Vilma Kilkki
Juhannuksen menoliikenne painottuu tänään aamupäivälle, arvioi Fintrafficin tieliikennekeskus.
Kello 12-14:n aikaan liikenteen ennakoidaan rauhoittuvan jo selvästi. Kauppakeskuksien läheisyydessä voi lisäksi olla vielä niin kutsuttua asiointiliikennettä.
Menoliikenne oli torstaina tavanomaisen vilkasta, eikä huomattavia tukoksia tai liikenneonnettomuuksia ollut tapahtunut, Fintrafficilta kerrottiin torstaina alkuillasta.
Juhannuksen paluuliikenne on tieliikennekeskuksen mukaan yleensä rauhallisempaa kuin menoliikenne, sillä moni jää juhannuksen jälkeen loman viettoon mökkipaikkakunnalleen. Jos sunnuntain sää on kaunis, saattaa moni myös lykätä paluuajankohtaa, arvioi Fintraffic.
Sunnuntai on paluuliikenteen vilkkain päivä. Eniten liikennettä on todennäköisesti iltapäiväkahdesta iltakahdeksaan. Fintraffic arvioi ruuhkahuipun ajoittuvan iltapäivään. Jo ennen keskipäivää voi olla selvää paluuliikennettä, mutta jonoja tuskin muodostuu. Liikenne valtateillä 4, 5 ja 9 luultavasti ruuhkautuu jonkin verran.