Kuva: Jussi Helttunen
Kun Karoliina sanoi haluavansa myydä seksiä, Jari tuki naisystäväänsä. Heidän parisuhteensa ei ole päätöksestä kärsinyt - kenties jopa päinvastoin.
Jari tilasi oluen, istahti baarin pöytään ja huokaisi syvään.
Naisystävä Karoliina oli tien toisella puolella harrastamassa seksiä toisen miehen kanssa.
- Turvallisuus siinä pelotti, ja siksi halusin olla lähellä, Jari muistelee nyt, kolme vuotta sen jälkeen, kun Karoliina aloitti seksityöt.
Tuolloin Karoliinalla oli vielä päivätyö, seksistä tuli sivubisnes. Tällä hetkellä seksin myyminen on Karoliinan päätyö. Hän myy sitä yleensä Helsingin Kalliossa sijaitsevan työasuntonsa sängyllä, jolla istuu nyt Jarin kanssa.
Seksin myyminen ja ostaminen on Suomessa laillista. Paritus ja ihmiskauppa on sen sijaan laitonta.
Jari asettaa tyynyjä hieman paremmin, jotta istuma-asento olisi mukavampi.
Sitten jutellaan.
Muutamia kuukausia sitten Jari törmäsi Jodelin seksikanavalla keskusteluun, jossa kyseltiin vinkkejä hyvistä seksityöntekijöistä. Kysyjä vaikutti asialliselta, joten Jari suositteli omaa naisystäväänsä. Karoliina sai tiettävästi uuden asiakkaan.
Kovin moni mies tuskin tekisi samaa. Jarille siinä ei ollut mitään outoa.
Alle nelikymppinen Jari ja häntä kuutisen vuotta nuorempi Karoliina tapasivat netin deittipalvelussa keväällä 2017. Jaria viehätti Karoliinan ulkonäkö, puolisen vuotta aiemmin eronnutta Karoliinaa lähinnä Jarin tapa lähestyä häntä. Jarin lähettämästä viestistä huomasi, kuinka tämä oli selvästi lukenut Karoliinan profiilitekstin läpi.
Pari aloitti hyvin nopeasti seksisuhteen. Jari halusi muutakin, mutta joutui odottamaan vastakaikua kuukausien ajan.
Kun ihastuminen oli molemminpuolista, oli aika puhua siitä, millainen suhde käytännössä olisi. Karoliina oli aiemmin ollut vain monogaamisissa suhteissa eli tottunut tapailemaan vain yhtä ihmistä kerrallaan. Jarille taas oli jo jonkin aikaa tuntunut luonnolliselta se, ettei seksi ole vain parisuhteen sisällä tapahtuvaa toimintaa.
Jarin kautta myös Karoliina alkoi suhtautua seksiin avoimemmin ja kokeilunhaluisemmin.
- Sanoisin, että olemme moderneja monisuhteisuusihmisiä, Jari toteaa.
He ovat toistensa primääri- eli pääasialliset kumppanit. Pari ei kuitenkaan asu yhdessä.
Pari puhui seksistä paljon suhteen alusta alkaen. Mistä he tykkäävät, mistä eivät. Millaisia fantasioita on, mihin rajat vedetään - vai vedetäänkö niitä?
Keskusteluissa tuli esille, että Karoliina oli jo jonkin aikaa haaveillut seksityön tekemisestä. Ei netin välityksellä, vaan niin, että kohtaa asiakkaan silmästä silmään ja harrastaa seksiä hänen kanssaan rahaa vastaan. Karoliina halusi tietää, onko hänestä siihen ja miltä työ ihan oikeasti tuntuisi.
Karoliina ei varsinaisesti kysynyt Jarilta hyväksyntää. Ei hänen tarvinnut.
- Ajattelin, että jos se oikeasti kiinnostaa, niin siitä vain sitten. Eihän se liity meidän parisuhteeseen millään tavalla, Jari sanoo.
- Ei niin, Karoliina jatkaa.
Jarin mielestä seksiin liittyvä mustasukkaisuus on lähinnä outoa.
Jarille oli selvää, että Karoliina voi myydä seksipalveluita, mikäli haluaa. Kuva: JUSSI HELTTUNEN
Seksi- ja erotiikka-alalla toimivien ihmisten sekä ihmiskaupan uhrien osallisuutta ja oikeuksia edistävän Pro-tukipisteen toiminnanjohtaja Jaana Kauppinen kertoo, ettei ole olemassa tilastoja tai arvioita siitä, kuinka suuri osuus seksityöntekijöistä on parisuhteessa.
- Sellainen ei kuitenkaan ole mitenkään tavatonta, hän sanoo.
Ensimmäiset kerrat seksityöntekijänä jännittivät Karoliinaa itseään, mutta vielä enemmän Jaria. Karoliina ei halunnut asiakkaita kotiinsa, joten hän joko meni asiakkaan luo tai tapasi tämän hotellihuoneessa.
Karoliinaa jännitti, pystyykö hän tähän työhön. Vaikka hän on hyvin vapaamielinen, hän ei ollut varma siitä, pystyykö hän harrastamaan seksiä maksusta ilman ikäviä tuntemuksia.
Jaria jännitti, että eiväthän asiakkaat kohtele Karoliinaa väkivaltaisesti. Seksityöuran alussa jokainen asiakas on uusi asiakas, jota Karoliina ei vielä tunne.
Ensimmäisten kuukausien ajan Jari meni aina kaiken varalta viettämään aikaa sen rakennuksen lähistölle, jonne Karoliina meni töihin.
- Olin vastapäisessä baarissa oluella tai muuten jossain liepeillä. Että jos Karoliinalle kävisi jotain, niin olisin lähettyvillä.
Ihan kuka tahansa ei välttämättä pystyisi nauttimaan tuopillista tietoisena siitä, että juuri nyt toinen piehtaroi oman puolison kanssa. Jarille tämä ei ollut ongelma.
Suunnilleen siinä vaiheessa, kun olut alkoi olla juotu, Karoliina tuli töistä baariin Jarin luo. Hän saattoi tarjota juuri tienatuilla varoilla seuraavan kierroksen.
Karoliina ja Jari antavat haastattelun huoneessa, jossa Karoliina on tienannut tuhansia euroja vuoden aikana. Kuva: JUSSI HELTTUNEN
ensimmäisen seksityökeikkansa jälkeen Karoliina muistaa tuumineensa, että olipa se siistiä.
Puolen vuoden jälkeen hän innostui seksityöstä oikein kunnolla ja lopetti pian päivätyönsä. Jari helpottui ratkaisusta. Kyseinen päivätyö oli tehnyt Karoliinasta hänen mukaansa onnettoman. Palkka oli kehno ja Jari muistaa, kuinka Karoliinaa kohdeltiin huonosti eikä arvostettu - toisin kuin nyt, kun hän tekee seksityötä.
- Kun Karoliina lopetti ne työt ja keskittyi vain seksityöhön, hän on voinut paljon paremmin. Minusta se on antanut hänelle itsevarmuutta, Jari kertoo.
Karoliina on samaa mieltä. Valtaosa asiakaskohtaamisista on ollut mukavia.
- Olen saanut niistä itselleni onnistumisen kokemuksia. Olen huomannut, että kun olen joskus pitänyt tästä pieniä taukoja, niin alan kaivata sitä, että pääsen tekemään jotain sellaista, jossa tiedän olevani hyvä, Karoliina kertoo.
- Kun asiakas on tapaamisen jälkeen tyytyväinen, olen itsekin tyytyväinen omaan osaamiseeni ja siihen, että asiakas tuli kohdatuksi.
Tyytyväisyys itseensä on edesauttanut myös pariskunnan suhdetta. Suhteeseen on helpompi keskittyä, kun työasiat eivät paina niskassa.
Lisäksi pari on saanut Karoliinan työstä myös kiinnostavan yhteisen keskustelunaiheen. Yksittäisistä asiakkaista he eivät ei voi puhua, mutta Karoliinan kokemukset ovat tosi kiinnostavia Jarin kaltaiselle uteliaalle tyypille
- Siitä saa kiinnostavan ikkunan miesten seksuaalisuuteen. Siihen, mitä miehet oikeasti haluavat. Karoliinan asiakaskohtaamiset ovat vahvistaneet näkemystä siitä, että useimmat miehet on aika jees. Tai sitten Karoliina on vain hyvä valkkaamaan, Jari nauraa.
Karoliinan työasunnossa on pienenpieni alaan liittyvä kirjakasa. Kuva: JUSSI HELTTUNEN
Jarista on hienoa, että Karoliina voi tarjota asiakkaille jotain sellaista, josta asiakas on aiemmin voinut vain uneksia.
Myös Jarilla on ollut suhteen ulkopuolisia seksikokemuksia, toki merkittävästi vähemmän kuin Karoliinalla.
Karoliina on työssään tarkka ehkäisystä ja käy säännöllisesti sukupuolitautitesteissä. Jarin kanssa hän ei käytä kondomia. Ehkäisystä huolehditaan muilla tavoin.
Jari tutustui joitain aikoja sitten uuteen ihmiseen, josta oli seksuaalisesti kiinnostunut. Jari koki, että hänen tuli kertoa tälle henkilölle olevansa suhteessa seksityöntekijän kanssa ja että hän harrastaa tämän kanssa suojaamatonta seksiä.
- Halusin varmistaa, että tämä kolmas osapuoli on ok tämän kanssa, Jari sanoo.
Hän oli.
Karoliina kertoo suhtautuvansa seksiin asiakkaiden kanssa enemmän työnä kuin viihteenä. Asiakkaan kanssa hänen täytyy huolehtia sekä turvallisuudesta - käytännössä siitä, että asiakas käyttää kondomia - että aikarajoista. Siitä huolimatta työseksikin voi olla kuulemma nautinnollista.
Parisuhteessa seksi on spontaanimpaa ja siinä mielessä helpompaa, että Karoliina ja Jari tietävät, mistä toinen tykkää. Tutustuminen on jo tehty.
Karoliinalla on kuukaudessa tavallisesti 10-20 asiakastapaamista. Kuva: JUSSI HELTTUNEN
Vain pari kertaa on käynyt niin, että Karoliina ei ole jaksanut harrastaa seksiä Jarin kanssa työpäivän jälkeen. Tyypillisempää on, että Jari ei ihan joka kerta jaksa harrastaa seksiä, vaikka Karoliina sitä haluaisi.
- Olen huomannut, että tämä työ täyttää hänen seksintarvettaan ainakin jonkin verran, Jari sanoo.
- Ei tämä siviiliseksiä ole hirveästi vähentänyt, Karoliina jatkaa.
Toisinaan Karoliina on valitellut Jarille, ettei ole harrastanut seksiä vähään aikaan, vaikka hänellä olisi ollut edellispäivänä asiakkaita. Tämä kuvastaa Karoliinan mielestä hyvin työseksin ja vapaa-ajan seksin välistä eroa.
Karoliina kertoo, että aloitti seksielämän satunnaista kokeilua lukuun ottamatta mielestään varsin myöhään, yli 20-vuotiaana. Edellisessä suhteessaan hänellä oli vain vähän seksiä. Hän uskoo, että nämä seikat ovat voineet vaikuttaa nykyiseen ammatinvalintaan.
Kuva: JUSSI HELTTUNEN
No entäs se raha sitten?
2020-luvulla on puhuttu paljon sosiaalisen median palvelu Onlyfansista, jossa moni on tehnyt isoja tilejä eroottisella materiaalilla. Tosin vain osa - Onlyfansin keskiarvotienestit ovat 151 dollaria kuukaudessa.
Karoliina ei tavallisesti määrittele hinnastoaan asiakkaiden toiveiden mukaan. Kesto ratkaisee: puoli tuntia maksaa 150 euroa, tunti 250. Kuukausittaiset tienestit vaihtelevat, mutta ne ovat olleet pienimmillään pari tonnin luokkaa, keskimäärin noin 3?500 euroa. Parhaimpana kuukautena bruttotulot ovat lähennelleet kuutta tonnia. Se on lähes kolminkertainen määrä Karoliinan vanhaan päivätyöhön verrattuna - vaikka työtuntien määrä oli tuonakin kuukautena pienempi kuin päivätöissä.
Tavallisesti Karoliinalla on kuukaudessa 10-20 asiakastapaamista. Monesta on tullut vakioasiakas.
Karoliina maksaa tuloistaan veroa yrittäjänä. Asiakkaat maksavat hänelle käteisellä. Karoliina tallettaa rahat yritystililleen automaatilla ja maksaa samalla verot sekä yrittäjän eläkevakuutusmaksun.
- Jos en tekisi näin, vaan veisin joka kuukausi tukun seteleitä pankkikonttoriin, joutuisin aina valehtelemaan mistä rahat ovat tulleet. Ja nopeasti siellä kiinnitettäisiin huomiota tällaiseen.
Vielä silloin, kun seksityö oli Karoliinalle pelkkä sivutyö, hän ei maksanut siitä saaduista tuloista veroa.
Seksityön lisäksi Karoliina tekee freelancer-pohjalta myös muita töitä.
Nykyäänkin Jari tietää aina, milloin Karoliina menee töihin. Karoliina on jakanut työkalenterinsa Jarille.
Enää Jari ei mene edustalle odottelemaan, kun Karoliina menee vieraan miehen kanssa sänkyyn. Yleensä asiakastapaamiset sovitaan Kallion työhuoneelle, joka on Karoliinan nimiin vuokrattu yksiö. Se on tehnyt ammatin harjoittamisesta helpompaa ja turvallisempaa.
Jos asiakastapaamisia on muualla, Karoliina jakaa puhelimellaan sijaintinsa Jarille keikkansa ajaksi. Jarin ei koskaan ole tarvinnut tulla paikalle, vaikka joskus asiakas on ollut huumeiden vaikutuksen alaisena ja joskus yrittänyt vaatia, että seksiä harrastettaisiin ilman kondomia.
- Mutta en pelkää enää sitä, kun Karoliina menee töihin, Jari sanoo ja hymyilee.
Karoliinalle ja Jarille on aivan se ja sama, jos joku tuomitsee heidän parisuhteensa tämän jutun luettuaan. Heille järjestely toimii, ja vain sillä on väliä.
Jari kertoo, ettei koskaan ole ollut näin hyvässä suhteessa. Seksin ja seurustelun suhteen ei tarvitse kipuilla. Kuva: JUSSI HELTTUNEN
Karoliina toivoo, että ihmiset miettisivät itse oman kantansa sen suhteen, miten voi, saa ja pitää elää. Hän ja Jari ovat esimerkkejä siitä, että kaiken ei tarvitse mennä kuten on opetettu.
- Kenelle tällainen suhde tekee hallaa? Onko niin paha asia, jos ihminen, jota rakastaa, harrastaa toisen kanssa seksiä? Millä tavalla se vähentää rakkautta heidän välillään?
Pari ei yritä viestittää, että kaikkien pitäisi ryhtyä polyamoriaan tai seksityöhön.
- En halua, että tätä alaa glorifioidaan, pidetään voimaannuttavana ja feministisenä tekona, Karoliina sanoo.
Hän sanoo suoraan, ettei työ sovi kaikille. Eihän Karoliinakaan ollut aluksi varma, sopiiko se hänelle.
Tällä hetkellä se tuntuu hyvältä, ja tunnetta tukee oman miesystävän kannustava suhtautuminen.
- Tiedän, että ei meidän suhde lopu siihen, että teen tätä työtä. Etkä sä tule käyttämään tätä mua vastaan tai ala katkeraksi, Karoliina sanoo Jarille.
Jari puistelee päätään.
- Kun eihän siinä ole mitään, mistä katkeroitua.
Haastateltavien nimet on muutettu heidän yksityisyytensä suojaamiseksi.
TetraSys Oy.