Kuva: Janne Aaltonen / IS

Viivi Koivisto kokee, että Suomen terveydenhuolto on pettänyt hänet. Koivisto on kärsinyt puolet elämästään tietystä ääniyliherkkyyden muodosta, josta häntä hoitavat tahot eivät usein olleet kuulleetkaan.

Aivan kuin päässä olisi naksahtanut.

Teini-ikäisenä Viivi Koivisto hyökkäsi useamman kerran isänsä kimppuun. Löi, puri ja nipisteli.

Hyökkääminen ei johtunut siitä, että hän olisi ollut vihainen isälleen tai olisi halunnut satuttaa häntä.

Syynä oli se, ettei Koivisto kestänyt ääniä, jotka syntyivät, kun isä söi. Äänet olivat ihan tavallisia, mutta Koivistolle liikaa.

- Häpesin reaktiotani tosi paljon, Koivisto, nyt 20, kertoo.

Koska Koivisto ei halunnut satuttaa isäänsä, hän päätyi lopulta satuttamaan itseään. Viiltelyn vuoksi hän on joutunut suljetulle osastolle.

Koiviston mukaan kaiken taustalla on misofonia, josta Koivisto on kärsinyt kymmenvuotiaasta lähtien. Misofonia on ääniyliherkkyyden laji, jossa ihmisen sietokyky on hyvin spesifisti heikentynyt tietyille päivittäisille harmittomille äänille. Äänet eivät tällöin vain ärsytä, vaan ne esimerkiksi laukaisevat ahdistusta muistuttavia tuntemuksia ja jopa raivoa.

Koiviston kokemus on, että suomalaisessa terveydenhuollossa misofoniasta tiedetään hurjan vähän. Sille ei esimerkiksi ole olemassa virallista diagnoosia. Koivisto on saanut hoitoa, mutta vain masennukseen.

Koiviston mukaan masennukseen hänet ajoi misofonia.

Turkulaisen Viivi Koiviston lapsuus oli autuas. Hän oli onnellinen ja täynnä elämäniloa. Hupsu lapsi, jolla oli vilkas mielikuvitus.

Viivi Koiviston lapsuus oli ihanaa aikaa. Sitten hän täytti 10 vuotta. Kuva: Janne Aaltonen/IS

10-vuotiaana kaikki muuttui. Tietyt perheenjäsenten ja kavereiden päästämät tai tuottamat äänet alkoivat aiheuttaa fyysisiä reaktioita, lähinnä ahdistuksen oireita. Äänet liittyivät lähes aina syömiseen ja juomiseen.

- Eihän 10-vuotias tiedä, mitä ahdistus on. Mutta koko ajan oli jatkuva inhottava tunne rinnassa ja vatsassa. Sitä ei päässyt karkuun, Koivisto sanoo.

Ruokapöydässä Koivisto huusi, kun muut söivät. Hän käski heitä olemaan hiljaa.

Hyvin pian hän osasi yhdistää ahdistavat tuntemukset ääniin. Hän vetäytyi omiin oloihinsa, jotta ei joutuisi altistumaan äänille. Hän saattoi makoilla huoneessaan kuulosuojaimet korvilla ja jopa nukkua niiden kanssa.

Koivisto kertoi ongelmasta äidilleen. Kävi ilmi, että äidillä oli ollut samanlaista oireilua.

Mistään ei kuitenkaan löytynyt kunnolla tietoa siitä, mistä oli kyse.

- Löydettiin sellainen termi kuin misofonia, mutta kirjoitukset siitä olivat lähinnä englanniksi.

Fakta

Misofonia on monimutkainen oire. Aivotutkimusten mukaan misofonia johtuu siitä, kun toistaiseksi tuntemattomasta syystä kuulojärjestelmän ulkoiset alueet osallistuvat äänien aiheuttamaan reaktioon.

- Tällöin aivojen osa-alueet ikään kuin yliaktivoituvat, vaikka niiden ei pitäisi, misofoniaan ja muihin häiritseviin kuulo-oireisiin erikoistunut psykologi Kristiina Laakso kertoo.

Yliaktivoituvat osa-alueet ovat vastuussa tunteista, kuten pelosta, vihasta ja ahdistuksesta, niiden käsittelystä ja säätelystä sekä muistista ja päättelystä.

- Aktivoituminen johtaa epänormaaleihin reaktioihin, mikä taas lisää äänten tarkkailua.

Kun misofoniasta kärsivä henkilö kuulee esimerkiksi maiskutusta, hän voi kokea painetta rinnassa, käsivarsissa, päässä tai koko kehossa ja puristaa leukaa tai hampaita taikka kiristää lihaksiaan. Lisäksi hän voi hikoilla tai tuntea sykkeen, ruumiinlämmön tai verenpaineen kohoamisen oireita. Fyysiset oireet ovat samanlaisia kuin silloin, kun olemme hyvin vihaisia, ahdistuneita taikka koemme inhoa tai pelkoa.

Reaktio on tyypillisesti voimakkaampi, jos sen laukaisee perheenjäsen. Äänien voimakkuus ei taas Laakson mukaan vaikuta misofonisten reaktioiden voimakkuuteen.

Misofoniaa voi esiintyä misokinesian kanssa tai ilman sitä. Misokinesialla tarkoitetaan, että henkilö ärsyyntyy jo siitä, että näkee ihmisten syövän tai esimerkiksi heiluttavan jalkoja.

Laakson mukaan misofonia puhkeaa tyypillisesti noin 10-12-vuoden iässä. Misofoniaa voi esiintyä henkilöillä, joilla on tai ei ole kuulosairauksia tai kuulo-oireita, psykiatrisia häiriöitä ja hermoston kehitykseen liittyviä neurologisia oireita. Aluksi on tärkeää tehdä kuuloon liittyvät tutkimukset ja poissulkea mahdolliset muut oireet, kuten neurologiset tai psykiatriset oireet, joihin voi liittyä misofonian kaltaista reaktiota ja joiden hoito voi olla ensisijaista.

- Suosittelen lähestymään misofoniaan perehtynyttä asiantuntijaa, jotta saa tiedon siitä, mitä oireiden suhteen kannattaa ja mitä ei kannata tehdä.

Koivistolla misofonian oireet pahenivat teini-ikää kohti. Pääasiallisina lähteinä olivat yhä läheisten syömisestä ja juomisesta kuuluvat äänet. Uusina altistavina ääninä joukkoon olivat tulleet niiskutus ja köhiminen.

Äänet aiheuttivat yhä paljon ahdistusta ja inhotusta, mutta nyt myös vihaa ja aggressiivisuutta.

Koivisto oli syönyt jo vuosia joko eri aikaan kuin muu perhe tai kokonaan eri huoneessa. Jo äänet siitä, kun lautasia laitettiin pöytään, ahdistivat. Niin sekin, jos hän näki, kun joku perheenjäsen - lähinnä isä - syö. Kuulosuojaimistakaan ei ollut enää apua.

Isäsuhteessa ei ollut vikaa. Koivisto ei tiedä, miksi isän äänet häiritsivät eniten. Isä oli ainoa, jonka kimppuun Koivisto oireyhtymänsä vuoksi kävi.

13-vuotiaana Koivisto koki ensimmäisen kerran masennusoireita. IS on nähnyt diagnoosin, jonka mukaan Koivistolla on todettu määrittämätön masennustila.

- Masennukseen on harvoin vain yhtä syytä, mutta yksi varma oli jatkuva ahdistus äänistä, Koivisto sanoo.

13-vuotiaana Koivisto myös viilteli itseään ensimmäisen kerran.

- Koska misofonia aiheutti pakonomaisen tarpeen satuttaa joko toista ihmistä tai itseä, niin valitsin itseni.

Hän ei usko, että olisi koskaan alkanut satuttaa itseään ilman misofoniaa.

Yläkoulun aikana Koivisto joutui itsetuhoisuuden vuoksi osastolle kahden viikon ajaksi.

Viivi Koivisto pakeni ahdistavia ääniä omaan huoneeseensa, josta hän ei juuri poistunut. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Misofoniaa on Koiviston mukaan vaikea ymmärtää, jos ei itse kärsi siitä.

Moni saattaa kokea esimerkiksi maiskuttamisen tai ryystämisen ällöttävänä. Ällöttävyydestä on kuitenkin pitkä matka ahdistukseen ja vihaan.

- Vaikea sanoa, mikä siinä on. Tätä on vaikea selittää ulkopuolisille, Koivisto kertoo.

Ymmärtämisen haastetta lisää se, että hyvin usein misofoniaa potevat kokevat vain lähipiiriinsä kuuluvien henkilöiden päästämät äänet ahdistavina. Esimerkiksi tuntematon henkilö voisi maiskutella ja mässäillä Koiviston edessä vailla pelkoa, että Koivisto hyökkää kimppuun. Tuolloin maiskutus saattaisi ällöttää Koivistoa, kuten se ällöttää ketä tahansa muutakin.

Koivisto pystyy syömään samassa pöydässä esimerkiksi poikaystävänsä vanhempien kanssa. Se tuntuu kyllä oudolta, mutta vain siksi, ettei Koivisto ole tottunut syömään muiden kanssa. Sitä hän ei ole kotonaan vuosiin tehnyt.

Itsetuhoisuuden lisäksi misofonia on aiheuttanut Koivistolle seksuaalisen trauman.

Esimerkiksi isän syöminen aiheutti Koivistossa pakene tai taistele -tunteen. Keho oli täynnä adrenaliinia. Adrenaliini johti Koiviston kohdalla ei-toivottuun fyysiseen kiihottumiseen. Etenkin lapsena tätä oli hyvin vaikeaa ymmärtää.

- Varsinkin siksi, kun tämä aiheutui perheenjäsenistä. Mulla oli pitkään siitä ihan kamala tunne. En osannut lapsena sanoittaa sitä, enkä ymmärtänyt, miksi tällaista piti kokea, hän sanoo.

Nuorena Viivi Koivisto nukkui usein kuulosuojaimet korvillaan. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Seksuaaliterapeutti Jonna Närhi kertoo, että pelko voi laukaista naisilla fyysisen kiihottumisen. Fyysinen kiihottuminen ei tarkoita sitä, että henkilö on henkisesti kiihottunut, vaan kyse on primitiivisestä suojamekanismista.

- Se juontaa juurensa muinaisiin aikoihin, jolloin naisen riski joutua esimerkiksi raiskauksen uhriksi oli suuri. Kun adrenaliinia on kehossa paljon, se voi yhä reagoida näin, Närhi sanoo.

Tällaiset kokemukset ja niistä aiheutunut häpeä olivat suurimpia syitä sille, että Koivisto salasi syndrooman kavereiltaan. Miten hän selittäisi kenellekään esimerkiksi sen, että on joidenkin äänien vuoksi väkivaltainen muita kohtaan?

Muutamia vuosia sitten hän yritti kertoa misofoniasta ystävälleen, mutta tuli väärinymmärretyksi. Ystävä ymmärsi asian niin, että Koivisto kuulisi olemattomia ääniä ja että hänellä olisi skitsofrenia.

- Silloin ajattelin, ettei kukaan ymmärrä.

Kesällä Koivisto havaitsi Tiktokissa trendin, jossa monet jakoivat elämänsä suurimpia salaisuuksia. Hän päätti, että on nyt valmis kertomaan kokemuksistaan.

- Ajattelin, että jos joku löytää tästä jonkin samaistumispinnan, niin olisi tosi kiva. Sinne on nyt tullut paljon kommentteja ihmisiltä, joilla on samanlaisia kokemuksia. Moni on lähestynyt mua yksityisviesteillä. On mahtavaa, että joku luottaa muhun tällaisen asian kanssa.

Näille joillekin ei välttämättä edes ole tarjolla muunlaista apua kuin yksittäisten vertaisten kokemukset.

Koivisto on vuosien ajan käynyt lääkärien, psykologien ja psykiatrien pakeilla misofonian ja osin misofoniasta johtuneen masennuksen vuoksi. Vain harvoin asiantuntija on ollut tietoinen tällaisesta ääniyliherkkyyden muodosta.

- Minä ja äiti olemme joutuneet kertomaan ammattilaisille, mistä oikein on kyse, Koivisto sanoo.

IS on nähnyt Koiviston Omakannasta kirjauksen, jossa kerrotaan Koivistoa häiritsevistä äänistä, mutta ei käytetä termiä misofonia.

Varsinaista apua juuri misofoniaan Koivisto ei koe saaneensa.

- En haluaisi dumata Suomen terveydenhuoltoa, mutta. On vähän petetty olo. En ole saanut sellaisiin asioihin apua, joihin olisi pitänyt saada.

Viivi Korhonen on kertonut kokemuksistaan Tiktokissa. Siellä hän on saanut paljon positiivista palautetta etenkin muilta misofoniaa potevilta. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Johtuuko tietämättömyys siitä, että kyse olisi äärimmäisen harvinaisesta oireyhtymästä?

Varsinaisesti ei. Suomessa misofonian ja muiden kuulo-oireiden hoitoon erikoistunut Audexin psykologi Kristiina Laakso kertoo, että kansainvälisten tutkimusten mukaan misofoniaa esiintyy noin 15 prosentilla ihmisistä. Oireet ovat yleensä lieviä.

- Vaikeaoireista misofoniaa esiintyy paljon pienemmällä osalla, noin kolmella tuhannesta, hän sanoo.

Suomen väestöstä vaikeaoireisesta misofoniaa potisi tällöin noin 16?700 ihmistä.

Tietämättömyys johtuu hänen mukaansa ennemminkin siitä, että kyseessä on hyvin spesifi kuulo-oire, jonka hoito edellyttää häiritsevien kuulo-oireiden erityisosaamista.

Psykologi Kristiina Laakson mukaan vaikeaoireista misofoniaa esiintyy noin kolmella ihmisellä tuhannesta. Kuva: Ville Laakso

Laakso on huomannut, että vaikka misofonialle ei ole virallista diagnoosia, termi on näkynyt lääkärien potilas­kertomuksissa sekä esimerkiksi opiskelu­terveyden­huollossa viime vuosina aiempaa useammin. Hänestä olisi hyvä, jos oireelle saataisiin virallinen diagnoosi. Laakso uskoo, että se lisäisi ymmärrystä oire­yhtymästä ja sen vaikuttavasta hoidosta.

- On olennaista ymmärtää, että on olemassa eri tasoista misofoniaa. On muistettava, että misofonian oireita laukaisevat äänet voivat ärsyttää ketä tahansa. Misofoniasta voi olla kyse vasta silloin, jos äänet vaikuttavat merkittävästi henkilön toimintakykyyn, arkeen ja vuorovaikutussuhteisiin.

Oireista kärsivä voi herkästi alkaa välttää tilanteita, joissa altistuu häiritseville äänille. Hän saattaa esimerkiksi jättää osallistumatta perheen yhteiselle päivälliselle.

- Välttämiskäyttäytyminen vaikuttaa sosiaaliseen verkostoon ja ihmissuhteisiin, mikä voi johtaa sosiaaliseen eristyneisyyteen ja lisätä riskiä psyykkiseen oireiluun. Hoitamattomana se voi aiheuttaa merkittävää ahdistuneisuutta ja masennusta sekä haitata oireesta kärsivän potilaan ja hänen perheensä elämänlaatua. Apua tulisi saada mahdollisimman varhain, jotta välttämiskäyttäytyminen ei vahvistuisi eikä lisääntyisi, Laakso kertoo.

Laakso kuuluu kansainväliseen asiantuntijaryhmään, joka tarjoaa misofonian häiritsevyyden vähentämiseen erikoistunutta hoitoa kognitiivisen käyttäytymisterapian (CBT) menetelmin. Hoidon tähtäimenä on saada oireen häiritsevyys laskemaan niin, että henkilö voi elää hyvää elämää, vaikka altistuisi aiemmin häirinneille äänille.

Viivi Koivisto on asunut omillaan parin vuoden ajan. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Viimeisen kahden vuoden aikana Viivi Koivisto on alkanut löytää itseään uudelleen. Misofonia on yhä päivittäin läsnä, mutta ei niin voimakkaasti kuin aiemmin.

Parempaan suuntaan etenemiselle on simppeli syy. Vuonna 2021 Koivisto muutti omilleen. Enää hän ei joudu kohtaamaan niin usein ääniä, jotka tekivät hänet ahdistuneeksi ja väkivaltaiseksi.

Tämä ei kuitenkaan ollut se tapa, jolla Koivisto toivoi saavansa ongelmaansa apua.

- Eihän se kotoa muuttaminen vie oireyhtymää pois. Jos olisin jäänyt kotiin, niin sama meno olisi jatkunut.

Koivisto toivoo, että oireyhtymästä kärsivät eivät lopettaisi avun hakemista, eivätkä hautautuisi huoneen perälle häpeämään oireitaan.

- Jos tästä puhuttaisiin enemmän, niin ammattilaiset voisivat ottaa tästä paremmin koppia.