Ilta Sanoma

Helsingin Kampissa sijaitseva pitkän linjan erotiikkaliike on ohikulkijoille tuttu näky. Harva kuitenkaan tietää, mitä kaikkea se kätkee sisälleen.

Kuva: Helena Heiskanen

- Sisään astutaan usein heterona. Sisäpuolella voi olla sitten mitä ikinä lystää, Eero Meronen, 68, tiivistää.

Erotiikkaliike Keltainen Ruusu on monelle tuttu ainakin julkisivultaan. Sijaitseehan se Helsingin keskustassa, lähellä kauppakeskus Kamppia bussiterminaaleineen.

Edes kaikki liikkeen asiakkaat eivät kuitenkaan välttämättä tiedä mitään kaupan erikoisesta takahuoneesta. Sieltä paljastuu 400 neliön kokoinen "Cruising- ja Cinema" -alue.

Käytännössä kyseisellä alueella katsellaan pornoa yksin tai yhdessä muiden kanssa. Sisäänpääsy maksaa 15 euroa, ja lippu on voimassa vuorokauden ajan, yön pikkutunneille asti.

- Usein on niin, että ihmiset käyvät syömässä tai nauttimassa kaljan, ja palaavat sitten takaisin pitämään hauskaa. Jotkut saattavat viettää täällä useita tunteja yhden vuorokauden sisällä, liikkeen toinen omistaja Meronen kuvailee.

Keltainen Ruusu on perustettu vuonna 1996. Liike on toiminut Helsingissä keskustassa siis jo 26 vuoden ajan.

Liikkeen omistavat Tuuli Lehto, 75, ja Eero Meronen, 68 ovat olleet pariskunta yli 30 vuotta.

Kaikki sai aikoinaan alkunsa siitä, kun Lehto työskenteli Ruotsissa elokuvien kääntäjänä. Hän käänsi tunnettuja englanninkielisiä klassikkoelokuvia ruotsiksi ja suomeksi.

Eräänä päivänä Lehtoa lähestyi varakas liikemies, joka kertoi tarvitsevansa apua käännöstöissä. Hänellä oli läjäpäin elokuvia, joihin tarvitsisi muun muassa ruotsinkielisiä tekstityksiä. Lähempi tarkastelu paljasti, että kyse oli pornoelokuvista.

Ensi Lehto kieltäytyi jyrkästi. Eihän hän voisi työpaikallaan kääntää sellaisia elokuvia, ties mitä kollegatkin ajattelisivat.

Liikemies ehdotti kuitenkin niin hyvää palkkiota, ettei Lehto voinut kieltäytyä. Voisihan hän kääntää elokuvia silloin, kun muut ovat jo lähteneet, eli esimerkiksi keskellä yötä.

- Työn määrä perinteisiin elokuviin verrattuna oli sinällään vähäinen. Onhan eroottisissa elokuvissa aika vähän varsinaista puhetta. Puheen sijaan on muunlaista äänimaailmaa, Lehto naurahtaa.

Jonkin ajan päästä Lehto alkoi pohtia omaa uraa erotiikan maailmassa. Voisiko hän myydä kääntämiään elokuvia Suomessa? Asia johti toiseen, ja Lehto onnistui ostamaan itselleen myyntioikeudet.

Muutettuaan Ruotsista Suomeen hän pähkäili, miten elokuvien myyntiprosessi olisi järkevintä potkaista käyntiin.

- Tuohon aikaan koin, että mies olisi parempi tällaisten elokuvien kaupittelussa. Kyselin tuttavaltani, sattuisiko hän tuntemaan hyvää myyjää.

Tunsipa hän ja suositteli taitavaa myyntimiestä, Merosen Eeroa. Niin sai alkunsa vuosikymmenten yhteinen taival niin rakkaudessa kuin bisneksessä.

Pariskunta osti Kampissa sijaitsevan liikkeen rahoilla, jotka olivat tienanneet myymällä Lehdon kääntämiä eroottisia elokuvia.

1990-luvulla erotiikkaliikkeitä ei ollut paljon - ainakaan Suomessa.

- Se oli vähän sellaista hys hys -meininkiä. Pysyin usein aika hiljaa siitä, että minulla ja meillä on tällainen yritys, Lehto muistelee.

Alkuun Keltainen Ruusu toimi puhtaasti välineitä ja leluja myyvänä erotiikkaliikkeenä. Vuosien kuluessa liikkeen yhteydessä oleva kaksikerroksinen, 400 neliön kokoinen taka-alue remontoitiin ja otettiin käyttöön.

Näin syntyi ajanviettopaikka Cruising- ja Cinema, jossa asiakkaita käy vuorokauden aikana keskimäärin noin 50.

Cruising ja Cinema -alueelle kuljetaan myymälän puolelta. Ensin ostetaan tiskiltä pääsylippu. Ulkovaatteet jätetään narikkaan.

Sisään astuessa eteen avautuu pitkä suora käytävä, jota hallitsee punainen valo. Käytävän varrella on lukuisia pieniä koppimaisia huoneita.

Ne ovat kabinetteja, joissa katsotaan pornoa. Kabinetteja on kaksikerroksisella alueella yhteensä 32. Sisustus kopeissa on minimalistinen ja vaatimaton: pieni televisio, roskis sekä puinen penkki.

Elokuvavalikoima vaihtuu päivittäin, ja katseltavana on aina noin 20 eri vaihtoehtoa. Tarjontaan kuuluu niin hetero- homo kuin lesboelokuvia. Merosen vastuulla on valita, mitä elokuvia ohjelmistoon milloinkin kuuluu.

- Eerolla on valtavasti asiantuntijuutta eroottisten elokuvien saralla, Lehto kehuu.

- Gaypornoa katsotaan eniten yöllä. Heteroelokuvat taas on suositumpia sellaisten asiakkaiden keskuudessa, jotka käyvät meillä päiväsaikaan, Meronen kertoo.

Kabineteissa on lukollinen ovi, jolloin elokuvia voi halutessaan katsoa täysin omassa rauhassa. Joitakin koppeja yhdistävien väliseinien keskellä on kuitenkin reikä - niin sanottu "glory hole". Sen kautta voi olla vuorovaikutuksessa viereisessä kopissa oleilevaan kanssakatselijaan. Glory hole mahdollistaa esimerkiksi suuseksin.

Joidenkin koppien välillä on umpinaisen seinän sijaan kalterit. Näin voi halutessaan esitellä itseään samalla, kun toinen katselee. Tällainen saattaa kiinnostaa esimerkiksi ekshibitionisteja, eli ihmisiä, jotka nauttivat olla katseiden kohteina.

Yksittäisten "privaattikabinettien" lisäksi alueelta löytyy olohuoneen näköinen nurkkaus, jossa on sohvia huoneen eri laidoilla ja keskellä valtavan kokoinen ruutu. Huone muistuttaa pientä elokuvateatteria. Sinne voi kokoontua katsomaan pornoa useampi ihminen samaan aikaan.

Eroottisten elokuvien katselu on omistajien mukaan Cruising- ja Cinema -alueen pääasiallinen käyttötarkoitus. Alue on tarkoitettu itsenäiseen oleiluun, mutta halutessaan hauskaa voi pitää myös yhdessä muiden kanssa.

Alakerrasta löytyy myös esimerkiksi seksikeinu. Siispä on mahdollista, että jotkut asiakkaat intoutuvat sooloseksin lisäksi myös keskinäiseen kanssakäymiseen.

- Emme seuraa valvontakameroista tapahtumia. Haluamme taata asiakkaille oman rauhan. Suoraan sanottuna emme tiedä, mitä kaikkea alueella tapahtuu, Lehto sanoo.

Tilassa on nollatoleranssi epäasialliselle käytökselle, kuten seksuaaliselle ahdistelulle. Jos häirintää ilmenee, tilanteeseen puututaan välittömästi.

Käytävien seiniä koristavat eroottiset taideteokset, kuten Tom of Finland -taulut. Koko Cruising- ja Cinema -alue on hämärästi valaistu, mutta alakerrasta löytyy yksi erityisen pimeä nurkkaus: dark room.

Dark roomissa voi harjoittaa eroottista toimintaa ikään kuin "sokkotyylillä". Pimeydessä ei nimittäin näe juuri mitään.

Jos kaipaa pientä taukoa touhuilusta, yläkerrasta löytyy niin kahvio kuin tupakkatila. Kahviossa on nahkaiset pehmeät sohvat ja sieltä löytyy tv-ruutu, joka mahdollista elokuvien katselun myös kahvin nautiskelun lomassa.

Lehdon ja Merosen mukaan valtaosa asiakkaista käy viikonloppuisin ja arkisin töiden jälkeen, mutta myös lounasaikaan riittää kävijöitä.

- Lounasaikaan on helppo käydä katsomassa elokuvia ilman, että jää siitä kiinni tai joutuu selittelemään kumppanille, missä on ollut, Tuuli hymähtää.

Millaisia ovat tyypillisimmät asiakkaat?

- Yleisimmin asiakas on yli 40-vuotias mies, Meronen kertoo.

- Usein tilanne on sellainen, että mies ei voi kotonaan katsella elokuvia kumppanin kielteisen asennoitumisen takia. Tällöin toimiva ratkaisu on tulla katsomaan filmejä omaan rauhaan tänne meidän kabinetteihimme, Lehto jatkaa.

Myös Merosella on näkemys siitä, miksi joku haluaa saapua juuri tänne katsomaan pornoa - laajan elokuvavalikoiman lisäksi.

- Täällä tuoksuu seksi. Ilmapiiri on mukava ja innostava.

Tällä hetkellä, kello 10 aikaan aamulla, ilmassa leijuu erotiikan sijaan puhdistusaineen tuoksu. Paikat putsataan aina tarkasti 6-12 välisenä aikana, kun tila on suljettu kävijöiltä.

Keski-ikäiset ovat asiakaskunnassa edustettuina eniten, mutta asiakkaita käy Cruising- ja Cinema -alueella laidasta laitaan.

Kaikki yli 18-vuotiaat ovat tervetulleita. Nuoren näköisten asiakkaiden kohdalla henkilöllisyystodistus tsekataan aina huolellisesti, jotta täysi-ikäisyydestä saadaan varmistus.

Yksittäisten ihmisten lisäksi myös pariskuntia käy aina silloin tällöin - niin hetero- kuin mies- ja naispareja.

- Pariskunnat voivat hakea täältä potkua arkeen, Meronen sanoo.

Yksinäisiä naisia ei lähtökohtaisesti päästetä sisään. Meronen ja Lehto kertovat havainneensa, että yksin saapuneet naiset ovat yrittäneet myydä seksipalveluita muille asiakkaille.

- Joskus miespuolinen asiakas on tullut minulle kertomaan, että alueella on nainen, joka pyysi seksistä rahaa, Meronen sanoo.

Asiakkaiden seksuaalisesta suuntautumisesta on mahdotonta antaa tilastollisia arvioita. Kävijät saavat touhuta omassa rauhassaan, eikä sitä seurata, minkälaisia elokuvia he katselevat.

Tosin jotain päätelmiä voi tehdä siitä, että Merosen mukaan Priden aikaan asiakasvirta oli poikkeuksellisen runsasta.

- Aina kun alueella on jonkinlainen gaytapahtuma, on asiakkaita erityisen paljon.

Cruising- ja Cinema -alueella moni saattaa uskaltaa tutkia seksuaalisuutensa sellaisia piirteitä, jotka siviilielämässä pidetään visusti salassa. Merosen mukaan ei ole lainkaan tavaton ajatus, että "julkisesti hetero" mies tulee katsomaan alueelle homopornoa.

Lehto ajattelee, että Cruising- ja Cinema -alue on tarvittaessa myös eräänlainen odotushuone. Esimerkiksi lähtiessä yökerhosta, voi joutua odottamaan junaa pitkän aikaa, mikäli asuu hieman kauempana.

- Sen sijaan, että värjöttelisi ulkona, voi tulla meille jatkamaan iltaa ja pitämään hauskaa. Olemmehan viikonloppuiltaisin aamukuuteen asti auki.

Meronen pohtii, että vuosien varrella liikkeen asiakaskunta on muuttunut nuoremmaksi. Myös naisia käy koko ajan enemmän.

- Liikkeeseen tuloa ei enää ujostella samalla tavalla kuin 1990-luvulla. Nykyään erotiikkaliike on vähän kuin maitokauppa. Liike muiden joukossa.

Internet ja digitalisaatio ovat tuoneet bisnekseen omat haasteensa. Dvd-elokuvat eivät enää mene niin hyvin kaupaksi, koska ilmaista nettipornoa on tarjolla loputtomasti.

- Siitä huolimatta meillä käy yhä edelleen paljon asiakkaita, jotka ostavat jopa vhs-elokuvia. He suosivat vanhan liiton meininkiä.

Myös seksivälineitä voi tänä päivänä tilata helposti netistä. Lehto uskoo, etteivät erotikkaliikkeet ole silti katoamassa kivijalkamaisemasta minnekään. Internet on mullistanut markkinoita, mutta se ei korvaa tarvetta asiakaspalvelulle kasvotusten.

Yrittäjäparisunta muistelee, kuinka he veivät liikuntarajoitteiselle asiakkaalle kotiin seksinuken. Asiakas ei olisi itsenäisesti päässyt noutamaan sitä liikkeestä paikan päältä. Kerran Meronen kävi ruuvaamassa seksikeinun asiakkaan kodin kattoon.

Liikkeessä myydään eroottisia tuotteita laidasta laitaan. Mikä on ostetuin tuote?

- Kyllä se on liukuvoide, Meronen kertoo.

Liukuvoidetta ostetaan usein myös ennen kuin astutaan sisään Cruising- ja Cinema -alueelle. Lisäksi mukaan saatetaan ostaa kondomeja tai seksilelu, joka mukailee naisen vaginaa.

Silvano poistuu tyytyväisenä Cruising- ja Cinema -alueelta. Hän ehti vierailun aikana katsoa useamman elokuvan.

Silvano poistuu tyytyväisenä Cruising- ja Cinema -alueelta. Hän ehti vierailun aikana katsoa useamman elokuvan. Kuva: Helena Heiskanen

Alaansa intohimoisesti suhtautuvat yrittäjät haluavat pysyä kärryillä uusimmista innovaatioista. Siksi nyt heinäkuussa heillä on taas edessään jo perinteeksi muodostunut työmatka Hong Kongin erotiikkamessuille.

Lehto kertoo aikoneensa jäädä eläkkeelle jo monta kertaa. Vielä hän ei ole malttanut sitä tehdä, ja Meronen on samoilla linjoilla.

- Aika näyttää, milloin luovun tästä hommasta. On tässä jo tullut kyselyjä, että haluaisimmeko myydä liikkeen, Lehto kertoo.

- Olemme vastanneet, että emme ainakaan toistaiseksi. Sen aika ei ole vielä.

Ilta Sanoma
vendredi 21 juillet 2023 18:55:00 Categories: Ilta Sanoma Seksi & Parisuhde

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.