Jarno Limnéllin mukaan Ukraina taistelee tulevaisuutensa lisäksi laajemmasta turvallisuusarkkitehtuurin tulevaisuudesta.
Sotatieteiden tohtori, kansanedustaja Jarno Limnéll (kok) arvioi, että Venäjän mahdollinen voitto hyökkäyssodassa Ukrainaa vastaan tarkoittaisi kolmea merkittävää asiaa globaalista.
Ukrainalle Venäjän voitto tarkoittaisi itsemääräämisoikeuden menettämistä ja länteen suuntautuvan sekä Nato-jäsenyyttä tavoittelevan politiikan päättymistä.
"Inhimillisesti Venäjän voitto merkitsisi puhdistuksia, pakkosiirtoja ja Ukrainan venäläistämistä. Demokratia vaikenisi", Limnéll toteaa Twitterissä.
Toiseksi suurin merkitys Venäjän sotilaallisella voitolla olisi hänen mukaansa Taiwanille.
"Voitto antaisi esimerkin, jossa suuremmalla valtiolla on "oikeus" ottaa pienempi väkivalloin haltuunsa. Kiina seuraa tarkasti, miten länsimaat ja kansainvälinen yhteisö nyt Ukrainan tukena toimivat."
Kolmanneksi Limnéll arvioi, että Venäjän imperialistinen politiikka jatkuisi entistä itsevarmempana.
"Jokainen naapurimaa olisi vaaranvyöhykkeellä. Moldova ja Keski-Aasian maat erityisesti. Jännitteet Euroopan suuntaan ja Nato-maiden rajoilla lisääntyisivät. Eurooppa olisi uuden turvallisuustilanteen edessä."
Limnéll korostaa, että tavoitteena tulee olla saada Ukrainaan rauha, mutta rauhan edellytyksenä on voimakas Ukrainan tukeminen, sillä ainoa vaihtoehto pysyvämmälle rauhalle on Venäjän sotilaallinen tappio.
"Ukraina taistelee tulevaisuutensa lisäksi laajemmasta turvallisuusarkkitehtuurin tulevaisuudesta", hän sanoo.
Katso upotus täältä