-hopean.

Venla Hovi saavutti pelaajana muun muassa kaksi olympiapronssia ja yhden MM-hopean. Kuva: Elina Paasonen

Hovi kuuluu siihen Naisleijonien sukupolveen, joka oli voittamassa 2010-luvun kahta olympiapronssia. Hän päätti pelaajauransa Espoon dramaattiseen MM-finaaliin huhtikuussa 2019 hopeamitali kaulassa roikkuen.

Herää kysymys, tuleeko Hovista jonain päivänä Suomen naisten maajoukkueen päävalmentaja. Pestiin ei ole koskaan valittu naista, mutta tuo päivä vääjäämättä lähestyy.

Hovi yllättää kommentillaan.

- Olisi makeata valmentaa jotain maajoukkuetta. Ei minulle ole mitään väliä, onko se Suomi vai Ruotsi vai joku muu, hän sanoo.

- Olisi jopa hienompaa olla mukana jossain uudessa jutussa.

Venla Hovi pohtii valmentajanuransa seuraavaa askelta.

Venla Hovi pohtii valmentajanuransa seuraavaa askelta. Kuva: Kalle Parkkinen

Ilta Sanoma
mercredi 16 août 2023 23:08:00 Categories: Ilta Sanoma Jääkiekko

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.