Mira menetti miehensä täysin yllättäen vahingonlaukauksen takia. Miran ja lasten elämä hajosi hetkessä pirstaleiksi. Ampuja selvisi ehdollisella vankeusrangaistuksella.
Koira alkoi haukkua vimmatusti keskellä talvista yötä. Mira heräsi haukkumiseen ja ajatteli, että hänen miehensä oli unohtanut jotakin ja palannut sitä kotiin hakemaan. Koira ei olisi kuitenkaan haukkunut omaa isäntäänsä, eikä koira lopettanut haukkumista.
Mira nousi ylös ja sytytti pihavalot. Pihavalojen loisteessa hän näki papin liperit. Oven takana oli pappi, poliisi ja nainen kriisiryhmästä. Heillä kaikilla oli sama musertava suruviesti: Miran mies oli kuollut. Sen kylmäävän sanoman Mira oli jo aavistanut nähdessään papinliperit.
- Minun elämäni hajosi siihen, Mira sanoo.
Yläkerrassa nukkuneet tuolloin vielä alaikäiset pojat muistavat äidin huudon ja itkun tuolta yöltä, jonka jälkeen isä ei enää koskaan palannut kotiin.
- Maailmani romahti. Mieheni oli kuollut vahingonlaukaukseen. Yhdessä sadasosasekunnissa kaikki hajosi pirstaleiksi.
Shokin keskellä Mira halusi nähdä miehensä. Pappi lähti käyttämään häntä. Pojat tulivat mukaan, mutta eivät menneet sisälle huoneeseen, missä isä oli.
Miran miestä oli yritetty elvyttää. Sen jäljiltä intubaatioputki oli yhä kurkussa.
- Kosketin hänen poskiaan. Ne olivat yhä lämpimät. Silti tajusin, ettei mieheni ollut enää siinä. Siitä kosketuksesta eteenpäin minun muistikuvani ovat hataria. Minä putosin johonkin mustaan.
Kuva: ANTTI J. LEINONEN
Muutamia tunteja aikaisemmin Mira ja hänen miehensä olivat vaihtaneet lähtöpusut niin kuin aina, kun toinen lähti jonnekin. Vielä illalla mies oli soittanut Miralle ja kertonut käyneensä katsomassa työkaverinsa vauvaa.
- Hän kuulosti iloiselta ja onnelliselta ja sanoi, että meidän pitää yhdessä mennä katsomaan vauvaa, kun vauva oli niin suloinen.
Kummallakin oli rankkoja kokemuksia taustallaan, mutta perheessä pidettiin yhtä. Välit olivat hyvät ja lämpimät. Miehen kuolema romahdutti Miran täysin. Hän yritti itkeä salaa ja selviytyä poikien takia.
- Alussa minä olin kuin zombi. Ystäväni lähti keskellä yötä ajamaan luokseni, kun kuuli mieheni kuolemasta. Ystävät eivät jättäneet minua yksin. He olivat vierelläni koko ajan ja auttoivat. He olivat lopulta minun kriisiryhmäni ja paras apuni, Mira kertoo.
Aviomiehen puhelin tuotiin kotiin. Se alkoi soida. Ystävät vastasivat puhelimeen ja kertoivat soittajille suruviestin.
Tapahtumayönä viranomaisten tarjoama kriisiapu oli Miran mielestä "hirveän tärkeää".
- Kriisiryhmän nainen kävi vielä pari kertaa luonani ja jätti puhelinnumeronsa, että saan soittaa, jos tarvitsen tukea. Olin vielä shokissa. Olisin tarvinnut apua vasta sitten, kun shokki laukesi ja karu todellisuus tuli silmille.
Karuinta oli kirje maistraatista.
- Kirjeessä kerrottiin, että pojat otetaan holhouksen alaiseksi, koska lasteni omaisuus ylitti mieheni kuollessa 20?000 euron rajan. Minun piti tehdä selvitys, hyväksytäänkö minut poikien edunvalvojaksi. Olin ihan rikki. Pelkäsin, miten lapset selviävät. En tajunnut kirjeestä mitään, luulin, että pojat otetaan pois minulta. Mietin, enkö saakaan olla poikien äiti, enkö ole enää kelvollinen olemaan äiti, Mira kertoo järkytyksestään äänen yhä särkyessä.
Hänen piti tehdä omaisuusselvitys. Mira hyväksyttiin omien lastensa edunvalvojaksi, vaikka hän ehti pelätä, että joku täysin vieras ihminen alkaa sitä hommaa hoitamaan. Edessä oli kuitenkin vuosien "painajainen".
- Minun piti vuosittain tehdä ihan kaikesta selvitys, mitä pojille oli ostettu, mopot, polttoaineet vaatteet. Piti olla kuitit ja tiliotteet. Tuntui järkyttävältä siinä elämäntilanteessa, että yhtäkkiä perheesi ei olekaan enää perhe vaan viranomaisten silmissä vain kuolinpesä.
Mirasta tuntui siltä, että hänen perheensä hajotettiin yhteiskunnan taholta ja sitä kohdeltiin kuin yritystä, jonka kirjanpitoa hänen piti pitää siihen saakka, kunnes pojat tulivat täysi-ikäisiksi.
- Ilman ystäväni apua en olisi siitä byrokratiasta selvinnyt. Toivoisin, ettei tuollaisessa elämäntilanteessa ihmistä enää pistettäisi ruuvipenkkiin ja niin ahtaalle.
Aviomiehen kuolemaa käsiteltiin oikeudessa. Ampuja tuomittiin niin käräjä- kuin hovioikeudessakin viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen muun muassa törkeästä kuolemantuottamuksesta. Mira oli molemmissa oikeusasteissa läsnä.
- Olen siitä onnellinen, että uskalsin mennä ja pystyin puhumaan oikeudessa. Ajattelin, että olen miehelleni velkaa sen, että yritän saada hänelle oikeutta. En olisi pystynyt antamaan itselleni anteeksi, jos en olisi mennyt. Omalle mielenterveydelleni olisi ollut parempi, etten olisi mennyt. Niin raskasta se oli.
Ampumistilanteeseen ei liity tahallisuutta eikä alkoholia. Ampuja ei ollut tähdännyt Miran miestä kohti, mutta laukaus osui mieheen hirvittävin seurauksin. Kyse oli oikeuden mukaan teon osalta poikkeuksellisen vakavasta huolimattomuudesta harjoitustilanteessa.
Mira sanoo, ettei oikeuden ratkaisulla ole oikeastaan mitään merkitystä hänelle. Se ei tuo hänen miestään takaisin. Tragediasta on kulunut yli kymmenen vuotta.
- Elämäni hajosi, perheemme hajosi. Meni todella pitkään ennen kuin pääsimme taas elämän alkuun. Yhä vieläkin itken poikieni kanssa yhdessä. Suru ei katoa mihinkään.
Miraa kosketti Ilta-Sanomissa julkaistu Antin tarina. Antti menetti puolisonsa henkirikoksen uhrina ja jäi pienen lapsen kanssa yksin.
Lue lisää: Painajainen syntymäpäivillä vei Antilta puolison ja 1-vuotiaalta pojalta äidin - "Ei ollut mitään merkkejä, että näin voisi käydä"
- Antin tarina iski suoraan sydämeeni. Mietin, miten meidän yhteiskuntamme voi olla tällainen, että tekijä saa kaiken avun ja uhri jää aina vähemmälle, yksin taistelemaan. Miten se voi mennä näin, vuodesta toiseen? Eikö tähän asiaan ikinä saada parannusta? Haluaisin ravistella päättäjiä, että he havahtuisivat viimein uhrin hätään.
- Kun olet kaikkein heikoimmillasi, sinun pitäisi olla kaikkein vahvimmillasi. Ei siihen ole yksinkertaisesti voimia tragedian jälkeen. Yhteiskunnan pitäisi tukea uhria eikä saattaa häntä enempään ahdinkoon, Mira sanoo.
Miehen kuoleman jälkeen Mira sulkeutui. Hän ei halunnut mennä yksin kauppaan, kun ihmiset tulivat halaamaan ja itkemään.
- Mieheni oli tunnettu ja pidetty jäsen yhteisössä. Oli pelottavaa, kun ihmiset tulivat halaamaan ja itkemään minua vasten. Se tuntui hyökkäykseltä. Oman surun ja tuskan keskellä ei pysty kannattelemaan muiden järkytystä ja surua. Toivon, että ihmiset ymmärtäisivät sen. Siinä alussa oli tekemistä, että ylipäänsä pystyin pitämään itseni kasassa ja sain jotenkin arjen hoidettua.
- Minä tulen tuntemaan lopun elämääni tuskaa ja syyllisyyttä siitä, etten pystynyt olemaan lapsilleni läsnä niin paljon kuin olisi pitänyt. Kun kaikki viranomaisten vaatimat selvitykset olivat liian paljon omille voimilleni, Mira kertoo. Kuva: ANTTI J. LEINONEN
Kaikki kodissa muistutti miehestä. Eteisestä tuli Miralle pelon paikka.
- Kun syksyllä illat alkoivat hämärtyä, pelkäsin, että sytyttäessäni pihavalot näen taas papinliperit.
Mira kävi psykiatrilla tapahtuneen jälkeen.
- Sanoin psykiatrille, että kun olen joutunut kokemaan elämäni aikana niin karmeita asioita, että jospa ne vahvistaisivat minua. Psykiatri sanoi minulle, että ihminen on kuin tiilimuuri. Se kestää iskuja aikansa, kunnes tulee se viimeinen isku, joka romahduttaa koko muurin. Sitä minä pelkäsin mieheni kuoleman jälkeen, että murrunko minä kokonaan, Mira sanoo.
Niin ei onneksi käynyt. Elämä on tuonut uuden ihmissuhteen. Nykyisen miehen kanssa Mira on saanut puhua entisestä aviomiehestään ja käydä läpi traumaansa.
Nykyinen mies kehotti myös Miraa puhumaan menetyksestään ja auttamaan sitä kautta muita saman kokeneita.
- Hän sanoi, että on hyvä, että puhut tästä, jospa ne kivet alkaisi repusta tippua tai edes keventyä.
Mira muistelee kuollutta miestään lämmöllä ja rakkaudella. Yhdessä nykyisen miehensä kanssa he vievät haudalle kukkia.
- Meillä oli pitkä avioliitto. Puhuimme paljon. Hän oli äärettömän rakastava, lempeä ja jämäkkä. Aina kun erosimme, annoimme pusut. Niin viimeiselläkin kerralla, mutta se on tuntunut pahalta, kun minä niin kauhean kiireellä kudoin pitsisukkia sukulaisen lapselle, ja keskityin siihen. Kaikkea muuta olen kutonut sen jälkeen, mutta en enää pitsisukkia.
Hän on onnellinen, että aviomies eli erityisen onnellisen kevään ja kesän ennen kuolemaansa. Mies toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja osti moottoripyörän ja nautti sillä ajamisesta.
Tapahtunut jätti jälkensä Miraan. Hän sanoo olevansa nykyään sosiaalinen erakko.
- Nautin yhä olla ihmisten joukossa. Juttelen ihmisten kanssa mielelläni, mutta ei se ole henkisesti samanlaista kuin ennen. Minusta on ihana palata kotiin tänne erämaan rauhaan. Täältä olen löytänyt rauhan. En toivo kenellekään tällaista kokemusta.
Miran nimi on muutettu. Ampumistapahtuman yksityiskohtia ei kerrota Miran ja hänen lastensa suojelemiseksi. Ilta-Sanomat on tutustunut tapauksen oikeudenkäyntiasiakirjoihin.
TetraSys Oy.