Ilta Sanoma

Kuva: Aleksi Jalava / IS

Petri Happosesta piti tulla ravintoloitsija, mutta nyt hän myy patsaita, joita himoitsevat erityisesti yli 50-vuotiaat naiset.

Kaikki lähti kesätyöstä.

Nuorena Petri Happonen haaveili ravintoloitsijan urasta ja alkoi isänsä ehdotuksesta pyörittää kahvilaa Itä-Suomessa. Kahvin sijaan suosituimmaksi myyntituotteeksi muodostui nopeasti jotain aivan muuta.

Asiakkaat halusivat ostaa hänen puutarhatonttunsa.

Petri Happonen oli nuori opiskelija, kun hän toi ensimmäiset puutarhatonttunsa Puolasta. Niiden suosio yllätti hänet täysin.

Petri Happonen oli nuori opiskelija, kun hän toi ensimmäiset puutarhatonttunsa Puolasta. Niiden suosio yllätti hänet täysin. Kuva: Aleksi Jalava / IS

Happonen oli asetellut punaisen kahvilamökin ympärille kymmeniä puutarhatonttuja. Ne hän osti Puolasta matkalla isänsä ravintolaan Tsekkeihin.

- Puolassa puutarhatontuista oli hirmuinen buumi silloin. Saksalaiset kävivät ostamassa niitä sieltä halvemmalla, Happonen kertoo.

Happonen opiskeli hotelli- ja ravintola-alaa. Hänestä piti tulla ravintoloitsija tai hotellinpitäjä, mutta puutarhatontut muuttivat kaiken.

Puutarhatontut muuttivat Petri Happosen uran suunnan.

Puutarhatontut muuttivat Petri Happosen uran suunnan. Kuva: Aleksi Jalava / IS

Hän haki niitä lisää Puolasta.

- Keskiarvolta heinäkuussa myin 25 tonttua päivässä. Siinä oli hirveä roudaaminen, kun tilat olivat pienet ja tontut piti laittaa yöksi sisälle.

Vuosien varrella kauppa laajentui tontuista muihinkin patsaisiin. Petri Happonen myy nykyään tonttuja enemmän esimerkiksi eläinaiheisia patsaita.

Vuosien varrella kauppa laajentui tontuista muihinkin patsaisiin. Petri Happonen myy nykyään tonttuja enemmän esimerkiksi eläinaiheisia patsaita. Kuva: Aleksi Jalava / IS

Patsaat kiinnittävät ohikulkijoiden huomion, sillä niitä on tien varressa satoja.

Patsaat kiinnittävät ohikulkijoiden huomion, sillä niitä on tien varressa satoja. Kuva: Aleksi Jalava / IS

Happosen vuokraaman kahvilan nimi oli Pikkirilli. Siitä tuli myös hänen yrityksensä nimi.

Vuonna 1996 Joroisille perustettu yritys on muuttanut muutamaan kertaan. Nyt se sijaitsee Juvalla, vilkkaan viitostien varrella.

Uudesta tiestä Happosella ei kuitenkaan ole hyvää sanottavaa. Se romahdutti patsaskaupan.

- Pari vuotta sitten minulla oli vielä kuusi työntekijää. Nyt olen tässä yksin. Jäimme tien alle. Vaati kauheaa taistelua, että saisimme edes kyltit tien varteen, jotka kertoisivat tästä paikasta.

Nyt Pikkirilliin ei pääse taittamaan suoraan tieltä, vaan sinne pitää kääntyä mutkien kautta. Happonen arvelee, että hän on menettänyt paljon sellaisia asiakkaita, jotka pysähtyisivät kauppaan vain sen hauskan ulkomuodon takia.

Tien varsi on täynnä erivärisiä ja kokoisia patsaita. Happosen mukaan nurmella on ainakin kymmenen rekallista tavaraa. Raskaimmat patsaat painavat yli tuhat kiloa.

- On tässä useita tuhansia betonipatsaita.

Petri Happonen työskentelee nykyään patsaskaupassaan yksin. Ennen kuin uusi tie rakennettiin, hänellä oli kuusi työntekijää.

Petri Happonen työskentelee nykyään patsaskaupassaan yksin. Ennen kuin uusi tie rakennettiin, hänellä oli kuusi työntekijää. Kuva: Aleksi Jalava / IS

Petri Happosella on patsaita hyvin erilaisista aiheista.

Petri Happosella on patsaita hyvin erilaisista aiheista. Kuva: Aleksi Jalava / IS

Enää Happonen ei myy niin paljon puutarhatonttuja kuin ennen. Nykyisin suosituimpia patsaita ovat erilaiset eläimet.

Erilaiset eläinaiheet ovat nykyisin suositumpia patsaskaupassa kuin tontut.

Erilaiset eläinaiheet ovat nykyisin suositumpia patsaskaupassa kuin tontut. Kuva: Aleksi Jalava / IS

Kuva: Aleksi Jalava / IS

Patsaita ostavat eniten yli 50-vuotiaat naiset.

- Heillä ei mene rahaa enää perheenperustamisjuttuihin, pystyy ostamaan omaksi iloksi asioita. Karavaanarit myös ostavat aika paljon. Heillä yleensä mahtuu kyytiin paljon tavaraa, Happonen kertoo.

Vaikka puutarhatontut eivät enää vedä yhtä hyvin kuin aiemmin, myös niillä on yhä kysyntää. Loimaalaiset Mirjami ja Lauri Turpeinen ovat kesäkuisena aamuna saapuneet patsaskauppaan nimenomaan tonttujen vuoksi.

Lauri ja Mirjami Turpeinen tulivat Loimaalta asti Juvalle ostamaan puutarhatontulleen emäntää. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt, joten he päätyivät toiseen kaveriin.

Lauri ja Mirjami Turpeinen tulivat Loimaalta asti Juvalle ostamaan puutarhatontulleen emäntää. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt, joten he päätyivät toiseen kaveriin. Kuva: Aleksi Jalava / IS

- Ostimme joskus täältä tontun, ja sille pitäisi emäntä saada, Mirjami Turpeinen kertoo.

Nopeasti selviää, että naistonttuja ei kuitenkaan ole pariskunnan haluamassa koossa. Pienen pohdinnan jälkeen matkaan lähtee tonttu, joka miellyttää silmää.

- Meillä on iso omakotitalon viherpiha, jonka kukkapuskan keskelle tämä tulee, Mirjami Turpeinen kertoo.

Valtava kukko on isoin Petri Happosen patsaista.

Valtava kukko on isoin Petri Happosen patsaista. Kuva: Aleksi Jalava / IS

Ilta Sanoma
mardi 25 juillet 2023 22:05:00 Categories: Ilta Sanoma Taloussanomat

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.