Ilta Sanoma

Loviisan asuntomessukohteet on rakennettu aluetta rajaavaa merta arvostaen. Merellinen miljöö on huomioitu myös talojen terasseissa.

Merellinen miljöö on huomioitu vuoden 2023 asuntomessutalojen terasseissa. Kokosimme ihasteltavaksi Loviisan asuntomessujen upeimmat terassit.

Merellinen miljöö on huomioitu vuoden 2023 asuntomessutalojen terasseissa. Kokosimme ihasteltavaksi Loviisan asuntomessujen upeimmat terassit. Kuva: Janne Aaltonen

Merelliset näkymät ovat vuoden 2023 asuntomessukohteissa keskeinen elementti. Loviisan Kuningattarenrannan messualueelta rantaviivaa on parisen kilometriä, ja kohteista liki puolet on täysin omarantaisia tontteja.

Myös talojen terassit on suunniteltu merimaisemaa kunnioittaen. Monissa messukohteissa terassi toimii ylellisenä aitiopaikkana kimmeltävän, tyynenä liplattavan meren ihailulle.

Rakentamisessa on myös vaalittu ranta-alueen arvokasta luontoa, ja pihoilta löytyykin niin rantakiviä- ja kasvillisuutta, suojeltua louhikkoa kuin suuria siirtolohkareitakin. Ulkoterassit puolestaan on suunniteltu sulautumaan ympäröivän maaston rinteisiin ja muihin muotoihin. Terassien kaluste- ja materiaalivalinnat on tehty harkiten ja ympäröivään miljööseen yhteensopiviksi.

Näköalojen ja luonnonläheisyyden lisäksi terassisuunnittelussa keskeistä on saumattomuus: talon ja terassin välisten lasiovien ja ikkunoiden ansiosta koko talon seinustan levyiset terassit sulautuvat kauniisti osaksi asuntoa ja sisätiloja.

Ilta-Sanomat tutustui Loviisan asuntomessujen terassitarjontaan, ja poimi esittelyyn neljä erityismaininnan arvoista helmeä:

Täystiilitalo Queen's Stone on Loviisan Kuningattarenrannassa ainoa laatuaan. Arkkitehti Teppo Pietarisen itselleen ja vaimolleen suunnittelema koti on saanut nimensä tontin rannassa nököttävästä suuresta siirtolohkareesta, jonka ehdoilla koko kaksikerroksinen talo on rakennettu.

Kuva: Janne Aaltonen / IS

Terasseja talosta löytyy kahdesta tasosta sekä kahdesta eri ilmansuunnasta, etelästä ja lännestä. Taloa kiertävät terassit on suunniteltu merellisen ilmaston vaihtelevia säitä ajatellen, sillä terassit on sekä katettu että lasitettu. Näkymät avautuvat aitiopaikan lailla suoraan merelle ja vastarannalla sijaitsevaan Loviisan historialliseen vanhaan kaupunkiin.

Yläkerran oleskelu- ja ruokailutilojen jatkeena toimivan terassiparvekkeen ehdoton kiintopiste on omistajapariskunnan pitkäikäinen, massiivinen betonipöytä. Särmikästä kontrastia jykevään ruokapöytään tuovat sirot alumiinirunkoiset tuolit.

Massiivinen betonipöytä sointuu oivasti talon kiviteemaan.

Massiivinen betonipöytä sointuu oivasti talon kiviteemaan. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Kuva: Janne Aaltonen/IS

Lisäksi terassilta löytyy takkahuonetta muistuttava kulmaus, joka on sisustettu kotoisalla terassisohvalla ja nojatuoliryhmällä. Vehreyttä sisustukseen tuovat viherkasvit.

Alakerran terassi löhöily- ja rantatuoleineen puolestaan toimii aurinkokeitaana. Illan pimetessä voi siirtyä lämmittelemään tummanpuhuvan porealtaan poreisiin.

Kuva: Janne Aaltonen/IS

Kolmihenkisen perheen kotina toimiva Villa Kuningatar on rakennettu aivan meren rannan tuntumaan. Kuvankauniista maisemista onkin otettu asunnossa kaikki ilo irti: jokaisesta huoneesta avautuu näkymä merelle.

Entistäkin lähemmäs merta pääsee hivuttautumaan koko talon levyisellä lasitetulla terassilla. Terassilta löytyvillä muhkeilla sohvilla kelpaa rentoutua päivän päätteeksi.

Kuva: Janne Aaltonen/IS

Viileämmillä keleillä voi käpertyä matalan, ruosteenvärisen kaasutakan ääreen. Rosoisuutta vaaleisiin tekstiileihin ja vaaleaan terassilankkuun tuo pienet kaistaleet rapattua, hiilen väristä seinää talon ja terassin välissä.

Pramean loppusilauksen terassille tuo siihen upotettu suuri uima-allas, jossa kelpaa polskia kesäpäivänä!

Villa Kuningattaren terassi taipuu niin rentoon oleskeluun kuin aktiivisempaan touhuamiseen. Uima-allas on kolme metriä leveä ja 8 metriä pitkä.

Villa Kuningattaren terassi taipuu niin rentoon oleskeluun kuin aktiivisempaan touhuamiseen. Uima-allas on kolme metriä leveä ja 8 metriä pitkä. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Villa Kuningattaren terassi sijaitsee rinteen päällä. Rinteelle tullaan istuttamaan pensaita ja perennoja. Puutarhassa on hyödynnetty sekä liuskekiveä että alueelta löytyneitä kiviä.

Villa Kuningattaren terassi sijaitsee rinteen päällä. Rinteelle tullaan istuttamaan pensaita ja perennoja. Puutarhassa on hyödynnetty sekä liuskekiveä että alueelta löytyneitä kiviä. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Nimikin sen kertoo: tämä messukohde on oodi merenrannalle. Yksikerroksisen ekopuutalon Loviisanlahden puoleiset seinät ovat kauttaaltaan ikkunaa, ja tarjoaa siten täysin esteettömät näkymät merelle.

Talon terassi löytyy keskeltä taloa, ja toimii näppärästi olohuoneen jatkeena. Syvennetyn terassin suojassa saa olla muiden katseilta piilossa.

Kuusipuisen terassin värimaailmassa yhdistyvät erilaiset puun sävyt, terassituolien mustat alumiinidetaljit sekä sohvatekstiilien vaalean nudet värit. Suurelle sohvaryhmälle mahtuu useampi vieras.

Tummiin sävyihin raikkautta tuovat vaalean nudet tekstiilit ja juuttikorit.

Tummiin sävyihin raikkautta tuovat vaalean nudet tekstiilit ja juuttikorit. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Avarista näkymistä huolimatta terassilla saa olla naapureilta suojassa.

Avarista näkymistä huolimatta terassilla saa olla naapureilta suojassa. Kuva: Janne Aaltonen/IS

Messukohde numero 16, Finnlog Wisdom House, osoittaa, että minimalistisuuskin voi olla tyylikästä. Yksikerroksinen talo on kalustettu harkiten, jopa niukasti, ja sama linja jatkuu myös merelle päin rakennetulla massiivipuisella terassilla. Katetun terassin kalusteet ovat talon omistajan, terapeutti ja kirjailija Tommy Hellstenin pitkäikäisiä aarteita. Modernin silauksen terassille tuo musta, kapea takka, jonka ansiosta terassilla viihtyy hyvin myös viilenevillä keleillä.

Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Katetun terassin lisäksi talossa on myös aurinkotuoleilla kalustettu kapea ulkoterassi taivasalla.

Katetun terassin lisäksi talossa on myös aurinkotuoleilla kalustettu kapea ulkoterassi taivasalla. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Terassilta avautuu pääsy talon keskellä sijaitsevaan atriumpihaan. Piha on jätetty avaraksi, ja sitä koristaa kaikessa yksinkertaisuudessaan bonsai-havu ja vesiaihe.

Pelkistetty atriumpiha isoine ikkunoineen tuo taloon avaruutta, valoa ja rauhaa. Joka puolelta ikkunoiden reunustama piha sulauttaa sisä- ja ulkotilojen väliset rajat toisiinsa liki huomaamattomasti. Halutessaan atirumpihan ja terassin väliset lasiovet voi liu'uttaa auki ja siten laajentaa pihapiirin pinta-alaa.

Kuva: Janne Aaltonen / IS

Terassilta avautuvat näkymät etelään ja lounaaseen on haluttu säilyttää avarina. Siksi myös rantakasvillisuus on siistitty matalaksi.

Terassilta avautuvat näkymät etelään ja lounaaseen on haluttu säilyttää avarina. Siksi myös rantakasvillisuus on siistitty matalaksi. Kuva: Paula Kaskimaa / IS

Lue lisää: Tältä näyttää Tommy Hellstenin uusi upea koti - "Meren kimalluksen aistii sisälle asti"

Lue lisää: Kuusi kiinnostavinta kohdetta asuntomessuilla: kelluva talo, koirien ehdoilla suunniteltu koti ja suuri kivilohkare...

Lue lisää: Kun koti näyttää tältä, ei mökkiä enää tarvita - asuntomessuilla erottuu nyt yksi tulikuuma trendi

Lue lisää: Kelpaisiko luksuslöylyt? Tältä näyttävät asuntomessujen 4 upeinta saunaa

Ilta Sanoma
samedi 8 juillet 2023 19:00:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.