Kuva: Mannerheim-ristin ritarien säätiö, Kymen läänin rikospoliisi

Mannerheim-ristin ritarin Veikko Karun alaiset palvoivat häntä lähes puolijumalana. Sotasankarin mainetta varjosti kuitenkin epäilys siitä, surmasiko hän oman vaimonsa.

Iitin käräjäoikeus pui helmikuussa 1994 erikoista juttua. Vs. nimismies Heidi Mikkola vaati 76-vuotiaalle everstiluutnantti evp:lle rangaistusta hautarauhan rikkomisesta ja varkaudesta.

Syytteen mukaan everstiluutnantti oli syyskuussa 1992 rikkonut Iitin kirkonkylän hautausmaalla sukuhaudan hautarauhaa ottamalla muistokiven alaosan ja kuljettamalla sen Länsi-Suomeen. Mies oli sijoittanut hautakiven kellariinsa.

Haudassa olivat everstiluutnantin veljen, Mannerheim-ristin ritarin, majuri evp Veikko Karun ja hänen vaimonsa tuhkauurnat. Heidän nimensä oli kaiverrettu muistokiven alaosaan.

Veikko Karu oli kuollut 80-vuotiaana heinäkuussa 1991.

Everstiluutnantti oli pöytäkirjojen mukaan vaatinut Veikko Karun vanhemmalta pojalta, että uurnat on siirrettävä pois sukuhaudasta. Hän oli viitannut veljensä suvulle tuottamaan häpeään.

Käräjäoikeus oli saanut vanhemman pojan laatiman rangaistusvaatimuskirjelmän, jossa oli todella yllättävää tietoa 1960-luvun kuohuttavimpiin henkirikoksiin kuuluneen Veikko Karun tapauksen jälkinäytöksestä.

Hautakivijutussa rikosilmoituksen jättänyt vanhempi poika ilmoitti, että hänen nuorempi veljensä oli tehnyt surman, jonka isä otti kärsittäväkseen.

Oikeudessa kuullun sota-ajan hävittäjälentäjän mukaan alaiset palvoivat Veikko Karua lähes puolijumalana. Kuva: Mannerheim-ristin ritarien säätiö

"Veljeni tunnusti asian oikean laidan minulle isäni kuoleman jälkeen muutama kuukausi ennen omaa kuolemaansa, kun hän jo tiesi oman aikansa olleen loppumassa", mies kirjoitti.

Hän muistutti kertoneensa veljensä tunnustuksesta jo isänsä arkun äärellä.

"Oikaisin asian julkisesti isäni siunaustilaisuudessa elokuussa 1991 ilmavoimien kunniavartioston, ilmavoimien komentajan, Mannerheim-ristin ritarien, Lahden sotaveteraanien ja lähiomaisten sekä kirkontäyteisen hautajaisväen kuullen."

Karun vanhin poika kertoi ilmoittaneensa veljensä tunnustuksesta uudelleen sedälleen siunauksen jälkeen kahvitilaisuudessa.

Vanhin poika vaati sedälle rangaistusta hautarauhan rikkomisen ja varkauden lisäksi kunnianloukkauksesta sekä puhelinsoittojen vuoksi kotirauhan rikkomisesta.

Mies ei uskonut, että setä olisi pystynyt siirtämään hautakiven yksin, kuten oli väittänyt.

"Kertoessani tapahtuneesta veljelleni, hänen voimansa olivat jo melko ehtyneet, mutta uskoon tulleena ja raitistuneena hän itse asianomaisena vaati minua hoitamaan tämän asian törkeästi tuomittavana tekona ja vaatimaan rikossyytteiden tuomitsemisen esitykseni mukaisesti", mies tilitti.

Kihlakunnanoikeus tuomitsi everstiluutnantin hautarauhan rikkomisesta ja varkaudesta 20:een 244 markan päiväsakkoon. Oikeus velvoitti tuomitun korvaamaan hautakiven arvona 8?000 markkaa sekä veljensä vanhemman pojalle oikeudenkäyntikuluja 5?000 markkaa, joka vastaa nyt 1?320:tä euroa.

Oikeus hylkäsi muut syytteet.

Kouvolan hovioikeus muutti käräjäoikeuden päätöstä siten, että hautakivestä maksettavaksi määrätty korvaussumma alennettiin 4?000 markaksi.

Everstiluutnantti kuoli 1999.

Joukko ansioituneita sotilaita seisoi marraskuussa 1942 ylipäällikön, marsalkka Mannerheimin edessä päämajassa Mikkelissä. Marski palkitsi soturit Mannerheim-risteillä.

Yksi miehistä oli kapteeni Veikko Johannes Karu. Palkitsemisperusteiden mukaan hän oli johtanut erittäin tarmokkaasti ja ansiokkaasti hävittäjälaivuetta ollen itse aina valmiina taisteluihin.

Karun johtaman osaston mainittiin upottaneen 22 vihollisalusta sekä ampuneen alas lukuisia viholliskoneita.

Perusteluissa mainittiin myös tilanne, jossa Karu joutui toistakymmentä autoa tuhottuaan tekemään pakkolaskun linjojen taakse Kannaksella.

"Pelastettuaan koneesta kaikki tärkeät paperit ja kartat lähti hän pyrkimään omalle puolelle ja onnistuikin siinä kahakoituaan kiivaasti vihollisen kanssa."

Runsaat 22 vuotta myöhemmin, helmikuussa 1965, Mannerheim-ristin ritari seisoi synkissä tunnelmissa Kymin kihlakunnanoikeudessa Karhulassa. Syyttäjä vaati Veikko Karulle, tuolloin 54, rangaistusta vaimonsa murhasta.

Karu oli avioitunut jo ennen sotia. Vaimo oli syntynyt 1912.

Karu siirtyi siviiliin 1949. Perhe asui Karhulan kauppalassa, joka on nykyään osa Kotkaa.

Työteliäs majuri ehti toimia Kymen Autolennon ja Kymin Lentoliikkeen toimitusjohtajana sekä Kymen Tiilikeskuksen asiainhoitajana Itä-Suomen alueella.

Veikko Karun juttua käsiteltiin Kymin kihlakunnanoikeudessa Karhulassa. Talo ei ole enää oikeuslaitoksen käytössä. Kuva: Timo Sihvo

Karu valitti joulukuussa 1962 Karhulan piirin nimismiehelle Yrjö Kanervalle, että hänen vaimonsa oli kadonnut.

Karun mukaan vaimon olisi pitänyt mennä lepäämään Skogsborgin lomakotiin Tanskassa, mutta hän ei ollut sinne saapunut.

Entinen sotalentäjä pyysi hienovaraisia tutkimuksia, jotta tapaus ei nostattaisi "aiheetonta hälyä".

Poliisin suorittamat tiedustelut eivät tuottaneet minkäänlaista tulosta. Rouva Karu näytti kadonneen kuin maan nielemänä. Hänestä ei tiedetty lentoyhtiöissä, laivafirmoissa eikä Helsingin majoitusliikkeissä.

Karu jätti virallisen katoamisilmoituksen vaimostaan tammikuun lopulla 1963 Karhulan piirin apulaisnimismiehelle Martti Saikalle.

Mystinen katoamistapaus siirrettiin lääninrikospoliisin eli nykyisen keskusrikospoliisin tutkittavaksi. Tutkija vaihtui kesken tutkimusten ja tapaus hautautui pitkäksi aikaa.

Komisario Tauno Määttänen määrättiin tutkijaksi loppuvuodesta 1964. Hän laati listan lukuisista epäselvyyksistä, jotka liittyivät Karun vaimostaan antamiin tietoihin.

Määttänen kummasteli muun muassa sitä, kuinka vähäinen rouva Karun vaatetus oli väitettyä matkaa varten. Meikkausvälineetkin olivat jääneet kotiin. Lisäksi rouva ei ollut ilmoittanut matkalle lähdöstä edes perheen kotiapulaiselle.

Sekin ihmetytti komisariota, miksi Veikko Karu oli viivytellyt katoamisilmoituksen jättämisessä niin pitkään.

Silmukka ritarin ympärillä kiristyi lopulta nopeasti. Karu pidätettiin 28. tammikuuta 1965. Hän tunnusti kaksi päivää myöhemmin surmanneensa vaimonsa.

Komisario Määttänen kuvaili kihlakunnanoikeudessa, että Karu oli tunnustuksen jälkeen helpottunut, kuin olisi päässyt jonkin taakan alta pois.

Karu kertoi ampuneensa vaimonsa pistoolilla vähäisen, ehkä kymmenen minuuttia kestäneen kiistan päätteeksi 16. lokakuuta 1962 perheen mökillä Vehkalahden Merkjärvellä.

Karhulasta mökille on 28 kilometriä. Vehkalahti kuuluu nykyään Haminan kaupunkiin.

Majuri evp Veikko Karu kertoi ampuneensa vaimonsa pistoolilla mökin ulkopuolella Vehkalahden Merkjärvellä. Kuva: Kymen läänin rikospoliisi

Karu muisteli palanneensa seuraavana päivänä mökille ja polttaneensa vaimon ruumiin 14 tuntia kestäneessä operaatiossa.

Kaunis Merkjärvi oli erään todistajan mukaan majurille suorastaan pyhiinvaelluspaikka. Nyt poliisi toi Karun mökille murheellisissa merkeissä.

Tutkijat löysivät vaimon jäännökset muovipussista Karun osoittamasta kohdasta mökkitontilta. Poliisin apuna oli myös majurin tuoreeltaan tapahtumien jälkeen laatima karttapiirros.

Mökillä oli 15. lokakuuta 1962 ollut kireä tunnelma. Karun nuorempi poika oli kärähtänyt lokakuun alussa rattijuopumuksesta Kotkassa ja oikeudenkäynti oli tulossa.

Rouva Karun jäännökset löytyivät muovipussista, joka painoi 700 grammaa. Kuva: Kymen läänin rikospoliisi

Tuomio tiesi vänrikkinä Karjalan lennostossa työskentelevälle miehelle sitä, että tie Kadettikouluun menisi varmasti tukkoon. Myös suunnitelmat lentoyhtiö Aeron palkkalistoille pääsemisestä saisi unohtaa.

Pojan mukaan tilannetta ruodittiin mökillä. Vanhemmilla oli kiistaa hänen kasvatuksensa onnistumisesta.

Poika kertoi oikeudessa, että hän oli tuonut Merkjärven mökille satoja pistoolinpanoksia Karjalan lennostosta.

Isä ja poika tapasivat ampua sotilaspistoolilla tarkkuutta. Rouva Karu ammuttiin samalla pistoolilla.

Pöytäkirjoissa ei mainita, että poika olisi ollut mökillä enää 16. lokakuuta. Tosin todistajiakaan ei ollut.

Poliisi kuvasi Karua talvella 1965, kun lokakuun 1962 tapahtumia mökillä hahmoteltiin. Kuva: Kymen läänin rikospoliisi

Veikko Karu oli laittanut vaimonsa "kadottua" etsintäilmoituksen Pelastusarmeijan lehteen. Ilmoitukseen liittyvään etsintäkorttiin Karu merkitsi vaimonsa lähtemisen syyksi: Otti pahakseen pojan vankilaan joutumisen johdosta.

Veikko Karun asianajaja Leif Häggblom marssitti oikeussaliin todistajaksi sota-ajan hävittäjälentäjiä.

Karun entinen esimies, eversti Lauri Bremer totesi Karun olleen erinomainen sotilas ja erinomainen lentäjä, joka säilytti malttinsa aina.

Bremer muistutti hävittäjälentäjän työn olevan huipennettua hermojännitystä. Bremer oli myös ehdottanut Karulle Mannerheim-ristiä.

Entinen hävittäjälentäjä, rakennusmestari Otto Karme kuvaili Karun olleen suorastaan alaistensa "puolijumala".

Oikeudessa kuultiin myös todistajia, jotka kertoivat vähemmän mairittelevia seikkoja rouva Karun elämäntavoista ja etenkin alkoholinkäytöstä. Muuan todistaja muisteli, kuinka rouva ei ollut koristellut joulukuusta vielä aattoiltapäivänä.

Surma-aseena käytettyä Lahti-pistoolia säilytettiin piirongin ylälaatikossa mökkituvassa. Kuva: Kymen läänin rikospoliisi

Leif Häggblom piti päämiehensä tekoa korkeintaan kuolemantuottamuksensa. Mikäli oikeus kallistuisi vakavamman rikoksen kannalle, Häggblom oli valmis myöntämään pikaistuksissa tehdyn tapon.

Veikko Karulle tehtiin mielentilatutkimus. Tutkimuksen tehneen lääkärin mielestä hän oli ollut tapahtuma-aikana Merkjärvellä täyttä ymmärrystä vailla.

"Hän oli monta vuotta rasittanut itseään eri tavoilla ja sitten syntyi kärjistynyt kriisitila", lääkäri päätteli.

Lääkäri arveli, että surmateon pitkään jatkuneen salaamisen motiivina oli ollut nuoremman pojan jatkuva auttaminen.

Lääkintöhallitus arvioi lausunnossaan Karun toimineen täydessä ymmärryksessä.

Samalle kannalle asettuneen kihlakunnanoikeuden mukaan Karu oli surmaamisen aikomuksessa pikaistuksissaan ampunut vaimoaan pistoolilla takaraivoon noin metrin etäisyydeltä.

1960-luvun kuohuttavimpiin kuulunut henkirikos tapahtui kauniin Merkjärven rannalla. Järvi on edelleen suosittua mökkialuetta. Kuva: Timo Sihvo

Oikeus tuomitsi majurin tahallisesta taposta 10 vuodeksi kuritushuoneeseen. Ruumin hävittämistä oikeus piti surmaamisen jälkitekona, josta ei rangaistu erillisenä rikoksena.

Kymin kihlakunnanoikeuden tuomio ei muuttunut ylemmissä oikeusasteissa.

Tämä jäi myös murheellisen tapauksen viralliseksi lopputulokseksi. Veikko Karun nuorempaa poikaa ei koskaan epäilty saati syytetty äitinsä surmaamisesta. Hän kuoli 52-vuotiaana jo 1992.

Vanhempi veli elää 87-vuotiaana Helsingissä. IS ei onnistunut tavoittamaan häntä.