Pertti "Nipa" Neumann ei haluaisi missään nimessä esittää Dingo-musikaalissa itseään. - Se olisi liian itsestäänselvää, hän sanoo. Kuva: Roni Rekomaa, Hannu Ruuskanen / Lehtikuva, Veera Korhonen / Satakunnan Kansa, Timo Hämäläinen / IS
Dingon tarina nähdään pian teatterilavalla. Pertti "Nipa" Neumann kertoo eläneensä elämänsä kevättä, mutta menneisyyden perään hän ei enää haikaile.
- En missään tapauksessa haluaisi esittää Dingo-musikaalin pääosaa, Dingo-yhtyeen alkuperäisjäsen ja laulaja Pertti "Nipa" Neumann, 63, kertoo.
Se olisi hänestä liian itsestäänselvää. Koko ajatus tuntuu absurdilta.
- On hienoa, että joku muu esittää. Siihen tulee kivaa liikkumavaraa ja tulkintavaraa katsojalle.
Kesäkuun lopussa Dingon, yhden kaikkien aikojen suosituimman suomalaisen yhtyeen, tarina nähdään Hämeenlinnan Uudessa Kesäteatterissa. Dingo-musikaalissa Neumannia esittää näyttelijä Joel Mäkinen.
Joel Mäkinen (vas.) hyppää uudessa musikaalissa Neumannin suuriin saappaisiin. Kuva: Roni Rekomaa
Kaisa Kuikkaniemen ja Otto Kanervan käsikirjoittama musikaali sijoittuu Dingon nuoruuteen, hurlumhei-vuosiin, kuten Neumann elämänsä vauhdikkaimpia vuosia kuvailee. Tarinaa käydään musikaalissa läpi siihen asti, kun 1983 perustettu Dingo hajosi 1986.
- Kun tuollaisen periodin on elänyt, voi vaan sanoa, että huh, tulipa käytyä, Pertti Neumann kertoo.
Dingo ja Neumann villitsivät faneja Helsingin Kulttuuritalolla vuonna 1985. Kuva: Hannu Ruuskanen / Lehtikuva
Fanit riehaantuivat Dingon esiintyessä kotimaisemissaan Porin Puuvillassa heinäkuussa 1985. Kuva: SK arkisto
"Bändistä on tullut mania. Levyjä myydään enemmän kuin Päätalon kirjoja, ja konserteissa kaatuu tyttöjä enemmän kuin Yli-Vainion kokouksessa mummoja."
Näin Ilta-Sanomat kuvaili porilaisyhtyeen megamenestystä vuonna 1985.
Viiden porilaisnuoren yhtye sekoitti koko Suomen. Huippuvuosina Dingon kappaleet Sinä ja minä, Autiotalo ja Levoton tuhkimo tulivat tutuiksi kaikille.
Rockyhtye villitsi fanejaan hysteriaan asti. Tarvittiin pakettiauto hakemaan postista fanien lahjoja. Poriin järjestettiin bussiretkiä, joilla käytiin bändin jäsenten asuinpaikoilla.
Pyörtynyttä fania kannettiin toipumaan. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
Dingo esiintyi Espoon Korpilammella elokuussa 1985. Valtavaa fanimäärää suitsimassa oli järjestysmiehiä, vartiokoiria ja poliiseja. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
Innostuneet fanit piirittivät Neumannia helmikuussa 1985. Kuva: Timo Hämäläinen / IS
Jo 80-luvulla Dingo-fanien tutuksi tekemät huivit näkyvät yhä yhtyeen keikoilla. Kuva: Veera Korhonen / Satakunnan Kansa
Dingo keikkailee yhä, vaikka kokoonpano on osittain muuttunut. Mania on ohi. Pertti Neumann ei haikaile menneitä.
- Olen liian nuori haikailemaan mitään, olen vasta 63, hän sanoo.
- Ehkä seitsemänkymppisenä voi alkaa haikailla jotain. Olen vielä matkalla tässä, on lauluja kirjoittamatta.
Lauluja hän tekee täysin intuitiivisesti ja vaistonvaraisesti. Hän ei tarvitse taidebreikkejä, joissa mennään laivalle hakemaan puoleksi vuodeksi inspiraatiota. Dingon biisit syntyivät aikoinaan samanlaisessa "transsimaisessa" tilassa.
- Teen aina rakkauslauluja, jotka koettelemusten jälkeen päättyvät hyvin. Kyllä niin tapahtuu oikeassakin elämässä. Kuva: Roni Rekomaa
Biisien aiheita ovat nyt rakkauselämä ja positiiviset tunteet.
- Teen aina rakkauslauluja, jotka koettelemusten jälkeen päättyvät hyvin. Kyllä niin tapahtuu oikeassakin elämässä.
Neumannista tuntuu, että hän elää elämänsä kevättä. Paljon on tulossa. Musikaalin lisäksi Dingosta on tekeillä elokuva Levoton Tuhkimo, joka saa ensi-iltansa 2024. Elokuvan ohjaa Mari Rantasila.
- Uuden tekeminen pitää rattaat pyörimässä ja myös motivoi, Pertti Neumann sanoo.
Dingo-elokuvaa aletaan kuvata syksyllä. Mari Rantasila on kotoisin Porista, samoilta kulmilta kuin Pertti Neumann. Kumpikin on elänyt Dingo-huuman aikakauden.
- Viimeksi olemme käyneet läpi Marin kanssa asioita, jotka liittyvät nuoruuteeni. Värejä ja tuoksuja, Pertti Neumann sanoo.
Neumannin kaulassa on hänen itse suunnittelemansa koru. Haarapääsky symboloi hänelle vapautta. Kuva: Roni Rekomaa
He eivät tunteneet entuudestaan, mutta maailma on sillä lailla pieni, että Dingon basisti Pepe Laaksonen on ollut Mari Rantasilan ystävä nuorena.
Cameorooli elokuvassa ei Neumannia kiinnosta.
- Olen mieluummin sivustakatsoja.
Tällä hetkellä Neumannin unelmat kohdistuvat omaan jälkikasvuun. Pojat Noel ja Misha ovat aikuisuuden kynnyksellä, maalaisjärjellä varustettuja eivätkä isän mukaan rehvastele, jos joku kysyy, onko teidän isä se Neumann.
- Toivon, että pojat pärjäävät maailmassa ja että heistä tulee kunnon kansalaisia.
Kaulassaan Neumannilla on suunnittelemansa haarapääskykoru. Kruunupäinen pääsky merkitsee Neumannille vapautta. Samoin omaan rintaan tatuoitu purjelaiva.
- Olen menossa kohti turvasatamaa, jonne jään. Missä se ikinä onkaan. Tuleeko minusta Irlannin luoteiskolkassa joku lammaspaimen, sekin jää nähtäväksi, Pertti Neumann sanoo. Kuva: Roni Rekomaa
15-vuotiaana merille lähtenyt artisti ei koe olevansa perillä vaan enemmänkin menossa.
Neumann tuntee olevansa sopivalla tavalla levoton. Se on hänestä vain hyvä.
- Jos tässä hommassa ei olisi jollain tavalla levoton, sitten koettaisiin pysähtyminen.
Neumannia Dingo-musikaalissa esittää Joel Mäkinen, joka syntyi 1987, vuosi Dingon hajoamisen jälkeen.
- Dingo on minulle Suomirockin järkäle, hän sanoo.
Ala-asteella Mäkisen luokassa kuunneltiin Dingon Levotonta tuhkimoa. Hän soitti klassista pianoa. Dingo sai tajuamaan, että pianolla voi tehdä erilaisia juttuja.
- Dingolla on ollut mulle iso merkitys siinä, hän sanoo.
Musikaali esitettiin ensimmäisen kerran vuosi sitten Raumalla. Silloinkin pääosassa oli Joel Mäkinen. Hän tapasi tuolloin Neumannin pari kertaa. Rooliin valmistautuessa apuna on ollut myös Dingon musiikki sekä Youtube, josta löytyy Neumannin haastatteluita ja Dingon videoita.
- Dingo on minulle Suomirockin järkäle, sanoo Neumannia näyttelevä Joel Mäkinen. Kuva: Roni Rekomaa
- Laulan itse musikaalissa. Olen tuonut siihen omaa saundia, mutta myös jotain Nipan juttuja.
80-luvun tarinaan on ollut helppo mennä mukaan. Siihen fiilikseen ja nuoren miehen maailmaan.
- Harva on kokenut Suomessa tuollaisen räjähdysmäisen suosion. Sitä voi vain kuvitella, mitä se on ollut porilaisille kundeille.
- Rooli on mieluisa näytellä ja mennä siihen maisemaan. Olen kotoisin Lahdesta, ei ole kaukana se porilainen mielenmaisema.
Dingo-musikaali Hämeenlinnan Uudessa Kesäteatterissa 28.6. alkaen.
TetraSys Oy.