Ilta Sanoma

Mökin rakensi Maria Kaisa Aulan aviomies paikallisten osaajien avustamana.

Mökin rakensi Maria Kaisa Aulan aviomies paikallisten osaajien avustamana. Kuva: Petteri Kivimäki

Mökillä Maria Kaisa Aula ensisijaisesti lekottelee. Politiikan ammattilainen ei edes tuo sinne työpapereita.

Hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtajana toimivan Maria Kaisa Aulan ja hänen perheensä kesämökki on rakennettu alusta lähtien itse.

Mökki sijaitsee Aulan puolison entisellä kotitilalla Keski-Suomessa Viitasaarella. Tilan päärakennuksessa sijaitsevasta kodista on matkaa mökille Keiteleen rantaan vain reilu kilometri.

-?Rannalla oli aiemmin suvun saunamökki, Maria Kaisa Aula taustoittaa.

Reilut kymmenen vuotta sitten saunamökki purettiin, ja tilalle tehtiin Aulan ja hänen puolisonsa toiveiden mukainen talviasuttava hirsimökki.

-?Se on rakennettu oman metsän hirsistä. Mieheni on sähköalan diplomi-insinööri ja moniosaaja, joten hän suunnitteli ja rakensi mökin konsultoiden paikallisia ammattilaisia, Aula kertoo.

-?Meillä on samansuuntaiset näkemykset, joten luotin hänen makuunsa. Korkeaa kattoa toivoin, jotta mökissä olisi avaruutta.

Mökillä on modernit keittiökalusteet ja kodinhoitolaitteet, vain pyykinpesu hoidetaan kotosalla.

-?Kun kotona oli muutama vuosi sitten iso keittiöremontti, sinä talvena asuimme mökillä.

-?Hoidan pihapiiriä ja seuraan, miten luonto kasvaa kukoistukseensa aina uudestaan, sanoo Maria Kaisa Aula.

-?Hoidan pihapiiriä ja seuraan, miten luonto kasvaa kukoistukseensa aina uudestaan, sanoo Maria Kaisa Aula. Kuva: Petteri Kivimäki

Maria Kaisa Aula ei tuo mökille työpapereita.

Maria Kaisa Aula ei tuo mökille työpapereita. Kuva: Petteri Kivimäki

Kemijokivarresta kotoisin oleva Aula seuraa mökillä vuodenaikojen mukaista luonnon vaihtelua.

-?Mökillä on sillä tavalla juurevaa maisemaa, että se muistuttaa lapsuuden avarista maisemista, joilla tottui katsomaan kauas, keskustavaikuttaja kertoo.

Hänellä on tapana istuskella keittiön ikkunan ääressä.

-?Vähän erämaata muistuttava maisema näkyy siitä hyvin.

Mieluisa paikka on myös koko mökin kiertävä terassi.

-?Siellä on pieni sohvaryhmä. Terassilla myös grillataan ja syödään, vaikka rannassa on erikseen kesäkeittiö-tyyppinen grillikatos.

Puutarhanhoitoa harrastava Aula on suunnitellut pihan istutukset. Puutarhamaisessa pihassa on pensaita, kukkapenkkejä ja pieni keittiöpuutarha yrteille ja vihanneksille.

-?Hoidan pihapiiriä ja seuraan, miten luonto kasvaa kukoistukseensa aina uudestaan.

Tyylit kohtaavat hirsimökissä.

Tyylit kohtaavat hirsimökissä. Kuva: Petteri Kivimäki

Mökissä on arjen mukavuudet.

Mökissä on arjen mukavuudet. Kuva: Petteri Kivimäki

Mökillä voi saunoa sekä puusaunassa että savusaunassa.

-?Savusauna ja sen terassi ovat mökin parhaita paikkoja. Viime talvena meille laitettiin palju, joten tänä kesänä voidaan olla paljussakin.

Mökkinaapureihin on matkaa.

-?On sen verran isot tontit ja metsää välissä, että mökillä voi olla vaikka ilkosillaan. Vastarantakin on sen verran kaukana, ettei sieltä näe. Tapana on olla uimapuvussa, mutta lapset uivat pieninä ilkosillaan.

Kodissa ovat mukana elämän kaikki kerrokset. Itse rakennettu mökki on selkeämmin vain meidän perheemme talo, Maria Kaisa Aula sanoo.

Kodissa ovat mukana elämän kaikki kerrokset. Itse rakennettu mökki on selkeämmin vain meidän perheemme talo, Maria Kaisa Aula sanoo. Kuva: Petteri Kivimäki

Aula ja alppiruusu. Puutarhanhoito on hänelle mökillä tärkeää.

Aula ja alppiruusu. Puutarhanhoito on hänelle mökillä tärkeää. Kuva: Petteri Kivimäki

tärkeintä mökillä on lekotella leppoisasti.

-?Mökki on vapauden valtakunta. Siellä voi karistaa työn kuvaannolliset kahleet.

Työpaperit eivät pääse mökille mukaan.

-?Eikä siellä tarvitse puuhailla kuten kotona, jossa voi aina järjestellä jotain kaappia.

Ympäri vuoden mökillä ollaan viikonloppuisin. Siellä vietetään koko kesäkausi, ja kotona vain pistäydytään hoitamassa toimistotöitä tai muita asioita.

Pariskunnan kissa osaa kulkea mökin ja kodin väliä myös itsekseen.

-?Alkukesästä emme ota kissaa mökille, koska haluamme suojella linnunpoikasia.

Järveltä päästään kätevästi myös veneilemään.

-?Teemme paljon eripituisia venereissuja, kaupassakin käydään usein veneellä.

Vaikka koti ja mökki sijaitsevat lähekkäin, niiden merkityksessä on eroa. Koti sijaitsee miehen sukutalossa, jossa ovat asuneet myös kaksi edellistä sukupolvea sekä miehen aiempi perhe.

-?Tässä varsinaisessa kodissa ovat mukana elämän kaikki kerrokset ja eri vaiheet. Siksi itse rakennettu mökki on selkeämmin vain meidän perheemme talo.

-?Hoidan pihapiiriä ja seuraan, miten luonto kasvaa kukoistukseensa aina uudestaan, sanoo Maria Kaisa Aula.

-?Hoidan pihapiiriä ja seuraan, miten luonto kasvaa kukoistukseensa aina uudestaan, sanoo Maria Kaisa Aula. Kuva: Petteri Kivimäki

Mökki rakennettiin saunan paikalle rantaan.

Mökki rakennettiin saunan paikalle rantaan. Kuva: Petteri Kivimäki

Rantamaisemassa silmä lepää.

Rantamaisemassa silmä lepää. Kuva: Petteri Kivimäki

Pariskunnan häistä tulee tänä kesänä 20 vuotta. Hääpäivänä ollaan mökillä tai veneilemässä.

-?Veneily on ollut meillä perinteisen mieluisa tapa viettää hääpäivää.

Pitkää liittoa on tarkoitus juhlistaa syksyllä unelmamatkalla.

-?Meillä ei ollut avioituessa mahdollisuutta käydä varsinaisella häämatkalla.

Nyt asia aiotaan korjata.

-?Olen säästänyt vuosia S-Pankin bonuksia lomamatkaa varten. Suunnitelmana on mennä Karibialle, Aula paljastaa.

Rannalla.

Rannalla. Kuva: Petteri Kivimäki

Tärkeintä mökillä on lekotella leppoisasti.

Tärkeintä mökillä on lekotella leppoisasti. Kuva: Petteri Kivimäki

Ilta Sanoma
dimanche 25 juin 2023 19:30:00 Categories: Asuminen Ilta Sanoma

ShareButton
ShareButton
ShareButton
  • RSS

Suomi sisu kantaa

TetraSys Oy.

TetraSys Oy.