23-vuotias Ida haluaa näyttää vampyyriltä, ahmii kauhuelokuvia ja haaveilee työstä ruumishuoneella. Kaikki eivät aina täysin ymmärrä sitä.
Kuva: Helena Heiskanen
Tv-tasolla lepää vitivalkoinen ihmisen pääkallo. Ida, 23, täsmentää nopeasti, ettei kallo ole aito, vaan koriste-esine. Ainakin näin hänelle sisustusliikkeessä sanottiin.
Sen sijaan aitoa tavaraa ovat kallon viereen aseteltu täytetty sammakko ja seinällä roikkuva kuivattu lepakko.
Ikkunaa peittää paksu samettinen verho. Sen takaa asuntoon pääsee luonnonvaloa niukasti.
- Viihdyn hämärässä paremmin kuin kirkkaassa auringonpaisteessa.
Niin tekevät myös tarujen vampyyrit, jollainen Ida on itsekin - ainakin hammaskaluston osalta.
- Operaatio kustansi noin 155 euroa per hammas, eli yhteensä reilut 300 euroa. Oli kyllä kaikin puolin hyvä sijoitus. En kadu päivääkään, Ida sanoo.
Vampyyrihampaat pysyvät tiukasti paikoillaan vuorokauden ympäri. Jos niistä haluaa eroon, täytyy poistoa varten varata aika hammaslääkärille. Niitä ei pysty irrottamaan omin päin.
Ida haaveili vampyyrihampaista vuosia, ennen kuin hän viime keväänä uskalsi hankkia sellaiset.
Mielenkiinto vampyyrien ulkonäköä kohtaan oli herännyt jo ala-asteikäisenä. Erityisesti Idaa inspiroi 1990-luvulla julkaistu kauhuelokuva Veren vangit (Interview with the Vampire), joka perustuu Anne Ricen suosittuun samannimiseen romaaniin. Elokuvaa tähdittävät Tom Cruise ja Brad Pitt.
- Itse en muutoin viehäty Cruisesta, mutta elokuvassa hän näytti aika hyvältä pitkien hiusten ja "vampyyriolemuksen" takia.
Idan mieleen porautui etenkin kohtaus, jossa vampyyri Lestatia näyttelevä Cruise imee terävillä kulmahampaillaan verta naisen rinnan alueelta.
- En itse harjoita veren imemistä, mutta jotenkin tuo kyseinen kohtaus oli visuaalisesti todella kiinnostava. Tilanne kuvattiin eräällä tapaa hyvin eroottisena.
Sittemmin Ida on nähnyt niin Draculan kuin myös lukuisia muita aihepiiriin liittyviä sarjoja ja elokuvia. Twilightitkin hän katsoo joka syksy, vaikka ne eivät lempielokuviin lukeudukaan.
Mikä Idan mielestä on vampyyreissa kiehtovinta?
- Vampyyrit ovat kauniita ja esteettisesti upeita. Elokuvissa he ovat aina niin laitetun näköisiä. Samaten minua viehättää synkkyys, jonka keskellä vampyyrit elävät, Ida kuvailee.
Ida kuvailee itseään tyylillisesti "1970-luvun vampyyriksi". Kuva: Helena Heiskanen
Tänään Ida on sonnustautunut kokomustaan asuun. Muunvärisiä vaatteita ei hänen vaatekaapistaan kovin montaa löydy.
Läpikuultavassa paidassa on alaspäin levenevät, velhomaiset hihat. Idan ystävät kuvailevat häntä usein gootiksi, mutta sellaiseksi hän ei itseään täysin miellä.
- Olen mielestäni sellainen 1970-luvun vampyyri. Tyylissäni yhdistyy vanhan ajan muodille ominaiset yksityiskohdat ja piirteet.
Ihoa koristavat tatuoinnit lähes koko vartalon mitalta. Katseen kiinnittää erityisesti kaulan alueelle tatuoitu teksti "Born to die", suomennettuna "Syntynyt kuolemaan". Teksti on peräisin Lana Del Rayn samannimisestä kappaleesta. Ida on kuunnellut Rayn tuotantoa teini-ikäisestä lähtien.
Idalla on noin 60 tatuointia ja halu hankkia niitä vielä lisää.
- Oon ollut aina tosi kiinnostunut tatuoinneista. Kutosluokalla koulun pihaan ajoi viikoittain kirjastoauto. Kävin lainaamassa sieltä tatuointikirjoja. Lisäksi leikin mummon kanssa leikkiä, jossa hän meikkikynällä ikään kuin piirsi minulle tatuointeja, Ida muistelee hymyillen.
Danny-koira nuuhkii täytettyä sammakkoa, joka on yksi Idan asunnon persoonallisista sisustuselementeistä. Kuva: Helena Heiskanen
Käsivarsista löytyy leimoja moneen lähtöön: esimerkiksi karhunloukku- ja veitsitatuoinnit. Rintakehältä tuijottaa lepakon pää.
Tatuointien teema ei ole pelkkää synkkyyttä. Käsivarren yläosassa koreilee esimerkiksi tatuoitu bratz-nukke.
- Olen rakastanut bratzeja pienestä pitäen. Tykkään siitä, miten laitettuja ne ovat. Kehonmuokkaus ja erilaiset kauneustoimenpiteet kiinnostavat minua.
Ida on käynyt myös muissa esteettisissä toimenpiteissä vampyyrihampaiden lisäksi. Idalla on esimerkiksi huulissa täytettä ja kasvoissa botoxia. Tatuointien lisäksi Idalla on erilaisia lävistyksiä. Vampyyrihampaat ovat erikoisin operaatio, mitä hänelle on tehty.
Synkkyyteen, mystiikkaan ja kuolemaan liittyvät teemat ovat olleet aina lähellä Idan sydäntä. Se tulee selväksi myös hänen musiikkimakunsa perusteella.
Ville Valon melankolinen ääni täyttää Helsingin kantakaupungissa sijaitsevan yksiön. Ida on kuunnellut HIM-yhtyettä niin kauan kuin muistaa.
- Ville Valon ulkonäössä on hieman sellaista vampyyriestetiikkaa. Ja samoin on kyllä esimerkiksi Jyrki 69:ssä!
Vampyyrielokuvien lisäksi Ida ahmii kaikenlaisia kauhuleffoja. Idasta niiden katselu tuntuu rentouttavalta.
Ulkomaanreissuilla hän on vieraillut esimerkiksi kidutusmuseossa ja vanhoissa linnoissa sekä kartanoissa. Hän on haaveillut myös reissusta kauhufestivaaleille, jotka järjestetään vuosittain Yhdysvalloissa.
Juhlista Halloween on hänen suosikkinsa. Viimeksi Ida pukeutui Amerikan psykon päähenkilöksi Patrick Batemaniksi. Bret Easton Ellisin kuuluisaan romaaniin pohjautuva elokuva lukeutuu Idan suosikkeihin.
Toisinaan kauhun suurkuluttaja kaipaa myös vaihtelua, ja sitä hän hakee esimerkiksi epookkidraamoista.
- Rakastan elokuvaa Ylpeys ja ennakkoluulo. Pidän Jane Austenista.
Idalla on yhteensä noin 60 tatuointia. Kuva: Helena Heiskanen
Ajatus vampyyrihampaista oli kytenyt Idan mielessä teini-ikäisestä lähtien, mutta intoa vahvisti entisestään sosiaalisen median kuvasto.
Somessa omia vampyyrihampaitaan on esitellyt esimerkiksi Bring Me the Horizon -yhtyeen laulaja Oli Sykes, joka on sittemmin luopunut niistä.
- Tai ainakin siltä vaikuttaa, koska tuoreissa somekuvissa, joissa hän hymyilee, vilahtaa huulten alta vampyyrihampaiden sijaan pehmeäkärkiset kulmahampaat, Ida pohtii.
Idankin hampaat on tehty niin, että jos mieli muuttuu, saa terävät kärjet kokonaan pois.
Kun Ida alkukeväällä päätti tehdä haaveista totta, otti hän yhteyttä useampaan pääkaupunkiseudulla sijaitsevaan hammasklinikkaan.
- Vaikutti, että toiveeni herätti aika paljon hämmennystä. Useampi klinikoista sanoi, että ei heillä ole vastaavasta mitään aiempaa kokemusta.
- Kai se on yleisellä tasolla harvinaista, että joku haluaa itselleen tällaiset vampyyrihampaat.
Idan seinälle on ripustettu aito, kuivattu lepakko. Kuva: Helena Heiskanen
Yhdeltä klinikalta sanottiin suoraan, että kannattaisi miettiä kahdesti, onko tällaisessa mitään järkeä.
- Mielestäni oli aika epäasiallista, että puututtiin tuolla tavalla toisen ihmisen ulkonäkömieltymyksiin. Jäi aika ikävä maku suuhun, Ida kokee.
Tovin tutkailun jälkeen löytyi kuitenkin sopiva taho konsultaatiota varten.
Konsultaatiokäynnin jälkeen hampaat päätettiin toteuttaa yhdistelmämuovin avulla. Muovi muotoiltiin haluttuun muotoon, sen jälkeen kovetettiin kivikoviksi ja lopuksi liimattiin kestävällä liimalla kiinni omaan hampaaseen.
Ennen kiinnitysvaihetta Idalle tehtiin hammastarkastus, jossa katsottiin, että hampaat ovat riittävän hyvässä kunnossa "lisävarustusta" varten. Tarkastus ja vampyyrihampaiden kiinnitysprosessi kestivät yhteensä vain hieman yli tunnin.
Danny-koira on saanut nimensä legendaarisen iskelmätähden mukaan. Kuva: Helena Heiskanen
Esteettiseen hammashoitoon erikoistunut hammaslääkäri Henriikka Hotulainen kertoo, että mikäli vampyyrihampaat haluaa, on yhdistelmämuovi paras vaihtoehto.
Hotulaisen mukaan yhdistelmämuovi ei vaurioita omien hampaiden pintaa tai vaikuta heikentävästi suun hygienian ylläpitoon. Materiaali on samaa, jolla voidaan täyttää esimerkiksi etuhampaiden välissä oleva rako tai tehdä paikkoja hampaisiin.
Maailmalla vampyyrihampaita on teetetty esimerkiksi niin, että oma hammas on hiottu haluttuun muotoon tai vaihtoehtoisesti kulmahampaat on revitty pois ja laitettu implantti tilalle.
- En missään nimessä voi suositella noista kumpaakaan. Jos omaa hammasta hioo runsaasti, voi hammas pahimmassa tapauksessa mennä kuolioon. En myöskään näe järkeä siinä, että oma, terve kulmahammas revitään pois ja korvataan hammas implantilla.
- Lopputulos on aika peruuttamaton, Hotulainen pohtii.
Idan mielestä kuolema on mielenkiintoinen aihe siksikin, että eri puolella maailmaa siihen suhtaudutaan hyvin eri tavalla. Siihen liittyy valtavasti esimerkiksi erilaisia kulttuurillisia käytäntöjä. Kuva: Helena Heiskanen
Elokuvista tutut vampyyrinhampaat ovat hyvin teräväkärkiset. Hyvin teräviä hampaita ei kuitenkaan Idalle voitu tehdä, koska tällöin hampaat hiertäisivät suun limakalvoja.
- Sama tapahtuisi myös silloin, jos kulmahampaista tekisi hyvin pitkät. Se ei ole osa ihmisen luontaista anatomiaa, että on pitkät ja terävät kulmahampaat, Hotulainen sanoo.
Vampyyrihampaat pysyvät hyvinä parhaimmillaan vuosia, tai niin ainakin Idan kulmahampaat tehnyt hammaslääkäri arvioi.
- Minulle sanottiin, että hampaat voivat irrota laitosta heti seuraavana päivänä tai sitten yli viiden vuoden päästä.
Hotulainen vahvistaa, että yhdistelmämuovin pysyvyydestä ei voida antaa takuita. Pysyvyyttä voi kuitenkin edistää esimerkiksi oikeanlaisilla ruokailutottumuksilla.
- Uskon, että jos puraisisin näillä esimerkiksi kovaa tikkaria, niin lopputulos ei olisi kovin hyvä. En välttämättä lähtisi puremaan edes kokonaista omenaa, vaan mieluummin pilkon hedelmän ennen syömistä pieniksi lohkoiksi, Ida sanoo.
Jos yhdistelmämuovista valmistetuista vampyyrihampaista haluaa eroon, poistetaan ne pienen hiomalaitteen avulla hammaslääkärin vastaanotolla. Hotulaisen mukaan poistoprosessi ei vaurioita oman hampaan pintaa.
Ida opiskelee sairaanhoitajaksi ja on jo pitkään työskennellyt vanhusten parissa. Tyypillisen työpäivän aikana hän vierailee ikäihmisten kodeissa ja auttaa arjen askareissa, kuten kaupassa käynnissä.
Idan persoonallinen ulkonäkö herättää muissa aina toisinaan tunteita - niin hyvässä kuin pahassa.
Viime kuussa eräs avustettavista ikäihmisistä kommentoi kauhistelevaan tyyliin Idan ulkonäköä koko tapaamisen ajan. Hän sanoi, ettei suostu lähtemään Idan kanssa kauppaan.
- Minun kanssani ei kuulemma olisi voinut näyttäytyä julkisella paikalla. Hän sanoi, että näytän rikolliselta tatuointieni takia.
- Kyllä nuo sanat kieltämättä aika ikävältä tuntuivat. Yritin vain tehdä työtäni. Tapaamisen päätteeksi tein päätöksen, että en mene kyseisen avustettavan luo enää koskaan.
Se oli onneksi ikävä poikkeus. Yleensä Idan ulkonäköä ei kommentoida ikävään sävyyn. Iäkkäät asiakkaat saattavat esimerkiksi kysyä, onko tatuointien ottaminen sattunut.
Ida on askarrellut omista viisaudenhampaistaan näyttävät korvakorut. Hänellä on myös korvassa hämähäkinseittitatuointi. Kuva: Helena Heiskanen
- Usein monet myös toteavat, että ohhoh, onpa minulla paljon tatuointeja. Ja osa ei kommentoi ulkonäköäni mitenkään.
Idan omilla vanhemmillakin on ollut mielipiteitä tyttären kauneusoperaatioista.
- He ovat saattaneet sanoa esimerkiksi, että ovatko nämä touhuni ihan järkeviä. Kommentointi on kuitenkin ollut sinällään asiallista. Kai he ovat tottuneet vuosien varrella siihen, että olen erilainen, tykkään erikoisista asioista ja keksin aina jotain uutta hullutusta, Ida naurahtaa.
Idalla ulkonäkö on keino toteuttaa ja ilmaista itseään. Hän ei koe ulkonäköön panostamista pinnallisena.
- Mulle tulee hyvä fiilis, kun näytän mielestäni kivalta.
Kuolema ja tuonpuoleinen kiinnostavat Idaa niin kovasti, että hän haaveilee löytävänsä teemaan liittyvän ammatin.
Kuolema on Idan mielestä ainakin suomalaisessa yhteiskunnassa tabu, ja se on yksi syy, miksi kuolemaan liittyvät asiat kiehtovat häntä.
- Tuntuu, että kuolemasta ja siihen liittyvistä asioista ollaan vieraannuttu.
Tällä hetkellä Ida tähtää obduktiopreparaattoriksi.
Obduktiopreparaattori avustaa lääkäriä tai poliisia ruumiinavauksessa ja huolehtii vainajan siirtämisestä avaustilaan, säilytyksestä ja luovuttamisesta.
- Se olisi mun unelmaduuni. Sitten kun olen valmis sairaanhoitaja, alan tarkemmin selvittää, miten tällainen urapolku voisi avautua.
Ida ja Danny-koira viihtyvät Helsingin kantakaupungin yksiössä. Miljöö ei ole vampyyreille perinteisin, eli esimerkiksi vanhanajan linna, mutta viihtyisä silti. Kuva: Helena Heiskanen
Tällä hetkellä Ida on sinkku. Kumppanissaan hän arvostaisi sitä, että myös tämä olisi kiinnostunut tyyliin ja ulkonäköön panostamisesta.
- Ei sitä välttämättä tarvitse olla nimenomaan vampyyriestetiikan fani, mutta ainakin jollain tapaa erikoisempi tyyli on aina plussaa. En haluaisi olla tosi tavallisen näköisen tyypin kanssa.
Nykyisin Ida jakaa arkensa koiransa kanssa. Koiraa ei kuitenkaan ole nimetty Draculan, vaan - ehkä hieman yllättäen - iskelmälegenda Dannyn mukaan.
Syksyä Ida odottaa innolla. Se on hänen lempivuodenaikansa. Danny-koirakin on tyytyväinen, kun voi lenkkeillä hieman viileämmässä säässä.
Syksyn tulo tarkoittaa myös sitä, että on aika suunnitella uutta asua Halloweeniksi. Se on yksi Idan vuoden odotetuimmista päivistä.
TetraSys Oy.