AS Roman kannattaja Juha Ahtinen toimii seuran suomalaisen faniklubin puheenjohtajana. Kuva: Panu Rissanen
Juha Ahtinen on intohimoinen roomalaisseura AS Roman kannattaja. Hän käy katsomassa niin miesten, naisten kuin junioreidenkin pelejä paikan päällä.
Kuluneen vuoden aikana Juha Ahtinen, 60, on tehnyt 53 matkaa ulkomaille. Hänelle on kertynyt vuodessa 220?000 lentokilometriä, mikä vastaa 5,5 kertaa maailman ympäri matkustamista.
Ahtisen ahkeraa matkustamista selittää Italian Serie A:ssa pelaavan jalkapalloseuran AS Roman intohimoinen kannattaminen. Hänellä on kausikortti miesten joukkueen kotipeleihin Stadio Olimpicolle.
Roman kotistadion, Stadio Olimpico, vetää yli 65?000 katsojaa. Se toimi jalkapallon MM-finaalin näyttämönä vuonna 1990. Kuva: Gennaro Masi / Pacific Press / ZUMA Press
Päättyneellä kaudella Ahtinen näki paikan päällä 65 AS Roman ottelua, sisältäen miesten ja naisten joukkueiden sekä A-junioreiden kamppailuita kahdeksassa eri maassa. Yksi otteluista pelattiin Suomessa, loput ulkomailla.
Vuosien varrella Ahtinen on nähnyt Roman pelaavan 300-350 kertaa 15:ssä eri maassa.
-?Läheiset, kaverit ja kollegat ovat jo tottuneet matkustamiseeni. He tietävät, että se on minulle tärkeää, hän kertoo.
Juha Ahtisen mukaan AS Roman kannattajakulttuuri on "huipputasolla", vaikka seura on voittanut pitkän historiansa aikana vain kolmen Italian mestaruutta. Kuva: Panu Rissanen
AS Roman värit koristavat Juha Ahtisen toimistoa. Kuva: Panu Rissanen
Ahtinen on kannattanut AS Romaa 1990-luvulta asti. Seuravalinnan taustalla vaikuttivat ihastuminen Rooman kaupunkiin vuoden 1983 Interrail-reissun aikana ja aiempi Italian maajoukkueen ihannoiminen.
Lopullinen palo syttyi, kun seuralegenda Francesco Totti löi läpi 1990-luvun lopulla.
Aluksi fanitus vei Ahtisen katsomaan otteluita vain muutaman kerran vuodessa, kun hänellä oli kaksi pientä lasta kasvatettavana. Nyt lapset ovat jo kasvaneet aikuisiksi, ja Ahtinen asuu yksin.
-?Matkan varrella ja omien lasten kasvettua tämä harrastus on laajentunut, hän sanoo.
Suomen AS Roma -faniklubin Roma Club Finlandian puheenjohtajana toimiva Ahtinen asuu Tuusulassa, ja hänen työpaikkansa on Lahdessa. Hän kertoo työskentelevänsä suomalaisen vähittäiskauppayrityksen johtotehtävissä.
Töistä kertyneet lomapäivänsä Ahtinen käyttää jalkapallon perässä matkustamiseen. Yksittäiset työpäivät hän voi hoitaa etänä.
-?Työtiimissämme on paljon perheellisiä, jotka haluavat olla heinäkuussa lomalla. Minulla ei ole ongelmaa olla silloin töissä, vaan käytän lomapäivät mieluummin sarjakauden aikana Roman seuraamiseen, hän sanoo.
Hyökkääjä Paulo Dybala osui Eurooppa-liigan finaalissa 31. toukokuuta Budapestissa, mutta Roma taipui rangaistuspotkuissa Sevillalle. Ahtinen oli katsomossa. Kuva: ATTILA KISBENEDEK / AFP / LEHTIKUVA
Kymmeniä kertoja vuodessa lentäminen ja huipputason jalkapallo-otteluissa käyminen ei tietenkään ole erityisen halpaa. Ahtinen kuittaa tämän sanomalla, että "intohimolla ei ole hintaa" ja että kaikki harrastukset maksavat.
Lentämisen ympäristövaikutukset ovat olleet julkisessa keskustelussa tapetilla viime vuosina. Ahtista lentoahdistus ei kuitenkaan vaivaa, vaikka hän kokeekin ympäristöstä huolehtimisen tärkeäksi.
-?Ymmärrän, ettei lentäminen aina ole ympäristöystävällisin tapa matkustaa. Etäisyydet Suomesta muualle Eurooppaan ovat kuitenkin pitkät, eikä matkustaminen kokonaan ilman lentämistä ole mahdollista, hän sanoo.
AS Roman miesten joukkue pelasi Serie A:ssa viime kaudella ympäri Italiaa 38 ottelua, joista Ahtinen näki paikan päällä 34. Hän ottaa matkoistaan kaiken hyödyn irti ja käy katsomassa samalla reissulla useita miesten, naisten ja junioreiden pelejä.
-?Yhden viikonlopun aikana saatan käydä katsomassa 3-4 ottelua. Parhaita ovat lauantaipelit, koska pääsen silloin sunnuntaiksi takaisin kotiin, Ahtinen sanoo.
Juha Ahtinen tunnetaan Roomassa myös nimellä "Il romanista finlandese", suomalainen Roman kannattaja. Kuva: Panu Rissanen
Kun Suomen - ja ehkä jopa maailman - kovin Roma-fani lähtee reissuun, hän pyrkii aina valitsemaan halvimman matkustustavan. Joskus se voi tarkoittaa välilaskua jossain, joskus voi olla järkevintä lentää esimerkiksi Milanoon tai Venetsiaan ja matkustaa sieltä junalla ottelupaikkakunnalle.
Ahtisella ei ole asuntoa Italiassa, vaan hän majoittuu hotellissa. Noin kymmenen vuotta hän oli roomalaisen bed and breakfast -paikan vakioasiakas, mutta omistajan vaihduttua hänen piti etsiä uusi luottopaikka.
-?Kilpailutuksen jälkeen olen tämän vuoden ollut yhdessä pienessä roomalaisessa hotellissa. Sattui niin hyvä tuuri, että hotellin johtaja oli Roman kannattaja. Hän teki minulle hyvän tarjouksen, kun kerroin, kuinka monta yötä aion yöpyä tammikuun ja kesäkuun välillä.
Jalkapallon lisäksi toinen merkittävä asia, joka saa Ahtisen palaamaan kerta toisensa jälkeen Italiaan, on yhteisöllisyys.
-?Roman kannattajat ovat minulle kuin veljiä ja siskoja. Rakkaus seuraa kohtaan yhdistää meitä, ja yhteisöllisyyden tunne on valtava.
Italiassa Ahtinen saa omien sanojensa mukaan paljon arvostusta siitä, että hän käy tiiviisti Roman peleissä ja että hän on opetellut italian kielen. Tuusulalainen on saanut huomiota myös italialaismedioilta, ja hän vieraili esimerkiksi Teleradiostereo 92.7 -radiokanavan asiantuntijana, kun Roma kohtasi HJK:n kahdesti Euroopan liigassa viime syksynä.
Italian lisäksi Ahtinen on käynyt esimerkiksi Japanissa katsomassa Roman harjoitusotteluita. Matkoillaan Ahtinen on tavannut muun muassa useita AS Roman pelaajia ja miesten joukkueen valmentajan Jose Mourinhon.
-?Roomassa on vaikea päästä lähelle joukkuetta, koska harjoituskeskukset on suljettu. Vieraspelireissut ja turnaukset ovat helpoin tapa päästä tapaamaan joukkuetta.
Roman perässä matkatessaan Ahtinen on tavannut muun muassa valmentajalegenda Jose Mourinhon. Kuva: Jonathan Moscrop / CSM / ZUMA Press
Ahtisen mukaan AS Romasta on tullut hänelle pikemminkin elämäntapa kuin harrastus. Kesällä hän pitää pakollista taukoa italialaisesta jalkapallosta, mutta matkustusohjelman suunnittelu on aloitettava jo ennen seuraavan kauden alkua.
Ahtisen kausi alkaa heinäkuussa Aasiasta, kun AS Roma matkustaa Etelä-Koreaan ja Singaporeen harjoitusturnaukseen. Lennot hän on jo varannut.
TetraSys Oy.