Kuva: Kalle Parkkinen

Tamperelainen Milja Korpela, 33, myi asuntonsa ja irtisanoutui työstään. Kaikki siksi, että hän aikoo toteuttaa satumaisen unelmansa.

Milja Korpela, 33, on herkkä ihminen. Sellaisiahan entisaikojen satujen prinsessat usein olivat.

Kun Korpela puhuu intohimostaan, kyyneliä ei voi estää. Silmäkulmat kostuvat jutustelun aikana useamman kerran.

Niin voi käydä, kun on satusilmät. Mutta tämä tarina on tosi, vaikka keskustelu käydäänkin keskellä satumaailmaa, Vapriikin Olipa kerran -näyttelyn tiloissa Tampereella.

Korpelalle sadut ovat niin totta kuin mahdollista, sillä hänen työnsä on tavata lapsia ja esiintyä heille prinsessana. Se ei onnistu ilman herkkyyttä, kykyä kohdata.

- Pitää olla satusilmät, että osaa nähdä lapset, tamperelainen Korpela sanoo - ja liikuttuu.

Korpela on elättänyt itseään ammattimaisena prinsessaesiintyjänä jo yli seitsemän vuotta. Hän on tiettävästi alan ensimmäinen yrittäjä Suomessa.

Hän ei valinnut työtä. Työ valitsi hänet.

- Sadut ovat kulkeneet elämässäni mukana aina. Olen koko ajan mennyt tätä ammattia kohti, mutta tarvitsin aika paljon vinkkejä ennen kuin sen ymmärsin.

IS jututti ja kuvasi Milja Korpelaa satumaisessa ympäristössä eli tamperelaisen Vapriikki-museon Olipa kerran -satunäyttelyn tiloissa. Kuva: Kalle Parkkinen

Ratkaiseva vinkki tuli sosiaalisesta mediasta, Yhdysvaltojen kautta. Korpela näki Instagramissa videon, jossa Prinsessa Ruususta esittävä hahmo halasi lasta.

- Ymmärsin, että tuo on tärkeää. Että miten mahtavaa on kohdata omissa juhlissaan oma suosikkihahmonsa.

- Tajusin, että tätä mun pitää tehdä. Ettei millään muulla ole merkitystä.

Korpelalla oli tuolloin kaksi muuta työtä: kampaajana vuokratuolilla ja maskeeraajana Tampereen Työväen Teatterissa.

Jälkimmäistä hän piti unelma-ammattinaan. Kunnes huomasi, että olikin väärässä.

Ouluun nykyisin kuuluvalta Haukiputaalta kotoisin oleva Korpela suoritti ennen Tampereelle muuttoaan kosmetologin ammattitutkinnon. Tietty osaaminen oli siis hyvin hyppysissä, mutta silti prinsessan rooliin hyppääminen arvelutti.

Kaksi syytä oli yli muiden: Korpelalla ei ollut mitään kokemusta lapsista eikä esiintymisestä.

- Yhdelläkään sukulaisella tai kaverilla ei ollut lapsia. Enkä ollut lapsista edes erityisen kiinnostunut.

- Lisäksi olin enemmän ujo kuin esiintyjätyyppi. En ollut koskaan näytellyt. Enkä osannut laulaa. Mietin, kaatuuko kaikki tähän.

Milja Korpelasta tuli ammattiprinsessa ilman laulutaitoa ja ilman lähempää tietämystä lapsista. Kuva: Kalle Parkkinen

Vaakakupin toisella puolella painoi intohimo. Ja se, että prinsessoista hän tietää kaiken.

- Lopulta olin tehnyt prinsessakeikkoja jo vuosia, kun tajusin kerran, ettei minua oltu koskaan pyydetty laulamaan.

- Pelot ovat monesti aivan turhia. Ihmiset yliajattelevat asioita. Pitää vaan uskaltaa.

Uskallus kannatti, sillä markkinarako oli olemassa. Yhtenä iltana alkuvuodesta 2016 Korpela päätti laittaa kavereilleen Facebook-ilmoituksen, jossa hän tarjosi itseään kakkupalkalla harjoittelemaan prinsessana esiintymistä.

- Aamulla heräsin, kun täysin tuntematon ihminen soitti ja kysyi, olenko valinnut hänet. Että voisin tulla hänen lapsensa synttäreille esiintymään.

- Minulle oli tullut yön aikana varmaan sata ilmoitusta siitä, että meidän synttäreille saa tulla. Silloin tajusin, että ahaa, ilmeisesti prinsessoja tarvitaan!

Ennen ensimmäistä keikkaansa Korpela mietti, kuka oikeasti haluaa juhliinsa satunnaisen ja ulkopuolisen vieraan. Pian Korpela kuitenkin ymmärsi, millaista on olla kutsuttu ja odotettu esiintyjä.

- Eihän sinne tule joku randomtyyppi vaan prinsessa, joka on lapsille tuttu.

- Muistan ensimmäiset synttärit. Jännitti ihan hirveästi, mutta innostus oli vielä jännitystä suurempi. Olin niin mielissäni, kun pääsin juhliin.

Korpela osasi olla lapsille prinsessa.

- Olin koko elämäni harjoitellut niitä maneereja. Ihan omassa arjessakin kuvittelin välillä olevani Lumikki. Liikuinkin kuten hän.

Lumikki on yksi Milja Korpelan suosikkiprinsessoista. Kuva: Kalle Parkkinen

Pian Korpela oppi myös, että toinen hänen huolistaan oli turha. Ymmärrys lapsista, heidän reaktioistaan ja kanssakäymisestään kasvoi nopeasti.

- Lasten kanssa pitää vaan heittäytyä, Korpela tiivistää.

- Pitää ymmärtää, miten tärkeää on lapselle, kun prinsessa tulee hänen juhliinsa. Tämä asia on mulle yhtä tärkeä kuin lapsille. Tai jopa tärkeämpi.

PrinsesSana esiintyminen vei mennessään. Hetken Korpela teki kolmea työtä päällekkäin, mutta sitten kampaajan ja maskeeraajan hommat saivat jäädä.

Toinen turhista huolista katosi viimeistään, kun Korpela koulutti avukseen neljä muutakin prinsessaa. Heidän joukostaan löytyy sitä puuttuvaa laulutaitoa, joka puolestaan on monipuolistanut yrityksen tarjontaa.

Vakituinen prinssi puuttuu vielä. Korpelan aviomies on hoitanut homman pari kertaa, mutta useammin hän on toiminut palvelijan roolissa.

Vapriikin satunäyttelystä voi löytää myös Lumikin lasikengän. Kuva: Kalle Parkkinen

Usko prinsessapalveluun on vahva, vaikka koronapandemia käytännössä lähes lopetti toiminnan pariksi vuodeksi.

- Ennen koronaa oli viidestä seitsemään keikkaa viikossa. Suomi suljettiin juuri samana päivänä, kun olimme saaneet koulutettua kaikki uudet prinsessat.

Uskomaton yhteensattuma, mutta...

- Saduissa kaikki on mahdollista.

Toiminta ei ole vielä samalla tasolla kuin ennen koronaa, mutta usko tulevaan on kova.

- Mieheni jätti työnsä puolitoista vuotta sitten ja tekee nyt töitä yritykselle. Ehkei se ollut kaikista fiksuin päätös, mutta pitää mennä intuitiolla.

Pariskunnan rohkeutta kuvaa myös toinen päätös.

- Myimme asuntomme ja muutimme pakettiautoon. Meillä on niin paljon, mitä haluamme kehittää, ja uudet suunnitelmat vaativat aikaa.

- Pakussa on laveri takana ja patja. Katolla on aurinkopaneeli, josta saamme virtaa jääkaappiin. Olemme asuneet siinä jo vuoden.

Yritystä pyöritetään kerrostaloyksiöstä käsin.

- Siellä pukeudutaan asuihin. Yövymme joskus sielläkin.

Olipa kerran -näyttelyssä voi viettää aikaa vaikkapa sienimetsässä. Kuva: Kalle Parkkinen

Elinolosuhteita on tarkoitus parantaa, kunhan asiat etenevät. Pelkkien prinsessakeikkojen varaan pariskunta ei siis aio jäädä.

- Aiomme rakentaa satulinnan jonnekin Tampereen seudulle.

Linnaunelma-nimellä kulkeva projekti on vielä idea-asteella. Puuttuu sopiva tontti - ja paljon muutakin.

- Ei ole hirveästi rahaakaan. Mutta kun sanoo unelmat ääneen, niin ne toteutuvat.

Korpelan mukaan luvassa on jotain ainutlaatuista, kokonaisuus, joka jo itsessään on taideteos. Siellä voisi pitää juhlia ja ehkä majoittuakin.

- Ajatuksena ei ole toiminnallisuus vaan enempi oma maailma, jossa kaikki yksityiskohdat ovat viimeisen päälle. Pidemmälle kuin missään muualla.

Tärkeintä on satumaisuus.

- Siitä tulee itseluotu satumaailma, jossa tuntuu, että on sadussa.

- Sitä on vaikea selittää, Korpela myöntää.

Vaikutteita Korpela on etsinyt ympäri maata ja mannerta - Pariisin Disneylandia myöten. Vapriikin Olipa kerran -satunäyttelyä Korpela ihailee ja uskoo ottavansa sieltä ideoita mukaansa.

Milja Korpela kävi tutustumassa Olipa kerran -näyttelyyn myös siviilivaatteissa. Kuva: Kalle Parkkinen

Ymmärrettävämpi on tarina satuinnostuksen taustalla.

- Muistan, kun katsoin pienenä Prinsessa Ruususen Haukiputaalla jossain hienossa salissa. Iso osa lapsuuttani oli se, kun kelattiin Disney-elokuvia VHS-kaseteilla alkuun ja katsottiin ne aina uudestaan.

Sukupuoliroolit pohdituttavat Tarzaniakin lapsena metsässä leikkinyttä ammattiprinsessaa.

- Prinsessoja on niin monenlaisia. On tärkeää, että jokainen löytää oman juttunsa.

Korpela haluaa puhua tyttömäisyyden puolesta.

- Tuntuu, että tyttömäisiä asioita pidetään vähempiarvoisena. Jos tyttö on "poikamainen", ampuu jousella tai pelaa jalkapalloa, on se arvostetumpaa kuin se, että tyttö haluaa hoitaa vauvanukkea.

- Pitää olla mahdollisuus tykätä molemmista riippumatta sukupuolesta. Tässä on vielä paljon tehtävää.

Erilaiset satukirjat historian saatosta ovat myös esillä Vapriikin näyttelyssä. Kuva: Kalle Parkkinen

Omia mieltymyksiään Korpela ei piilottele.

- Pidän pinkkiä ja glitteriä suuressa arvossa. Silti ei pidä väittää, että se on ainoa, mitä tytöt saa tehdä.

Korpela viittaa Prinsessa Ruususeen, jonka Disney-versio on edelleen suosittu. Elokuvassa prinsessa nukkuu melkein koko elokuvan ajan, kunnes prinssi pelastaa hänet.

- Kyseessä on vain yksi tarina kymmenistä ja tehty vuonna 1959. Se on hyvä nähdä ajankuvana.

- Eikä siinäkään ole mitään pahaa, jos prinssi pelastaa sinut tai vaikka et tekisikään mitään. Ei ole pakko, ellet halua. Mutta se on ongelma, jos et saa tehdä mitään muuta kuin nukkua.

Ammattiprinsessana Korpela haluaa pitää kaikki mukana leikissä.

- Se on arvomme. Ketään ei jätetä pois. Puutumme juhlissa tilanteeseen, jos joku tuntee jäävänsä ulkopuolelle. On tärkeää käydä tällaisia asioita läpi lasten kanssa.

Korpelan omistautumisesta kertoo sekin, että hän on kirjoittanut oman satukirjankin. Teosta ei ole vielä julkaistu.

Tunteiden näyttäminen ei tee ihmisestä hölmöä, korostaa herkkyyden merkitystä korostava Milja Korpela. Kuva: Kalle Parkkinen

Niin prinsessana, mahdollisena satulinnan emäntänä kuin kirjoittajanakin Korpela korostaa oman äänen löytämistä, omien rajojen asettamista ja ennen muuta herkkyyttä.

- Sinä saat olla herkkä, tuntea paljon ja vahvasti, mutta silti sinä pystyt tekemään asioita.

- Herkän ihmisen pitää saada sama arvostus kuin sen, joka on vakavampi. Ei se tee sinusta hölmömpää, vaikka näytät tunteita, Korpela korostaa.

Silmäkulmat kiiltävät jälleen. Eikä kyse ole vain glitteristä.

LUE LISÄÄ: Milja pitää prinsessakoulua muille nuorille aikuisille - taustalla kiusaamiskokemuksia ja ahdistusta

Olipa kerran, tarina satujen synnystä on näyttely saduista, sankareista ja sankarittarista. Näyttely on esillä museokeskus Vapriikissa Tampereella 10. maaliskuuta 2024 saakka.