Ilta Sanoma

Juho Alasaari kotikonnuillaan Euroopan mestarina.

Juho Alasaari kotikonnuillaan Euroopan mestarina. Kuva: Timo Aalto / IS

Euroopan mestari Juho Alasaari oli aikanaan myös lahjakas poikkihuilisti. Sitten seiväshypyn lumo vei laihialaisen mennessään.

Kuortane

Euroopan mestariksi taivuttanut Juho Alasaari, 19, naurahtaa, että arvokisoista palautuminen on sujunut mieluisasti.

- Olen lähinnä vastaillut onnitteluviesteihin, joita on tullut todella paljon, hän kertoo.

Seiväshyppääjä voitti viime viikonloppuna kultaa Espoossa alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa.

- Voittohyppy 571 oli hyvä, mutta ei mikään täydellinen. Asiantuntijat kyllä löytävät siitäkin suorituksesta parannettavaa. Kun ottaa huomioon panokset ja finaalin tilanteen, olihan se kova veto, Alasaari sanoo.

Seiväsmies myöntää, että mestaruuden jälkeisissä hetkissä purkautui monen vuoden työ. Onnitteluhalauksista ei meinannut tulla loppua.

Tunteet olivat pinnassa, kun Alasaaren EM-kulta varmistui. Tyttöystävä Siiri Lithovius halasi mestaria.

Tunteet olivat pinnassa, kun Alasaaren EM-kulta varmistui. Tyttöystävä Siiri Lithovius halasi mestaria. Kuva: Ella Kiviniemi / HS

- Tunteet vaihtelivat laidasta laitaan. Suuren riemun lisäksi tunsin myös melko voimakasta liikutusta onnistumisestani. Paikalla oli paljon läheisiäni, joiden kanssa hetki oli upea jakaa. Kisan jälkeiset tunnit olivat melkoista hälinää ja pyöritystä, mutta en valita.

Ensimmäinen viikko Euroopan mestarina ei ole livahtanut ohi pelkästään kännykkä kädessä. Urheilijan arki ja treenikentälle paluu tapahtuivat jo voittohyppyä seuranneena päivänä.

- Tähtäin on asetettu Kalevan kisoihin. Kausi olisi hieno huipentaa Budapestin MM-kisoihin, johon ranking-pisteeni ainakin tällä hetkellä riittävät.

Kalevan kisat järjestetään Lahdessa 27.-30. heinäkuuta. MM-kisat ovat ohjelmassa 19.-27. elokuuta.

Juho Alasaari on tehnyt mestaruusviikonlopun jälkeen muutakin kuin istuskellut kentällä, sillä kesälle riittää vielä tavoitteita.

Juho Alasaari on tehnyt mestaruusviikonlopun jälkeen muutakin kuin istuskellut kentällä, sillä kesälle riittää vielä tavoitteita. Kuva: Timo Aalto

Laihialta kotoisin oleva Alasaari pitää tällä hetkellä asemapaikkaansa Kuortaneella. Kevään tuore ylioppilas nauttii siellä hyvistä harjoitusolosuhteista ja metsästää senttejä yhdessä valmentajansa Mikko Latvalan kanssa.

Alasaari on nyt ikäluokkansa kiistatonta Euroopan huippua. Aikanaan lajivalinta olisi voinut kuitenkin olla tyystin toinen.

Jalkapallo ja pohjalaisten perinnelaji paini olivat yleisurheilun rinnalla aina yläasteikään saakka. Seiväshyppyvalmentaja Mikael Westö sai houkuteltua kehonhallinnaltaan lahjakkaan nuorukaisen talliinsa. Lopulta muut lajit jäivät.

- Voitin 14-vuotiaana Suomen mestaruuden seiväshypyssä. Se oli ehkä lopullinen niitti lajivalinnalleni. Painimisesta ja futiksesta on ollut taatusti hyötyä myös seiväshommissa, Alasaari pohtii.

Urheilun lisäksi Alasaarella oli myös kulttuuriharrastus. Hän tarttui poikkihuiluun musikaalisten isosiskojensa näyttämällä tiellä ja soitti instrumenttia lapsena isommissa sekä pienemmissä näytöksissä.

Poikkihuilua pidetään vaakatasossa soitettaessa.

Poikkihuilua pidetään vaakatasossa soitettaessa. Kuva: Colourbox

Lopulta urheilukentän kutsu oli vahvempi kuin konserttiareenoiden houkutus.

- En ole koskenut huiluun vuosikausiin. Joku biisi voisi vielä mennäkin, mutta se vaatisi kyllä vähän lämmittelyä, Alasaari naurahtaa.

Uransa kolmannen nuorten arvokisamitalin hypänneen Alasaaren potentiaali melkoinen. Millaiset ovat nuoren hyppääjän tämänhetkiset tulosnäkymät?

Annetaan valmentaja Latvalan vastata.

- Asiaa täytyy peilata fysiikan, suorituskyvyn ja kuopalletulonopeuden näkökulmasta. Huippuolosuhteissa ja nykyisillä ominaisuuksilla puhutaan ehkä 10 senttiä aiempaa korkeammista tuloksista, Latvala arvioi.

Alasaari yhtyy suojattinsa arvioon. 183-senttinen seiväshyppääjä on vielä raakile, jolla on kehitettävää usealla osa-alueella.

Laihialainen kultamitalimies tähtää korkealle.

Laihialainen kultamitalimies tähtää korkealle. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

- Vahvuuteni ovat voimapuolella ja välineenhallinnassa. Nopeutta on saatava vielä lisää. Siihen varmasti keskitytään jatkossa entistä enemmän.

Nuoren miehen tavoitteet ovat korkealla - aivan lajin absoluuttisella huipulla.

- Olympiavoitto ja kuuden metrin ylitys ovat asioita, jotka siintävät horisontissa. Mutta en halua haihatella. Sellaiset teot vaativat kehitystä ja vielä vuosien työtä. Joka tapauksessa katseet ovat yhä enemmän aikuisten mittelöissä. Junnukisat ovat junnukisoja.

Matkalla kohti maailman kärkeä on monta väliporrasta. Yksi sellainen ylittyi EM-finaalissa, kun Alasaari rikkoi valmentajansa Latvalan uranaikaisen ennätyksen 566 ja vieläpä ponkaisi hänestä ohi viidellä sentillä.

- Se oli ollut tavoitteena pitkään. Aiheesta on kuittailtu Mikon kanssa puolin sekä toisin. Hyvä, että se meni siinä (EM-kullan) sivussa.

Alasaari ylitti Espoossa 571. Hän paransi ennätystään peräti 11 sentillä.

Alasaari ylitti Espoossa 571. Hän paransi ennätystään peräti 11 sentillä. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Alasaari saavutti ennen tuoretta kultamitalia kaksi nuorten MM-hopeaa. Menestyksestään huolimatta hän pysyi varsin pimennossa suurista otsikoista ennen urotekoaan Espoossa.

Ainakaan persoonasta tilanne ei johdu. Latvalan mukaan kyseessä on erittäin huumorintajuinen, fiksu sekä sosiaalinen huippu-urheilijan alku.

- Juho on hyvä suustaan. Nuorista urheilijoista isoimman huomion Suomessa keräävät ne, jotka ovat ehdotonta eliittiä myös aikuisten sarjoissa. Juho on vasta hyvää vauhtia matkalla kohti sitä. En usko, että hän kaipaa ylimääräistä kohinaa.

Alasaaren kotipitäjässä Laihialla hänen menestyksestään on riemuittu.

- Olen kuullut vitsailuja, että Laihia on nyt hypätty kartalle. Se on ihan mukavaa. Olen saanut kotipuolesta paljon onnitteluja. Emmeköhän me kakkukahvit juoda jossain vaiheessa vähän isommalla porukalla.

Ilta Sanoma
vendredi 21 juillet 2023 09:25:00 Categories: Ilta Sanoma Yleisurheilu

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.